perjantai 16. toukokuuta 2008

Hofbräu Münchner Weisse

Tätä olutta on aiemmin myyty lisäadjektiivilla Kindl, mutta se kai on nyt pudonnut pois. Joka tapauksessa en ilmeisesti ole aiemmin hanaversiota juonut tästä millään nimellä. Kuraveden värinen samea hefeweizen, hiilihappoa, hiivaa, banaani hyökkää heti päälle, mutta makeutta on hyvin hillitysti. Jälkimaussa on vehnäoluelle hieman hämmentävästi jopa heilahdus humalaa. Oikein miellyttävä tyylisuunnassaan.

Oulun reggaebaari Never Grow Old tuntuu keskiluokkaistuneen lisää tupakointikiellon aikana. Entistä enemmän leveitä istuimia, jopa seiniä kiertäviä penkkejä. Aiemminhan täällä oli istuttava noin 5-10 cm levyisillä rastajakkaroilla. Mutta koskaan tämä baari ei kuitenkaan ole saavuttanut aiemman ahtaan sijaintipaikkansa ainutlaatuista tunnelmaa. Silti tämä on edelleen varsin eksoottinen baari Oulussa, ehkäpä jopa valtakunnallisestikin. Olutvalikoima on pitkään ollut masentava, mutta nyt on saatu kolme uutta olutta hanoihin. Baarin patio on suosikkini Oulussa, mutta nyt ei kalsea sää suosi. Paikan asiakaskuntakin on tavallista raikkaampaa, ainakin voi epäillä, että enemmistö ei ole it-alalla. Never Grow Old, 16.5.2008.

Ei kommentteja: