maanantai 26. elokuuta 2013

Sinebrychoff Nikolai Vuosiolut 2014 Oak Aged Tumma Lager

On aika jälleen kalibroida olutaistit. Vieläkö viisari värähtää yhtään olutkulttuurin pahnanpohjimmaisesta aluskasvillisuudesta? Tarkoitus siis perehtyä suomalaisten teollisuuslagerien valmistajien viimeisimpiin metkuihin. Koffin vuosioluen nimi kyllä hieman kyseenalaistaa tällaisen näkökulman. Oluen nimeen on lätkäisty oluthörhöjä kosiskelevasti Oak Aged -termi ja kaiken huipuksi hienosti englanniksi, jotta Jalasjärven turkistarhaajat taatusti tippuvat kyydistä. Olutta on siis kaikesta päätellen ikäännytetty tammiastiassa, mutta tölkistä ei asiasta lisätietoja löydy. Tuoteselostelistassa on nokkelasti ohramaltaan lisäksi "ohra", ovela ilmaus, jolla tarkoitettaneen mallastamatonta ohraa, eli siis ohratärkkelystä. No, tällainen pieni vitsikkyys on ihan hauskaa. Mielenkiintoisempaa listassa on panimosiirappi ja viski, huh. Tähän ei nyt osaa sanoa mitään, joten kokeillaan oluen juomista.

Hyvin tumma olut, lähes musta. Makeahkoa pehmeää mallasta ja kyllä siitä heti jotain puumaisuutta löytyy, ainakin kun pavlovilaisittain on sitä asettunut odottamaan. Sokkomaisteluissa on viime aikoina nöyryytetty viinisnobeja urakalla ja varmaan sama kohtalo olisi olutfriikeilläkin, mutta se voidaan nyt unohtaa. Paahteisuutta tässä on aavistus ja jälkimaussa ehkä jotain viskin häilähtävää savuisuutta, se taitaa mennä mielikuvituksen piikkiin. Katkeroa ei oikeastaan ole, mutta ei metallia eikä pahvia. Siis melko neutraali makeahko tumma lager, loppujen lopuksi aika lähellä sellaista kuin odotinkin. Tämäkään ei ole suuren panimon räväkkä vastaisku Nokia 66:lle, tämä ei pääse lähellekään sen kohottamaa rimaa maitokauppaoluiden makuasteikossa. Ostopaikka Oulu, Raksilan Citymarket.  

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"Oak Aged" ei välttämättä tarkoita mitään tammitynnyriä - riittää kun rosteriastiaan on heitetty muutama tammilastu.

Ari Juntunen kirjoitti...

Niinhän se on, nettisurffailun perusteella bourbontynnyrilastuja sinne on todella viskattu. Sillä kuittautuu viskinkin olemassaolo.

Harri Metsäjoki kirjoitti...

http://olutverkko.webs.com/olutarvioita.htm

"Valmistuksen suodatusvaiheessa mukaan lisätään tilkkanen aitoa viskiä aromisointitarkoituksessa."