lauantai 6. helmikuuta 2021

Newcastle United - Southampton 3-2

Pitkästä aikaa klassiseen aikaan lauantaina klo 17 Englannin pääsarjan jalkapalloa. Yhtä klassisesti hillitöntä vesisadetta Newcastlessa, St. James Park kastui nykyoloissakin niin pahasti, että vesi vaikutti pelin luonteeseen. Pitkiä syöttöjä ei kannattanut yrittää maata pitkin. Ei yleisöä tietenkään. Newcastle aloitti pirteästi ja pääsi melko nopeasti kahden maalin johtoon. Ranskalainen Allan Saint-Maximin loi hienon paikan Joe Willockille 16. minuutilla ja samaisen Saint-Maximinin syötöstä paraguaylainen Miguel Almirón viimeisteli 10 minuuttia myöhemmin Bednarekin jalan kautta. Saints pysyi kyllä kohtuudella vauhdissa mukana, paikkoja oli heilläkin ja puolen tunnin kohdalla Takumi Minamiro kavensi loistavalla soolosuorituksella. Ensimmäisen puoliskon yliajalla Southamptonin puolustuksessa karmea virhe ja Almirón pääsi rankaisemaan. Peli näytti selvältä, mutta näin ei kuitenkaan ollut.

 

Saints kavensi uudelleen 48. minuutilla, kun James Ward-Prowse kiskoi upeasti vapaapotkun häkkiin. Newcastlen Hendricks joutui ulos toisella keltaisella ja aloite siirtyi täysin Southamptonin puolelle. Paljon tilanteita, mm. Ingsin tolppalaukaus ja paitsiomaali. Sveitsiläinen Fabian Schär vielä loukkaantui ja Newcastle joutui puolustamaan kahden pelaajan alivoimalla. Maali roikkui ilmassa, mutta Newcastle silti kesti. Mukavaa karua taistelua brittityyliin kovissa oloissa, tätä oli hauska katsoa.  


1 kommentti:

kirjoitti...

Juu, täällä satoi lunta sunnuntai yollä ja maanantai-iltapäivästä asti on satanut vettä enemmän tai vähemmän tasaisesti koko ajan. Onneksi pubit kohta avautuvat, alkoholia eivät kuitenkaan saa myydä. -Juha