keskiviikko 26. toukokuuta 2021

Plevna Petolintu Galaxy



 Alunperin Pikkulintu-baarille luotu Plevnan Petolintu Pils on suomalaisen modernin pienpanimoskenen suuria legendoja, ehkäpä niistä kaikkein suurin. Se ei ole puristien suosikki, koska tätä pilsiä tehdessään Plevnan Sam Viitaniemi käytti jenkkihumalia. Henkilökohtaisesti tässä oluessa on aina kiihdyttänyt poikkeuksellisen runsas katkerohumalointi, tämä peräkärrymonsteri ei todellakaan maistu mehujonneille. Ehdin jo viime talvena itsekin somessa kannustaa Viitaniemeä tekemään uuden keiton tästä kulttiklassikosta. Vetoomukset on kuultu ja alkukesän surkeimpana päivänä säämielessä saapui viesti oluen olevan tarjolla Black Doorissa. Myrskytuuli riepotteli Helsinkiä ja vettä tuli saavista kaataen. Sekään ei estänyt määrätietoista taivallustani Isolle Roobertinkadulle.

 Uudessa versiossa valokeilassa australialainen Galaxy-humala, edelleen samat 5,5 %.  Lievästi samea ulkonäkö. Tuoretta, kuohkeaa ja pehmeää, matalat hiilihapot. Maltaan ja hedelmän symbioottinen liitto toimii taas todella hyvin, nyt aiempaa hedelmäisemmin, mutta silti tasapainoisesti. Ja heti hyökkää päälle todella syvältä kouraiseva katkeruus, sitä ei ole sordinoitu, katkeruus päästetään riehumaan täysin valtoimenaan. Aivan mahtavaa tavaraa tälläkin kertaa. Bruuverin Hifferhof ja Sonnisaaren Piiska ovat ahdistaneet mestarin köysiin, mutta tällä vastahyökkäyksellä taitaa olutmaailman raskaimman sarjan mestaruusvyö pysyä edelleen Tampereella. Black Door, 26.5.2021. 



4 kommenttia:

Ilkka Sysilä kirjoitti...

Respektiä siis Valtakunnan ainoalle Pilsnerille; muut ovat säälittäviä kuohilaita, täyttä huijausta, saakeli vieköön.

Erno Pennanen kirjoitti...

Eikö aikataulu sallinut vai oliko hanassa jo tovin ollut Mahr'sin Pils eilen loppu? En löytänyt aikaisempaa tekstiä oluesta. Tänään molemmat juoneena täytyy sanoa Mahr'sin vetäneen pidemmän korren saksalaisella raikkaudellaan, vaikka Petolinnun katkeruus ihailtavaa olikin.

Ari Juntunen kirjoitti...

Olin niin hurmaantunut Petolinnusta, että join sitä useamman annoksen. Olen joskus Mahr'sin Pilsiä juonut, mutta enpä tosiaan ole blogiin kirjoittanut.

Ilkka Sysilä kirjoitti...

Pilsnerfanaatikkona komppaan Ernoa: saksalainen raikkaus ynnä puhtaus on kompromissiton ideaali, jommoiseen ilman muuta pyrkisin, jos Pilsneeriä tekisin, ja olen pyrkinyt, kun olen joskus tehnyt, (Hifferhoff).

Saksalaisista esikuvista ensi vuorossa käyvät nykyään eräät Schleswig-Holsteinilaiset, kuten Flensburger Pilsner