torstai 17. maaliskuuta 2022

Kenneth Lonergan: Manchester by the Sea

 Lonerganin kirjoittamassa ja ohjaamassa vuonna 2016 valmistuneessa elokuvassa Casey Affleckin esittämällä hahmolla on niskassaan mahdollisimman massiivinen syyllisyyden, häpeän ja surun taakka. Elokuvan aiheeksi tällainen on täysin turha valinta, eikä Lonergankaan pääse elokuvassa mihinkään muuhun kuin ahdistuksessa mässäilyyn. En tykkää yhtään tällaisista elokuvista, vaikka teknisesti teos hyvää jälkeä onkin. Affleck ja muutkin näyttelijät onnistuvat hyvin, mutta se ei riitä mihinkään tällaisessa pohjattomassa puurossa. Affleckin 16-vuotiaan veljenpojan tyttöystäväkuvioilla on tarkoitus tuoda koomista kevennystä, mutta sekään ei auta vähääkään. Kiinnostuin elokuvasta, koska tarinan tapahtumapaikka Manchester by the Sea on Massachusettsin pohjoisrannikolla, lähellä newyorkilaisen tuttuni Thomas Riggsin kotipaikkaa Gloucesteria. Näillä seuduilla on asunut paljon suomalaistaustaisiakin. Elokuvassa Manchester kuvataan kalastajakyläksi, mutta Thomasin mukaan varsinainen kalastuskeskus on juuri Gloucester ja Manchester on varakkaan eliitin huvila-alue. Itse asiassa elokuvaa onkin kuvattu paljon Gloucesterissa. Eipä paikallisväri kovin vahvaa olekaan raskaassa elokuvassa. Kovaa suitsutusta elokuva näyttää saaneen, mutta minusta tämä oli todella surkea tekele.  

1 kommentti:

Ilkka Sysilä kirjoitti...

Yksi noista Glouchesterin suomalaistaustaisista oli Jazz-trumpetisti Sylvester Ahola; suomalaisvanhemmille siellä syntynyt Sylvester aloitti torvensoiton Glouchesterin suomalaisen "Väinölän raittiusseuran" torvisoittokunnassa. Tiensä vei hänet jatkossa New Yorkiin jammaamaan muiden muassa Bix Beiderbecken [!] keralla Adrian Rollinin lyhytikäiseksi jääneessä orkesterissa sekä ilmeisesti useissa studiosessioissa.

Sylvester piti vaimonsa Saiman kanssa suomenkielensä erinomaisessa vireessä ja terveempien elämäntapainsa ansiosta, erityisesti alkoholin suhteen, eli 93 vuotiaaksi (1902-1995); kaiffarit Bix & Sylvester olivat ikätovereita...

Ahola oli myös aktiivinen radioamatööri W1PU, jonka kanssa moni suomalainen harrastajakollega piti riemastuttavia radioyhteyksiä Atlantin yli, suomenkielellä!

https://en.wikipedia.org/wiki/Sylvester_Ahola

http://hamgallery.com/Tribute/W1PU/index.html