torstai 15. syyskuuta 2022

Obolon Premium, toinen maisto


 Domaine Wines -maahantuoja lähetti bloggaajalle näytteet ukrainalaisen Obolonin oluesta. Ehdin oluesta jo kirjoittaa elokuun alussa, mutta otetaan uusiksi, varsinkin kun saatekirjeessä oli hieman lisätietoja taustoista. Obolonin pääpanimo Kiovassa oli ennen Venäjän hyökkäystä Euroopan suurin yksittäinen panimo. Sota on sulkenut sen ja Obolonin useimmat muut panimot eri puolella Ukrainaa, mutta yksi panimoista Kiovan ulkopuolella toimii tällä hetkellä. Olutta on ilmeisesti saatavilla Suomessa varsin rajatun ajan, joten kannattaa olla nopea, jos haluaa tukea tälläkin tavalla hyökkäyksen uhreja.

Kultainen väri kirkkaassa oluessa, ohut vaahto. Maltainen, hieman paahtoleipäinen tuoksu. Maku on puhtaan maltainen, ehkä lievästi hunajainen, lievää makeutta. Hiilihappotaso kohtuullisen alhaalla, hyvä juotavuus. Katkeruutta ei paljoa ole, mutta hienoinen jälkimaku oluesta kuitenkin jää. Riisin ohentavuus ei tunnu erityisesti vaikuttavan makuun. 



Ei kommentteja: