Jean Renoir: La Nuit du carrefour

 Katsoin Reginassa heti ukrainalaisleffan jälkeen ranskalaisklassikon vuodelta 1932. Jos Dontšykin teos on valitettavasti säilyttänyt tuoreutensa, niin Renoirin tuotos tuntuu todella pahasti vanhentuneelta. Kun elokuvaharrastukseni oli kiivaimmillaan 80-luvulla, Jean Renoirin maine oli huipussaan. Tykkäsin itsekin joistain teoksista, mutta minkäänlainen Renoir-fani en ole koskaan ollut. Suoraan sanoen ei ole kiinnostanut ollenkaan katsoa tuotantoa uudestaan. Nyt niin kuitenkin kävi. Olen nähnyt tämän Simenon-tulkinnan kerran, muistaakseni televisiosta tai 16-millisenä Oulun Elokuvakeskuksen Studio-teatterissa. Muistikuvissa on lähinnä sumua. Hyvin himmeä ja sumuinen elokuva oli nytkin Reginassa nähtynä. Varhaisen äänielokuvan tehosteäänet olivat poikkeuksellisen ärsyttäviä. Autojen, moottoripyörien ja muiden laitteiden äänet ovat aivan liian voimakkaita esim. dialogiin verrattuna. Tarina on melkoisen omalaatuinen, muistuttaa enemmän mustaa gangsterikomediaa kuin poliisiproseduraalia. Legendan mukaan elokuvasta hävisi valmistumisen jälkeen kolme kelaa ja se vaikuttaa uskottavalta. Kovin hyppäyksellisesti elokuva etenee. Näyttelijäsuoritukset ovat kauttaaltaan kankeita ja epäuskottavia, Maigret-roolin vetää ohjaajan veli Pierre. Noin 17-vuotias tanskalainen Winna Winfried (Amalie Nielsen) naispääosassa on poikkeuksellisen modernilla tavalla kaunis. Mitään film noiria ennakoivaa tunnelmaa ei saada syntymään. Jopa Renoirin vaatimattomassa tuotannossa tämä on pohjasakkaa.