sunnuntai 16. lokakuuta 2022

Olutliiton kotiolutkilpailu 2022











 Oli taas vuorossa syksyn perinteinen maratontapahtuma eli Olutliiton kotiolutkilpailun tuomarointi. Ensimmäistä kertaa tapahtuma järjestettiin nyt Perhon opetustiloissa. André Brunnsbergin johdolla organisoivaan tahoon kuuluivat ainakin Marjokaisa Piironen, Marko Ranta ja Juha Sinisalo. Homma paisuu vuosi vuodelta, nyt mukana 308 olutta. Tuomareita oli luvassa 30, mutta loppujen lopuksi paikalle pääsi 22. Se oli onneksi riittävästi, aivan niin rasittavaa tuomarointi ei ollut kuin pahimpina vuosina. Mukana oli paljon ensikertalaisia ja toivottiin, että tuomariparit muodostuisi kokeneesta ja vähemmän osallistuneesta osapuolesta. Itse olen varmaankin jo kokenutta sakkia ja päädyinkin arvioimaan oluet Pekka Tuutin kanssa, joka oli ensi kertaa mukana. Viisi sarjaa tuttuun tapaan, lager, pale ale, belgi, stout ja hapan. Testasimme Pekan kanssa alkukarsinnassa 24 olutta. Viime vuosien tyyliin laatu oli korkea, vain yksi selvästi epäonnistunut yksilö osui kohdalle. Tällä kertaa järjestäjät eivät suoraan tarjonneet arvioitavaa pulloa kouraan vaan niitä pystyi valitsemaan noin kymmenkunnan ehdokkaan joukosta. Pekan kanssa yritimme ottaa sellaisia pulloja, joiden merkinnöissä oli käytetty jeesusteippiä. Tämä taktiikka tuntui toimivalta, koska varsinaisia pommeja ei kohdalle osunut. Viimevuotisesta tarjonnasta poiketen NEIPA-oluita oli paljon enemmän ja taso kova, finaaliin pääsi viisi olutta tästä tyylistä. Tölkkeihin pakattuja oluita myös runsaasti, viime vuonnahan se oli harvinainen tapaus. Muutama erinomainen olut oli ilmoitettu väärään BJCP-alatyyliin. Annoimme siitä huolimatta Pekan kanssa niille hyvät pisteet, mutta ns. hovissa niiden numerot putosivat. Harmittavia tapauksia, mutta ymmärrän kyllä, että tyylirajoista on pidettävä kiinni. Koko kilpailuhan rakentuu niiden varaan. Lounastarjoilu oli nyt Perhon opetusravintolan tiloissa kellarikerroksessa. Finaaleista osallistuin tällä kertaa lagerien ja pale alejen loppusarjaan. Tutusti valinta oli vaikea hyvin erityylisten valioyksilöiden välillä, mutta aika sopuisasti ratkaisu löytyi molemmissa sarjoissa. Stout-kisassa kuulosti ainakin äänenkäyttö kohoavan, joten ehkä siellä oli vielä tiukempaa. 

Ei kommentteja: