Mika Kaurismäen epätasaisen uran yhtenä huippuna on tavattu pitää Rosso-leffaa vuodelta 1985. Niin olen tehnyt itsekin. Nyt nähtynä täytyy muuttaa arviota, elokuva ei tunnu oikein kestäneen aikaa. Elokuvan hienoutena on edelleen Kari Väänäsen vakuuttava näyttelijäsuoritus sisilialaisena palkkamurhaaja Giancarlo Rossona. Koomiset kohtaukset Martti Syrjän kanssa ovat myös hilpeitä, vaikka niidenkin teho on haalistunut. Walter Benignin (sukua Robertolle?) kertojaäänen Dante-lainaukset tuntuvat päälleliimatuilta. Käsikirjoituksen ohuus on silmiinpistävää. Syrjän poistuttua kuviosta elokuva hajoaa pahasti. Arvottomien tapaisesta ajankuvan haltuunotosta jäädään todella kauas. 11 vuotta Raahessa asuneena tunnistin kyllä Tiiranlinnan, mutta Sotkamon Tulikettu säväytti aiemmassa elokuvassa aivan eri tavalla. Myyttistä Leena Harjupatanaa ei tämän jälkeen enää nähty elokuvissa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti