Desmond Bagley: Domino Island

Olin noin 10-vuotias, kun Agatha Christien tyyliset arvoitusdekkarit alkoivat tuntua toivottoman lapsellisilta. Oli siirryttävä eteenpäin. Asuin silloin pienessä kylässä Oulujärven rannalla. Koulun kirjastossa oli pitkä hylly Alistair MacLeanin trillereitä, joita asiakkaat tuntuivat suosivan. Se oli luonnollinen askel ja ponnahdin siihen genreen. Olin nopea lukija ja pian täytyi tsekata muitakin tekijöitä. Desmond Bagley oli ilmiselvä toinen mestari. Varsinkin Bagleyn Suomalainen nuorallatanssi (alkuperäinen The Tightrope Men) kutkutti, kun tapahtumat sijoittuivat osittain Suomeen ja poliittiset painotukset olivat hieman erilaisia kuin Kekkoslovakiassa siihen aikaan oli totuttu. Bagleyn suomennettu tuotanto oli sekin nopeasti tsekattu ja aloin kyllästyä tähänkin suoraviivaiseen trillerigenreen. Seuraavina steppeinä olivat Ian Fleming, Len Deighton, John le Carré ja varsinkin Raymond Chandler, joten Bagley unohtui.

Huomasin nyt Vallilan kirjastossa Bagleylta teoksen. En koskaan lukenut Bagleya alkukielellä, joten ajattelin Domino Islandin olevan jokin vanha tuttu. Kyseessä on kuitenkin postuumisti julkaistu vanha käsikirjoitus, jonka on viimeistellyt (curated by) Michael Davies. Alunperin kirjoitettu juuri avainvuonna 1972. Hetken mielijohteesta tartuin teokseen. Bagley näkyy kuolleen jo vuonna 1983 59-vuotiaana, mieshän on varmaan täysin tuntematon nuoremman lukijakunnan keskuudessa. Genre on ilmeisen kuluttava tekijälleen, myös MacLean kuoli suhteellisen nuorena 1987. Domino Islandin käsikirjoitus oli alunperin nimeltään Because Salton Died ja tämä versio on julkaistu 2019. Davies on sittemmin itsenäisesti kirjoittanut jo kaksi jatko-osaa Domino Islandille.  

Romaani sijoittuu fiktiiviselle Campanillan saarelle Karibialla. Saari on itsenäistynyt Britanniasta joitakin vuosia sitten. Päähenkilö on Bagleylle (ja MacLeanille) tyypillinen noin 40-vuotias ex-sotilas, takana kaksi avioliittoa, leski ja eronnut. Tämä Bill Kemp toimii lontoolaisen vakuutusyhtiön konsulttina, joka saapuu Campanillaan tutkimaan epäselvää kuolemantapausta. En tiedä onko Bagleyn kirjoitustyyli nykykatsannossa paljon heikompaa kuin silloin 1970-luvulla vaikutti. Vai olisiko Bagley jättänyt ihan tarkoituksella kalkkunan julkaisematta. Joka tapauksessa romaanin luku oli kovin puisevaa. Rytmi hidas, juuri mitään ei tunnu tapahtuvan. Juoni on melkein kuin vieroksumaani arvoitusdekkaria. Toki mukana on poliittisia kähmintöjä, mutta kovin vaisusti nekin kuvataan. Muistelen joissakin Bagleyn romaaneissa olleen seksiäkin. Kemp tapaa saarella pari kaunista naista, mutta mitään sen kummempaa ei tapahdu. Loppuun on sitten rakennettu Bagleylle tyypillinen hektinen toimintapuristus, mutta ei sekään omaperäisyydellään juhli. On varmaan parempi jättää Bagley lepäämään rauhassa muistojen ääreen.