Erinomaisen In Bruges -leffan irlantilaisbrittiläinen ohjaaja McDonagh on tehnyt omasta käsikirjoituksestaan synkän humoristisen tarinan USA:n surkeimmilta takapihoilta. Coen-tähti Frances McDormand on pääroolissa ja McDonaghin elokuvaa onkin verrattu Fargoon. Tässä ei kyllä ole huumoria lähellekään samalla tavalla kuin Coen-ohjauksissa, itselle tuli enemmän mieleen Daniel Woodrellin romaani Winter's Bone ja siitä tehty elokuva. Niissä taas ei ole huumoria ollenkaan, joten melkoisen persoonallisen keiton McDonagh on saanut aikaan. Missourin kartalta ei Ebbing-nimistä paikkaa löydy, elokuva on kuvattu North Carolinassa, melko lähellä olutparatiisi Ashevilleä. Raiskatun ja murhatun tyttären äiti McDormand hakee oikeutta vuokraamalla kaupungin laidan mainostaulut, joissa viranomaisia syytetään laiminlyönneistä. Alkuasetelmalla on todellisuuspohjaa Texasista, mutta McDonaghin elokuva lähtee nopeasti omielle teilleen. Kärjistyksiä on paljon, mutta nauru kyllä juuttuu kurkkuun tapahtumien traagisuuden takia. Amerikkalaisten syrjäseutujen asukakiden sivistymättömyydellä ei ehkä ole mitään rajaa, mutta toivottavasti McDonaghin maalaama kuvaus ei sentään vastaa todellisuutta. Elokuva jää taatusti mieleen, mutta ei ole varsinaisesti kovin onnistunut. Vaikka huumoria on Coenia vähemmän, niin paradoksaalisesti McDonaghin uskottavuus on heikompi. Se voi johtua McDonaghin ulkopuolisuudesta, Woodrellin syvyydestä jäädään kauas. Elokuvassa on mielenkiintoista musiikkia ja baarikohtauksessa kuullaan Four Topsin soul-versio obskuurin The Left Banke -bändin barokkisesta klassikosta Walk Away Renée. Kuulin biisistä aikoinaan ensimmäisenä Southside Johnnyn version, joka loksautti leuat auki. Pidän edelleen Johnnyn versiota kovimpana.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti