perjantai 6. helmikuuta 2026

Hagström Thunder Imperial Stout, julkistus











Hagströmin toistaiseksi vahvimman oluen julkistus SalamaNationissa sattui Runebergin päivälle. Oli myös penkkaripäivä, vanhojen tanssipäivä ja parin suurehkon firman muutosneuvottelujen tulosten informointipäivä. Onneksi oli myös rivakka pakkaspäivä, koska 11.5 -prosenttinen lämmittävä imperial stout toimii parhaiten kylmissä oloissa. Tankkasimme Nyforsin Arin kanssa viereisessä Argegnon ravintolassa ennen raskasta iltaa. SalamaNationin puolella Allu ja Juuso virittelivät jo baaria iltaa varten. Olin maistanut tuotosta pari viikkoa aiemmin Keravalla käymistankista, joten nyt ei tarvinnut jännittää lopputuloksen laadukkuutta. Ensimmäistä kertaa Hagströmin olutta saatiin tölkkiinkin ja Rik Poppiuksen suunnittelema etiketti on kyllä hieno. Tölkin hopeinen väri heijastuu upeasti etiketin tekstinkin värinä. Kyseessä on Hagströmin 19. olut, nyt ensi kertaa 2000 litran erä. Tuoksu on lievästi happaman marjainen, maku on täyteläisen paahteinen, kuivaa tummaa suklaata, kahvia, puolukkaa, hedelmäisyyttä ja tanakasti katkeruuutta. Kaikki peräisin maltaista, hiivasta, humalasta ja vedestä, ei mitään lisäaineita. Onnistui jälleen hienosti.


Muutamia vieraita saapui heti klo 16, mutta noin 16:20 ei oikeastaan enempää. Rupesi jo arveluttamaan, että onko pakkanen pelotellut kaikki Hagströmin ystävät jäämään kotiin. Puoli viiden jälkeen kuitenkin jengiä saapui laumoittain ja SalamaNation saatiin täyteen. Tunnelma oli välittömästi katossa ja useampi vieras kertoi olevan hienoa, että Hagström järjestää nykyään suunnilleen ainoana tällaisia tapahtumia, joissa tapaa kavereita. SalamaNationin Allu Laurila oli hankkinut bileisiin suklaavadelmakakun, joka toimi erinomaisesti Thunderin kanssa. Salama Brewingista paikalle pääsivät Juha Jurvanen, Rosa Hiltunen ja panimomestari Jaakko Ailio, jonka kanssa tuttuun tyyliimme esittelimme hieman uutuusolutta. Tarkoitus oli esittää suurella volyymillä ennen esiintymistä AC/DC:n Thunderstruck-biisiä, jonka intron Thunder-huudot olisivat kohottaneet tunnelmaa entisestään. SalamaNationin äänentoistojärjestelmä ei kuitenkaan nyt taipunut siihen, mutta se ei liikaa häirinnyt. Oluesta saatiin jälleen hyvää palautetta, juotavuuttakin kiitettiin, vaikka olut näin vahva onkin. Kyseessä oli jo kolmas tumma Hagström-olut putkeen, mutta seuraavaksi on tulossa vaaleampaa tavaraa. Viimeinen kuva on Janne Karilan ottama, siinä harvinaisesti koko Hagström-tiimi hymyilee Jaakon vierellä. SalamaNation, 5.2.2026.

Ei kommentteja: