Louhimiehen kolmas sotaelokuva. Tykkäsin kohtuudella hänen tulkinnastaan Tuntemattomasta sotilaasta, mutta aiempi sisällissotaleffa Käsky oli kauhea floppi. Nyt pohjalla on Antti Tuurin romaani Rauta-antura, jota en ole lukenut. Nettiarvioiden perusteella elokuva on yllättävänkin uskollinen romaanin juonelle. Jonkinlainen päähenkilö on Tuurille tyypillisesti kauhavalainen hahmo, tällä kertaa 19-vuotias Heikki Ojala. Hän joutuu kesällä 1944 Kannaksen tulihelvettiin panssarintorjuntaryhmässä. Elokuva seuraa saman ryhmän vaiheita myöhemmässä Lapin sodassa. Toisesta suunnasta lähestytään Rovaniemellä saksalaisten palveluksessa toimivien naisten kohtaloita. Pst-ryhmä kuljetetaan Ouluun, josta heidät laivataan Toppilan satamasta Tornion maihinnousuun, jonka jälkeen he joutuvat kiivaisiin taisteluihin saksalaisten kanssa. Sitten he etenevät jalkaisin Tornionjokilaaksoa Muonioon. Suomalaiset naiset pyrkivät saksalaisten poikaystäviensä mukana Rovaniemeltä Muonioon, jossa tie katkeaa. Jokseenkin yllättävästi Ojalan pst-ryhmä komennetaan kuljettamaan naiset Ouluun tuomittaviksi, edelleen jalkaisin 400 km. Kaikki tämä käsittääkseni tapahtuu myös Tuurin romaanissa. Siksi elokuvan nimi tuntuukin hieman harhaanjohtavalta. Lapin sodassa toki ollaan, mutta esim. hyvin paljon elokuvallisia mahdollisuuksia tarjoava Tornion maihinnousu ohitetaan käytännössä kokonaan. Ensin ollaan oksentamassa laivan ruumassa ja sitten jo kävellään Torniossa. Ehkä budjettisyistä ei näyttävämpää jälkeä tästä ole leffassa. Myös Lapin sodan keskeinen trauma, Rovaniemen polttaminen, jää kokonaan pois. Visuaalinen jälki on kuitenkin hyvää, taistelukohtauksissa Kannaksella ja Tornion suunnalla on ahdistavaa voimaa. Henkilöhahmot Ojalaa myöten jäävät kuitenkin harmittavan pinnallisiksi. Kauhavalaisen pastorin ja hänen saksalaisupseeriin rakastuneen vaimon suhde on parhaimmillaankin vaivaannuttavaa katsottavaa. Elokuva on pahasti ylipitkä. Varsinkin loppupuolen marssiminen Muoniosta Ouluun tuntuu samanlaiselta kuin joidenkin lännenelokuvien loputon talsiminen erämaassa. Hilpeä kohtaus on presidenttien adjutanttina julkisuutta saaneen everstiluutnantti Tino Savolaisen rooli kenraalimajuri Aaro Pajarina. Savolainen/Pajari ruoskii armotta suomalaisia sotureita, jotka Tornion maihinnousun jälkimainingeissa vetivät armottomat kännit ns. Pikku-Berliinistä löytämistään alkoholituotteista. Ehkä mielenkiintoisin kohtaus koko elokuvassa on suomalaisten kommunistien aseellinen hyökkäys ryhmän kimppuun jossain Tornion ja Oulun välillä. He onnistuvat raiskaamaan yhden naisista. En osaa sanoa tapahtuman historiallisesta totuudenmukaisuudesta, mutta varsin uskottavaltahan se tuntuu. Kokonaisuutena siis liian löyhä ja ylipitkä, ei kohoa Tuntemattoman sotilaan tasolle, mutta on kuitenkin selvästi Käskyä parempi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti