Gayant La Goudale

Alko tuntuu nyt innostuneen ranskalaisista oluista, hieno homma, varsinkin kun nyt on osunut valikoimaan parempaa tavaraa kuin epäilyttävät Page 24:t. Arkistoni mukaan olen juonut tätä aiemminkin, mahdollisesti Madeiralla, ei vahvoja muistikuvia.Vaalea biére de garde, vaahtoaa hyvin, hillityn makuinen, ehkä hieman liian tavanomainen. Alkoholia pitäisi olla 7.2%, mutta tuntuu kevyemmältä. Etiketin mukaan seassa vehnää ja sokeria, mutta ne eivät hallitse makua. Kevyen viljainen ja jälkimaku lähes kuiva. Miellyttävä saunaolut.

Mark Robson: Isle of the Dead

Lopultakin vähän kauhua Val Lewtonin elokuvasarjassa. Boris Karloff luimistelee kreikkalaisena kenraalina ruttosaarella vuoden 1912 sodan liepeille sijoittuvassa tarinassa. Sotahan oli melko lyhyt, mutta verinen, jossa Kreikka ja kumppanit Balkanilta rankaisivat lahonnutta ottomaani-Turkkia. Vorvolaka-niminen ihmissusi-vampyyri-variaatio sotkee kuvioita. Kova tuuli, löyhäpukeiset naiset kävelevät saarella I Walked With a Zombie –tyylisesti tunnelmallisissa otoksissa. Ei ehkä sarjan eliittiä, mutta suhteellisen vaikuttavaa kuitenkin.

Levski Sofia v. Tampere United

Heikkotasoinen peli. Odotetusti Levski piti palloa, muttei saanut kunnon maalipaikkoja aikaan. 40 minuutin kohdalla Tampereen nopeasti annettu vapaapotku (okei, liikkuvaan palloon, mutta tuomari antoi mennä) oikeaan päätyyn Petresculle, joka jatkoi alueelle Niemelle, joka (okei, ehkä otti kädellä pallon alas, mutta tuomari ei huomannut) kääntölaukauksella puolustajan längistä teki häkin. Toisen jakson alussa Levskillä hyviä paikkoja, mutta Kavèn torjui loistavasti. Odotetusti slaavilaisjoukkueen henkinen lataus mureni, eivätkä saaneet jatkossa mainittavaa aikaan.

Tv-kuvaus todella heikkoa, ajoittain vaikea seurata peliä. Saksalaistuomarilta suhteellisen ryhdikäs Balkan-suoritus, tosin ei yleisökään ihmeemmin painostanut. Levskillä oli kentällä MM-tähti 1994 Daniel Borimirov, mutta ei yksin pystynyt nostamaan joukkueen tasoa. Tuskinpa Tampere tällaisella suorituksella Rosenborgille pärjää viimeisellä karsintakierroksella, mutta tämäkin jo hyvä saavutus.

Ja näppärästi nettosin Tampereen voitolla 89 euroa. Veikkauksen amatöörimäinen ylikerroin vierasvoitolle oli niin houkutteleva 9.90, joten heitin kympin likoon.

Mark Robson: The Ghost Ship

Hieman vaatimattomampi teos Lewtonin sarjassa. Merikapteeni menettää järkensä ja jälki on rumaa. Merkillisintä elokuvassa on mykkä suomalainen merimies, Paulo Lindstrom nimeltään, jolla ratkaiseva rooli tapahtumissa. Vaikka henkilö ei pysty puhumaan, hänen ajatuksiaan kuullaan voice-overina. Suomalaista esittää karunnäköinen englantilainen Skelton Knaggs, joka näkyy kuolleen maksakirroosiin 43-vuotiaana, vastaavia kohtaloita riittää Lewtonin työryhmässä ruuhkaksi asti. Lewton kuoli itsekin sydänkohtaukseen 46-vuotiaana.

Tätä elokuvaa ei pidä sotkea lähes samannimiseen uuteen elokuvaan (Ghost Ship ilman määräävää artikkelia), jota MTV3 juuri nyt esittää.

St. Germain Page 24 Rèserve Hildegarde Biére sur Lie Ambrèe

Meripihkaversiossakaan ei vaahtoa ensinkään, ei juuri korkkikaan tupsahda. Ehkä näissä oluissa on todella jotain vialla. Maku ei ihan heikko, mutta hieman väljähtyneeltä tuntuu. Blonde oli parempi, tässä vähemmän humalaa, enemmän makeutta. Oluen nimessä ei nyt biére de gardea vaan pullokäymiseen viittaava termi. Omituinen brändi Page 24 viittaa jonkin muinaisen tekstin sivulle 24, jossa paljastetaan oluen valmistuksen niksit.

Mark Robson: The Seventh Victim

Val Lewtonin kauhusarjaa, tosin nytkään ei mukana yliluonnollisia aineksia. Mutkikas katoamistapaus New Yorkissa, palladisti-nimisiä saatanauskovaisia, runoilijoita, psykiatreja, kampaajia, kosmetiikkatehtailijoita, italialaisia ravintolanpitäjiä, lakimiehiä, yksityisetsiviä. Niin hyytävä suihkukohtaus, että Hitchcock taatusti näki tämän ennen Psychoa. Vastaavia bravuureja muitakin, esim. metrossa ja takaa-ajo teatterikorttelin sivukujilla. Hirttoköysi ei ole ehkä koskaan näyttänyt yhtä pahaenteiseltä. Jean Brooks uskomaton ilmestys satanistien jahtaamana kaunottarena. Loppu on karuudessaan ja kompromissittomuudessaan ainutlaatuinen Hollywoodissa. Kerrassaan upeaa, ilman muuta yksi sarjan parhaista.

Jean Brooks traaginen hahmo siviilissäkin, kuoli alkoholismin sivutuotteena aliravitsemukseen 48-vuotiaana.

Inspector Morse, Deceived by Flight

Jakson alkupuoli hidasrytminen, lähes pitkästyttävä, rasittavaa kriketin peluuta. Kaksikin naista tuppautuu Morsen daamiksi, toinen osoittautuu virkatehtävissä operoivaksi tullivirkailijaksi, eikä toisenkaan, poikkeuksellisen hehkeä leski, jauhot puhtaita ole. Doverin satamassa piipahdetaan lopussa. Olutta juodaan kohtuuttoman vähän. Lewis soluttautuu krikettijoukkueeseen, mikä irrottaa kevyitä herjoja muiden poliisien puolelta. Kuitenkin vaisuhko tunnelma koko ajan.

Nøgne Ø Dark Horizon 1. edition

Kulttiolut jo ennen valmistumistaan. Ehdin saada viimeisen Oulussa myynnissä olleista kuudesta (6) pullosta 3.8.2007 klo 11:30. Saatuani vainun asiasta ajoin paikalle suoraan Puolangalta. Periaatteessa en erityisemmin perusta tämmöisistä pieneräsnobbailuista. Uhkana on, että käy samoin kuin single malt whiskyn kanssa, hinnat kohoavat tavallisen harrastajan ulottumattomiin ja erikoiserien laatu ei kuitenkaan ole sen kummempaa kuin perustuotteen.

Näin ei kuitenkaan vielä ole Dark Horizonin kanssa. Puolen litran pullo 16-prosenttista ihmeolutta maksaa 12,72 €. Pulloni numero on 890. Tiettävästi erässä oli noin 5000 pulloa, joista Suomeen saatiin 1350. Etiketissä lukee ”ale brewed with coffee”, eli ainakin kahvia on seassa.

Monesti epäillään, miten näihin vahvuusprosentteihin päästään. Vodkaa sekaan? Dark Horizonin konsti kai viinihiiva. Miltä se sitten maistuu? Näin vahvat oluet ovat usein sherrymäisiä, yleensä huonon sherryn tai portviinin kaltaisia. Dark Horizon ei ole. Viilensin olutta aavistuksen, ehkä noin 19 asteeseen. Väri on helppo kuvailla, se on mattamusta. Paksu ruskea vaahto häviää melko pian, tuoksussa on kahvia, lakritsaa ja pistävää alkoholia. Maku on pehmeä, paksu, lämmittävä, lakritsan makeutta, kahvia, mutta myös kirpeyttä. Pelättyä puhtaan alkoholin liiallista makua ei ole! Jälkimaku on edelleen pehmeä, miellyttävä. Tämä on siis imperial stout, joka vaatisi jonkin uuden adjektiivin. Makeus tuntuu korostuvan lisää juodessa, toimii hyvin suklaan kanssa. Loistava olut, mutta ääritapaus, sopisi ehkä paremmin talviolosuhteisiin. Mutta tuskinpa jakelutilanne jatkossa ainakaan paranee.

Alfred Hitchcock: The 39 Steps

Aina yhtä nautittava, yksi Hitchcockin varhaisimmista täysin onnistuneista elokuvista, vuodelta 1935. Monet myöhemmät teemat aluillaan, vakoilujuoni ehkä nykykatsannossa vähän kömpelö, mutta junakohtaukset, takaa-ajotunnelma ja romanttinen huumori parasta mahdollista tasoa. Firth of Forthin rautatiesilta näytti jo 30-luvulla melko rumalta ja jonkinlainen prototyyppihelikopteri pörrää Skotlannin nummilla. Madeleine Carroll ensimmäinen pintaviileä vaaleaverikkö Hitchcockin tuotannossa.

Riipaisevassa kohtauksessa maalaistollukan vaimoksi ajautunut glasgowlainen nuori nainen muistelee Sauchiehall Streetin valoja. Hitchcockin mukaan inspiraationa oli vanha buuritarina, mutta esim. Ahon Juha on myös selvä muunnelma samasta aiheesta. Hitchcockin variaatiossa kaikki sympatiat ovat Shemeikan puolella.

Jean-Jacques Beineix: La lune dans le caniveau

Kun nyt lopulta sain käsiini ja luettua David Goodisin Moon in the Gutterin, on aika katsoa uudemman kerran romaanin ranskalainen elokuvasovitus vuodelta 1983. Leffaahan pidettiin aikoinaan täysin epäonnistuneena, enkä itsekään muista siitä innostuneeni. Viime vuosina se on saanut ymmärtäjiä.

Elokuva on tyylitelty studioluomus, mutta hyvin uskollinen Goodisin tekstille. Tapahtumat siirretty Marseilleen, Nastassja Kinski on vakuuttava uptown girlinä ja silloin melko tuntematon Victoria Abril tuhmana tyttönä. Elokuvan tempo on hyvin hidas, osa kohtauksista kankeita, uskollisuus Goodisille on ehkä kostautunut, elokuva vaatii erilaisen rytmityksen kuin romaani. Pahinta on paisutteleva musiikki. Ei kuitenkaan mikään fiasko, oikein miellyttävä kokemus, ainakin jos on Goodisin pakkomielteistä kiinnostunut. Joitakin muutoksia Beineix on tuonut, hääkohtaus kalliokielekkeen katedraalissa ja Nastassjaan yhdistetty ”Try another world”-tekstinen mainos.

Elojazz & Blues: Kenn Lending Blues Band, Annika Granlund & Dalton Brothers

Tanskalainen bluesbändi. Perustrion ohella Hammond-urut, mutta melko pienessä roolissa, kitaristin ehdoilla mentiin. Muut soittajat näyttivätkin nuoremmilta oppipojilta. Kun Lending on soittanut kauan Champion Jack Dupreen kanssa, olisi odottanut enemmän New Orleans –meininkiä. Alun Chicken Shackin jälkeen se osasto jäi vähemmälle. Afrikkalaisiakin rytmejä olisi voinut toivoa, kun basisti on Togosta. Hieman veretöntä Hendrixia, tyylipuhdasta, mutta ehkä skandinaavisen viileää B.B.Kingiä ja lopuksi Muddy Watersia. Kaikkea bändi osasi, mutta yleisöä ei oikein saanut haltuun kolealla torilla. Lending selvästi luuli tulleensa jazzjuhlille, ja niin tietysti tulikin, soolot olivat pitkiä ja kaveri vielä kalasteli niiden jälkeen suosionosoituksia. Itse tykkään enemmän kun bluesia soitetaan rock-asenteella.

Ruotsalainen soullaulaja Annika Granlund ison torviorkesterin kanssa, jonkinlainen Tower of Power –tribuuttiprojekti. Hyvältä kuulosti, en oikein tunne tämäntyyppistä musiikkia. Joitakin tuntui mielenkiintoisesti ärsyttävän, että solisti puhui yleisölle englantia eikä ruotsia.

Belhaven Wee Heavy

Ensikokemus hanaversiona tymäkästä skottioluesta. Ei ehkä parhaiten kesäpäivään sopivaa, mutta mitäpä tuosta. Hyvin kevyesti vaahtoa, pöytäseurue epäilee ainetta kolajuomaksi. Maltainen mahtipuraisu, marjaisan makeaa, ei millään tavalla tasapainoinen, mutta ei brutaalikaan. Tämmöisiä ei muualla tehdä, saksalaisten doppelbockit ovat sukulaisia, mutta kovin etäisiä. Oluthuone Leskinen, 3.8.2007.

Crouch Vale Summer Breeze, real ale

Pitkä kuiva keskikesän real ale –puutoskausi päättyy lopulta Chelmsfordin laatupanimon kesäoluen Oulu-sisääntuloon. Kullankeltainen kevyehkö (4.2%) raikas tuote, pehmeän hedelmäinen suutuntuma ja jälkimaussa reippaasti humalaa. Todella tasapainoinen hieno olut. Oluthuone Leskinen, 3.8.2007.

David Goodis: The Moon in the Gutter

Jälleen ollaan Philadelphian armottomilla satamakujilla, nyt vuorossa tuokiokuvia heinäkuun hikisistä öistä. Oikeastaan luokkatietoinen rakkaustarina, ahtaaja sotkeutuu uptown girliin. Tämä ei ole varsinainen rikosromaani, vaikka kostoteema väreilee ohuesti taustalla koko ajan. Miljöö ja henkilöt ovat Goodisille tyypillisiä, mutta nytkään ei tarina lähde kunnolla lentoon. Ehkä tämä oli odotettavissa, kuuden henkeäsalpaavan Goodis-kokemuksen jälkeen tuotannosta väistämättä tulee eteen epätäydellisempiä tuotoksia.

Kuu paistaa katuojaan, koston kohde luisuu vääjäämättä käsistä, paheiden ja kurjuuden tyyssija Vernon Street saa lähes yliluonnollisia ulottuvuuksia. Ennaltamäärätyn kohtalon lopullisuus on tässäkin kylmäävää, mutta Goodisin tyylikkäimpiä luomuksia tämä ei ole.

David Goodis: Cassidy’s Girl

Pulp-klassikko vuodelta 1951. Cassidy (36v) on bussikuski Philadelphian ja Eastonin välisellä linjalla. Tämä on henkilökohtaisesti kiehtovaa, koska sattumalta tunnen Easton, Pennsylvanian hyvin. Cassidy on entinen jalkapalloilija ja insinööri Oregonista, pommituslentäjä ja myöhemmin lentokapteeni Atlantin reiteillä. Tuhoisa onnettomuus pistetään hengissä säilyneen Cassidyn syyksi ja Goodisille tyypillisesti putoaminen katuojaan on nopea ja jyrkkä. Cassidy ehtii heittää Alabamassa chain gangissäkin kakun ennen kuin päätyy Philadelphian rajuihin satamakortteleihin, Delaware-joen rantaan. On huhtikuu ja sataa kaatamalla koko ajan.

Bussikuskin duunista huolimatta elämän sisältö on lähinnä alkoholin laajamittaista väärinkäyttöä, perheväkivaltaa ja muuta väkivaltaa. Cassidyllä on Mildred-vaimo, joka on Cassidyn tavoin väkivaltainen alkoholisti, ilmeisesti myös petollinen. Tiettävästi Goodisin omia makumieltymyksiä mukaillen Mildred on erityisen runsasmuotoinen.

Tämä on vasta lähtökohta. Cassidy joutuu kahden naisen ristituleen. Toinen on Doris, tuore leski Nebraskasta, pieni hento vaalea enkeli, alkoholisti hänkin. Cassidy näkee valon ja haluaa pelastaa tytön. Jopa haiseva Delaware-joki näyttää nyt paratiisimaiselta yläjuoksulla lähempänä Eastonia.

Goodisin henkilöt ovat kovia suunnittelemaan ja haaveilemaan. Cassidy tekee sitä tavallista enemmän ja se ehkä heikentää tätä romaania. Kohtalo on kova ja kaikki menee tietysti pieleen. Lopun lievä käänne parempaan on hieman keinotekoinen. Tämä ei ole Goodisin parhaita. Amerikan kielen hallinta on virtuoosimaista ja maailmankuva illuusioton, mutta Goodis pystyi kiristämään kierroksia tästä vielä paljonkin.

Painos on omituisen karu, sivukoko epätavallinen ja vaikutelma jotenkin kopiokonemainen, liekö kirja edes laillinen.

St. Germain Page 24 Rèserve Hildegarde Biére de Garde Blonde

Ranskan kuuluisinta oluttyyliä, biére de garde, ei Suomessa liian usein tapaa. Sameahko kullanvärinen, ei vaahtoa, öljymäinen. Makea ensituntuma, kuivuutta ja humalaa tulee perään reippaasti. Belgiolutta muistuttava vivahde, mutta ei kuitenkaan samanlainen. Johtuisiko belgivaikutelma etiketissä mainostetuista Flanderin humalista? Esm. Jenlainiin verrattuna tämä ei oikein vakuuta, se tosin on hieman tummempikin. Vaahdon puuttumista on jo ehditty ihmetellä muuallakin, on epäilty Alkon erän olevan pilalla, korkkien vuotaneen. Vaikea sanoa, aina ei oluissa ole vaahtoa.

Steve Hamilton: Ice Run

Kuudes Alex McKnight –romaani Pohjois-Michiganista ja yksi parhaista. 15 vuotta suhteellisen erakoituneesti eläneellä matkailuyrittäjä McKnightilla nyt tyttöystävä, kanadalainen jääkiekkoa harrastava poliisi. Yhteiselo ei ole kuitenkaan erityisen auvoista. Romaani käynnistyy leppoisan lämpimällä huumorilla, kun nainen sotkee vanhat totutut kuviot. Hamilton rakentaa koomisuutta yksinkertaisesti ja vaivattomasti, toistamalla samoja gageja. Naisen takia McKnight yrittää värjätä harmaita hiuksiaan tummemmiksi. Purkin kyljessä vakuutetaan, ettei kukaan huomaa eroa. Kaikki kaverit ja puolitutut tietysti heti ensisilmäyksellä kauhistelevat dye jobia: ”What the hell have you done to your hair?”. Yhden mielestä McKnight näyttää nyt ”lounge singeriltä”, eli suomalaisessa kontekstissa lähinnä varttuneelta iskelmälaulajalta.

Sävyt synkkenevät kuitenkin jatkossa huomattavasti, loppuhuipennus Hitchcock-tyylisesti alueen suurella turistinähtävyydellä, Mackinac Islandilla, tosin sesongin ulkopuolella keskellä talvea. Taas kerran menneisyyden katkerat tapahtumat ovat väkivallan taustalla. Ice run tarkoittaa kieltolain aikaista viskin salakuljetusta yli jäätyneen St. Mary’s Riverin Ontariosta Michiganiin.

Hamiltonin ote säilyy nautittavana todella hyvin, McKnightin hahmo ympäristöineen on erityisen hienosti rakennettu. Romaanisarja ei ehkä ole vallankumouksellinen, mutta Hamilton on tietämistäni alan kirjoittajista empaattisin ja hillityllä tavalla hauskin. Tyyppi on ilmeisesti edelleen päivätöissä IBM:llä.

Ice Runin tapahtumat keskittyvät rajakaupunki Sault Ste. Marieen, Kanadan puoleinen kaupunki on paljon isompi kuin USA:n. Hamilton käyttää kaupungista sault-sanan ääntämykseen perustuvaa puhekielistä nimeä Soo, Soo Michigan ja Soo Canada. Seudulla on ollut toisesta maailmansodasta lähtien 70-luvulle asti paljon ilmatorjuntaa ja sotilaita, Superior- ja Huron-järvien välisiä sulkuja (Soo Locks) pidettiin strategisena kohteena, tähän hieman liittyy Ice Runin juonikin. Itse kuulin omituisen nimisestä kaupungista ensi kerran 70-luvun alussa, ajan suuri kiekkotähti Phil Esposito oli kotoisin Sault Ste. Mariesta. Jotenkin paikan nimi assosioituu aina minulla Dylanin kappaleeseen Absolutely Sweet Marie. Dylanhan on kotoisin järven toisesta päästä Minnesotasta. Dylan mainitaan Ice Runissa, pojan bändin Wallflowersin juliste on opiskelijaboksin seinällä.

Oluen päälle Hamilton ei kyllä ymmärrä. Kirjasta toiseen McKnight kiskoo Paradise-kylän Glasgow Innissä kanadalaista pullo-Molsonia, koska se on kuulemma niin paljon parempaa kuin USA:ssa lisenssillä pantu Molson. Näin varmaan on, mutta ei ero oleellinen ole; samanlaista luonteetonta teollisuustavaraa Kanadankin Molson on. Hamiltonin kannattaisi tutkia Michiganin tarjontaa tarkemmin, seudulta löytyy todella hyviä oluita, myös Upper Peninsulasta.