Tuorlan Paronitar

Piikkiön ns. tumma olut on meripihkan värinen, hieman maltaisemman makuinen kuin vaalea, mutta ei suurta eroa ole. Poreilee kuin kasvisuutejuoma. Vetinen on päällimmäisin adjektiivi. Hyvin vaisu tuote. Omituisesti nimessä ei ole kahta o-kirjainta, vaikka vaalean version nimi on Parooni. Tämä on esimerkki pienpanimosta, joka tuo mieleen 1990-luvun surulliset suomalaiset panimoyritykset. Toki silloin laatuakin tehtiin. Mutta Tuorlan tapaista en kaipaa, laadukkaampaa ja monipuolisempaa olutta pitäisi syntyä. Ostopaikka Helsinki, Eat & Joy Maatilatori (hieno kauppa, mutta onpa puistattava englannin ja suomen kielen yhdistelmä nimessä).

Billy Wilder: Double Indemnity

Näin edellisen (ja ainoan) kerran tämän film noir -peruskiven suurelta kankaalta Pariisin vasemman rannan pikkuteatterissa 30.11.1991. Nyt uusi mahdollisuus Helsingin Orionissa, tosin harmittavasti tanskalainen kopio ei ollut kovin hyvässä kunnossa. Lukemattomat katselukerrat televisiosta ja VHS/DVD-kopioista ovat olleet aina yhtä hienoja kokemuksia, mutta kyllähän kollektiivinen sessio on aina haltioittavaa. Nyt muuan nuori nainen tuntui hihittelevän äänekkäästi hieman yllättävissä kohdissa. Mustaa huumoria tietysti tässä on, mutta kyllä melko harva mies huvittuu näin julmasta meiningistä. Toistuvilla katseluilla kiinnittyy huomio yksityiskohtiin, Barbara Stanwyckin silmiin, hassuun oluttuokioon autossa drive-in -ravintolassa, vakuutusyhtiön toimiston samankaltaisuuteen Wilderin The Apartment -leffan vastaavan kanssa.

Oli aivan upeaa kävellä leffan jälkeen Orionista hotelliin pitkin sateen kastelemia neon-valoissa kimmeltäviä Kampin katuja, Eerikinkatu, Annankatu, nämä kulmat ovat ehkä Suomen urbaaneinta osaa, juuri siellä suomalainen noir tulisi kuvata.

RCH Pitchfork, real ale

Tuttu laatujuoma pitkästä aikaa Suomessa. Kullankeltainen ale, 4,3%. Todella rapsakkaan kuivasti, äärimmäisen katkeroisesti humaloitu brittisaavutus. Real-käsittely pehmentää yleisvaikutelmaa, jossa mallastakin on kunnolla. Humaloinnin makuvaikutus hakkaa useimmat kymmenprosenttiset imperial IPAt. Yksi lähimmäksi täydellisyyttä pääsevistä oluista, ensiluokkaisessa kunnossa. Helsinki, Angleterre, 3.9.2009.

Nokia EloWehnä

Samea hieman mausteinen kesäolut, selvästikään ei osaa päättää olisiko baijerilainen weizen vai belgialainen wit. Esterinen banaanisuus kaartuu Baijeriin, mutta yllättävän kirpeät mausteet sitten enemmän wit-tyyliin. Lopputulos on tietysti kompromissi, ei toimi kunnolla kummallakaan tavalla. Ei tämä kuitenkaan huono ole, toivottavasti kovia kokenut panimo nousee vielä, koska ainakin yritystä tuntuu riittävän. Helsinki, Kaisla, 3.9.2009.

Goose Island Pere Jacques 2009

Punaista belgikamaa Illinois'sta. Happamuus kevyttä, ei ole tuoretta eikä raikasta. Varsin täyteläinen runko kuitenkin, mallasta on keitoksessa kunnolla. Jää kuitenkin vähän pahviseksi, humalaa ei ole mainittavasti. Ei tämä erityisen belgityyliseltä vaikuta, mutta ehkä havaintokykykin jo heikkenee tiukkatahtisessa sessiossa. Muutaman illan Helsingin baareja haravoineena täytyy kyllä taas kerran hämmästellä oluttarjontaa. Tukholma ja Kööpenhamina saattavat olla vielä kovempia, mutta onhan helsinkiläinen monipuolisuus ihailtavaa. Oluttuotannon intensiivisimmillä alueilla päästään syvemmälle, mutta Helsingin valikoiman laajuus on upea osoitus olutkulttuurin voimasta. Täällä on kaikki merkittävät suuntaukset kattavasti edustettuna, puuttuu vain vielä vahvempi kotimainen läsnäolo, lisää paikallisia kansainvälisen tason laatupanimoja pitäisi saada. Ja juuri tätä miettiessäni vielä yksi uusi helsinkiläinen laatubaari avasi ovensa Alppilassa, Maltainen Riekko. En sitä silloin vielä tiennyt, mutta seuraavana päivänä pääsin paikalle. Helsinki, Olutkellari Helsinki, 3.9.2009.

Lefebvre Hopus

Pitäisi olla belgialainen IPA-tyylin humala-ale. Patenttikorkki, vaahtoaa railakkaasti. Maku varsin kevyt, liian kylmänä tarjoilu. Panimo ei ole erityisen hyvämaineinen, mutta näin pliisua en kyllä odottanut. Belgihiiva ei tule kunnolla esille, mallaspohja on ohut, samoin jälkimaku. Onneksi ei sentään siirappisen makea, mutta pettymys joka tapauksessa. Helsinki, Olutkellari Helsinki, 3.9.2009.

De Molen Amarillo

Hieman mausteinen hedelmäinen kuiva vahva ale, 9,2%. Humaluus voimakasta, mutta alkoholin pehmentämää. Kulttipanimon tuote onneksi nyt asiakasystävällisesti tavallista pienemmässä pullossa. Ei kuitenkaan vaikuta erityisen omaperäiseltä, tämmöistä olutta modernit pienpanimot pukkaavat kaikilla vahvoilla alueilla. Hollantilainen De Molen nojautuu selvästi enemmän amerikkalaisiin koulukuntiin kuin naapuri-Belgian "perinteisiin". Kruunuhaan kellaribaarin valaistus on ylivoimainen vastus minun kuvauskalustolle. Helsinki, Olutkellari Helsinki, 3.9.2009.

Kathmandu Beer

Kevyttä hieman makeaa "nepalilaista" lageria. Tyypillinen aasialainen näkemys oluesta, tehty lisenssillä Britanniassa Maralink-yhtiölle, luultavasti mahdollisimman halvoista raaka-aineista. Vehnä mainitaan etiketissä, mutta varmaan mukana muutakin riisistä lähtien. Onneksi nepalilaisessa ruuassa oli potkua enemmän. Helsinki, Mount Everest, 2.9.2009.

Moor JJJ IPA

Vahvaa tupla-IPA -tyyliä pukkaa edelleen. Obskuuri moderni brittipanimo Bristolin liepeiltä, voisi luulla tanskalaiseksi, mutta laadukkaalta vaikuttaa. Samea punaruskea hedelmäinen olut, alkoholi (peräti 9%) peittyy, humalaa on, mutta ei vahvasti. Ilmeisesti englantilaisia humalia, amerikkalainen humalointi varmaankin toimisi paremmin tässä tyylissä. Panimo kutsuu tätä hieman naurettavasti tripla-IPAksi. Silti oikein mukavaa kamaa. Helsinki, Pikkulintu, 2.9.2009.

Mikkeller X Pale Ale

Edellisen Nelsonin jälkeen hieman yksiulotteisempi tapaus. Varsin tasapainoinen punakka ale. Hedelmää, mallasta ja humalaa harmonisesti. Mikkellerhän on tanskalainen sopimuspanija ilman omaa panimoa, tämänkin valmistuspaikka jää epäselväksi. Pikkulinnussa hämmästyttävästi useampia tämän pienilevikkisen tuottajan oluita hanajakelussa. Erittäin nautinnollinen olut. Helsinki, Pikkulintu, 2.9.2009.

Mikkeller Nelson Sauvin Single Hop IPA

Todella sitrushedelmäinen, melkein voisi luulla mandariinimehua hörpänneensä, ennen kuin uusiseelantilainen humala hyppää esiin. Ensimmäinen hanakokeilu Mikkellerin Belgiassa valmistetuista yksittäishumalaoluista. Raikasta, tuoretta, aivan loistavaa, Nelsonin humaliin ehdin muutama vuosi tutustua paikanpäällä Eteläsaarella ja toimivat loistavasti IPAssa. Selvästi syksyn paras olut toistaiseksi. Patiokelit tuntuvat kyllä jatkuvan Puotilan ostarilla. Helsinki, Pikkulintu, 2.9.2009.

Verhaeghe Echt Kriekenbier

Hapanta kirsikkaolutta hanassa, ei siis lambic, vaan tyylisuuntana kirsikoilla ryyditetty Flanderin punainen. Happamuus itsestäänselvästi esillä, mutta ei kovin intensiivistä. Marjaisuus samalla tasolla, ei makeuta kokonaisuutta liikaa. Jälkimaku on kuiva, ei tosin kovin pitkä. Raikas miellyttävä olut. Helsinki, Hilpeä Hauki, 2.9.2009.

Tuorlan Parooni

Piikkiön panimon oluet eivät ole kovin tasalaatuisessa maineessa. Itse olen aiemmin juonut vain Föriä Turun Puutorin vessabaarissa. Se oli suhteellisen tavanomainen lager. Parooni ei vaahtoa juuri ollenkaan, makea liukas olut, tulee mieleen jotkin virolaiset tuotteet. Tuoreelta ja hieman pihkaiselta tuntuu. Ei ihan kehno, mutta en oikein ymmärrä miksi pienpanimo tekee näin vaisua tuotetta. Ostopaikka Helsinki, Eat & Joy Maatilatori.

Nagisa Oshima: Nihon no yoru to kiri

Oshima on modernin japanilaisen elokuvan tunnetuin edustaja, mutta olen hieman yllättäen onnistunut näkemään vain muutaman leffan häneltä. Poika, Aistien valtakunta, Intohimon valtakunta, Merry Christmas Mr. Lawrence. Yksikään ei ole kolahtanut, eikä kolahda tämä varhaisteoskaan vuodelta 1960. Nimi on suomeksi Japanin yö ja usva, mutta käsittääkseni teoksella ei ole mitään yhtymäkohtaa Alain Resnaisin 50-luvun natsidokumenttiin Nuit et brouillard. Käsittelee sodanjälkeisen ajan vasemmistoradikaalien opiskelijapolitiikkaa, sijoittuu vuosiin 1952 ja 1960. Varsin tylsää jahkailua, en päässyt kuvioihin sisään ollenkaan. Mutta kylläpä oli mukava päästä pitkästä aikaa Orionin upeaan tuoliin. On todella sääli, että elokuva-arkisto tai nykyiseltä nimeltään Kansallinen audiovisuaalinen arkisto on muuttamassa Orionista muualle.

Schlafly Coffee Stout

Kaurastout Missourista, kahvilla maustettu. Varsin pehmeä, kahvi ei painokkaasti maistu, mutta tuntuu silti. Maustetut stoutit eivät yleensä minuun iske, ja tämä ei ole erityisen tuorekaan. Ei kuitenkaan erityisen huonokaan ole, ryhdikästä tyyliä. Varmaankin tämä olisi tuoreena St.Louisissa aivan eri sfääreissä, mutta toimii silti nytkin. Helsinki, St. Urho's, 1.9.2009.

Hornbeer Happy Hoppy Viking

Tyypillinen överiksi vedetty skandinaavi-IPA. Katkeroa 130 IBUa, alkoholia 9,2% . Tarjoilu liian kylmänä, hyvin samea, keskiruskea. Panimo kutsuu tuotetta tripla-IPAksi. Tyylisuunta ei ole suosikkini, parempi olisi pysyä perus-IPAn tasapainoisuudessa. Tämä on kukkaisen hedelmäinen, suhteellisen makea, valtava humalamäärä ei tunnu jälkimaun voimakkuudessa. Kuten usein extra-IPOissa, ilmeisesti alkoholi leikkaa katkeruutta pois. Kevyemmissä oluissa humalointi pääsee nautinnollisemmin esiin. Toisaalta ei tässä alkoholikaan maistu, hyvin helposti juotava hieman vihannestyyppinen suutuntuma. Ekstreemi-IPAt saattaisivatkin upota hyvin kasvissyöjille. Etiketin mukaan tämä oluttyyli toimii hyvin vahvojen juustojen kanssa, se pitää taatusti paikkansa. Helsinki, Vastarannan Kiiski, 1.9.2009.

De Ranke Noir de Dottignies

Sokeroitu belgiale 9%. Dubbelin värinen, mutta ei niin maltainen, makeutta on häiritsevästi, mutta ei sietämättömästi. Varsin reippaasti humaloitu, maku kuivuu nielaisun jälkeen. Varsin miellyttävä, ehkä liian vahva iltapäivän ensimmäiseksi olueksi kostean lämpimässä Kalliossa. Helsinki, Kuikka, 1.9.2009.