skip to main |
skip to sidebar
Leppoisaa kävelyä pitkin 30th Streetiä muutama kilometri North Parkiin. Park viittaa tässä länsipuoliseen Balboa Parkin jättipuistoon, jossa majailevat Bruce Springsteenin kuvailemat poikaprostituoidut ja USA:n maineikkain eläintarha. Aurinko jo hieman laskenut, fiilis kuin suomalaisessa kesäillassa. Tämä piti olla San Diegon kuuminta biletysaluetta, mutta eteläosa todella hiljaista. Pohjoisessa tyypillistä amerikkalaista vilkkaampaa tunnelmaa. Toronado on kuuluisa olutbaari San Franciscossa, joidenkin mielestå pallon paras, itse kävin siellä taas jo 1997. Haarakonttori San Diegossa on paljon siistimpi, paljon geneerisempi, edes henkilökunnalla ei punk-asennetta asiakkaita kohtaa. Varsin paljon jengiä, mutta lopulta ei jenkkifutista, musiikkikin siedettävää. Paljon hanaoluita, caskissa Sierra Nevadan Celebrationia. Paikallinen IPA, 6%, sitruksinen, kevyen pihkainen, jälkimaku kesyhkö. Panimo hyvässä maineessa, mutta tämä esimerkki ei kovin vakuuttava. Hieman leipäinen runko, ei tarpeeksi kuohkea eikä tasapainoinen. San Diego, Toronado, 20.1.2013.
Ruis-IPAa Long Beachista. Täntilippua lauletaan ja tunnelma harras, kun kalifornialainen ryhmä pääsi skaban finaaliin. Varsin sameaa wit/weizen-tasoisesti, maku on pettymys, nahkeaa vihannesta. Periaatteessa tuoretta, vain 5,4%, mutta hedelmä on päässyt rukiin kanssa karkaamaan pois. Paremmin onnistuu loppuvedon katkerot, niitä on mukavasti. Loppujen lopuksi ei mikään huono kokonaisuus, vihanneksisuus ei niin hallitsevaa kuin aluksi tuntui. Peli päättyi, mutta jengi ei tunnu vähentyvän tai hidastavan tahtia. Sunnuntai-iltapäivä tammikuussa ilmeisesti bailauksen huippusesonkia San Diegon lähiöissä. San Diego, Hamilton's, 20.1.2013.
Tupla-IPA (8,95% ) Pohjois-Kalifornian Healdsburgista (oma vierailu panimolla 1997). Varsin sameaa, sitruksinen, hieman makeampi kuin Pliny, mutta superlatiivista kamaa. Vähemmän pihkaakin, ehkä enemmän appelsiinia tai jotain muuta makeampaa sitrusta. Jälkimaku aavistuksen lyhyempi. Gridiron-pelin ymmärrykseni on huono, mutta käsittääkseni San Francisco 49ers selvisi tämän oluen kuluessa Super Bowliin, quarterback Kaepernick vedossa. Tämä näytti herättävän intohimoja San Diegossakin. Ehkä nyt jengi alkaa kiinnittää huomiota muuhunkin. Tämä DIPA pantu kai alunperin Bear Republicin 15-vuotisjuhlien yhteyteen pari vuotta sitten. San Diego, Hamilton's, 20.1.2013.
San Diegon kukkulat ovat lähes San Franciscon tasoa, todella hikinen kipuaminen Monkey Paw'sta siistin Golden Hillin asuinalueen läpi South Parkiin paahtavassa helteessä. Täällä San Diegon maineikkain olutbaari Hamilton's Tavern. Pimeä isohko neliömainen baari. Katosta roikkuu kuin tippukivinä taphandlejä. Kaikki istumapaikat varattu, kaikki katsovat jenkkifutista. Tiskin päähän mahduin, ei näkymää ruuduille. Hanavalikoima ei vaikuta aivan mainettaan vastaavalta, suunnilleen samaa tasoa kuin Monkey Paw'ssa. Buelltonista tuleva IPA ruohoista, ei tarpeeksi sitrusta, 6,5%. Katkeroa on näppärästi, mutta sekin hieman alakanttiin. Kaliforniassa tätä varmaan luonnehditaan brittityyppiseksi. Poppy voisi viitata jonkin yrtin käyttöön, ehkä jotain mausteisuuttakin humaloinnissa on mukana. Caskit ilmeisesti kestää täällä vain perjantai-illan. Ensi perjantaina olisi tarjolla Manzanitan Danger Ranger, pitää harkita. San Diego, Hamilton's, 20.1.2013.
Pallottelin jonkin aikaa ajatusta juoda pelkkiä IPOja San Diegossa, mutta talviaika ei ehkä sopivin moiseen. Lisäksi tykkään niin paljon porter/stouteista, että niiden ohittaminen olisi julmaa tuhlausta. Lopullisesti hylkäsin idean, kun tässä Monkey Paw'n panimobaarissa ei ollut omia IPOja tarjolla sunnuntain alkuiltapäivässä. Muutkin IPAt tarjolla panimoista, joissa tavoitteena vielä vierailla. Cask-oluena San Diego Countyn pohjoislaidalta Vistasta imperial stoutia, 10,5%. Ei varmaan täytä kaikkia CAMRAn kriteerejä, mutta tynnyrikäymistä kai sentään. Samettisen pehmeää, suklaisen makeaa, kuohkeaa. Paahteisuutta luumuisen hedelmän päällä ja kapea terävä katkeroisuus lopussa. Onnistunut ja monipuolinen, vaikkakin liian makea. Baari hieman ränsistyneemmällä alueella keskustan itäpuolella. Suhteellisen paljon jengiä, amerikkalaiseen tapaan seurataan täälläkin urheilua ruuduilta äänekkäästi, tällä kertaa jenkkifutista. Kolme omaa olutta, noin 30 vierailijaa, Euroopasta mm. Mikkeller ja To Øl. Paljon mielenkiintoista, täällä käytävä uudelleen muutenkin kuin omien oluiden takia. Listalla panimoita tyyppiä Firestone Walker, Figueroa Mountain, Noble, Hangar 24, Craftsmans, lähituottajien ohella. Omista oluista kiehtovimman kuuloinen kevyt (3,7%) gose. San Diego, Monkey Paw, 20.1.2013.
En tykkää lämpimästä yhtään, joten tilastojen mukaan tammikuu olisi paras aika käydä San Diegosta. Tuloilta olikin kohtuullisen vilpoisa, mutta nyt keskipäivällä täysi helle niskassa. Tsekkasin aamukävelyllä mm. Best Damn Beer Shopin hyllyjä, Huvilan Arctic Circle Ale mukana. Aivan keskustan liepeillä sivukujilla paljon heräileviä kodittomia. Valoisa siisti kulmabaari, new age & old hippie -tunnelmaa, lähiruokaa ja craft-olutta, sehän sopii minulle. Yli 25 hanaa, realina Coronadon kahvivaniljastout.
Kalifornian suurin kulttiolut Pliny the Elder tuli nyt ensimmäistä kertaa vastaan ja pakko tietysti kokeilla saman tien. Kirkas, ohut pienikuplainen vaahto, raikas hedelmäisyys, hyvin kuiva, 8%. Tasapainoa ja täyteläisyyttä, jälkimaku pitkä ja voimakkaan katkera. Tämä saattaa olla Double IPAn benchmark, tällainenhan sen pitäisi olla. Intensiivinen pihka ehkä leimallisin piirre, se hallitsee suutuntumaa. Ei ehkä kaikkein tuoreimmillaan, ei tajunnan räjäyttäjä. Mutta eihän sellaisia pitkään metsästetyt oluet tahdo olla, odotusavot nousevat liikaa. San Diego, Neighborhood, 20.1.2013.
Ensimmäinen San Diegossa nauttimani tupla-IPA, 2002 niitä ei oikeastaan vielä ollut. San Diegoa pidetään Double IPAn originaalina kotiseutuna, vaikka tyylisuunnan uranuurtajaksi todettu Vinnie Cilurzo vaikuttaakin nykyään Pohjois-Kalifornian Santa Rosan kulttipanimossa Russian River. Belgilasista tarjoilu, ei niin raikas kuin perus-IPA, 10%. Maltaisempi runko, katkero jää taaemmas, samaa sitrusta, nyt ehkä ihan sitruunan suuntaan, ei makeutta, hedelmäisyys vain täyteläisempää. Oikeastaan varsin mielenkiintoinen, liikkuu yrttisyyden rajoillax, mutta säilyy hyvien puolella. Edelleen suhteellisen hiljaista lauantai-illaksi, baari ei ehkä suuri menestys tällä markkinasektorilla. San Diego, Beer Company, 19.1.2013.
31. Atlantin ylitys, nyt SAS lähti Tukholmasta vain puolitoista tuntia myöhässä. Jouduin Chicagon tullissa ylimääräiseen tarkastukseen, tällaista en aiemmin USAssa muista. Chicagon O'Haren American-terminaalista ei löytynyt Samuel Adams Noble Pilsiä kummempaa, se oli paremmassa kunnossa pari vuotta sitten Tukholman Gamla Stanissa. Aikaa oli liikaakin kentällä, talsin naapuriterminaaliin, josta löytyi baseball-baarista Chicagon hallitsevan pienpanimon Goose Islandin Pale Alea Green Line. Vaisua sekin.
Periaatteessa ei mitään järkeä matkustaa San Diegoon pariksi viikoksi, mutta kolme vuotta sitten rauennut matkasuunnitelma oli jäänyt hampaan koloon. Silloin olin innokkaampi, nyt ei oikein samaa kiihkoa. Lentosuunnitelma vaikutti aluksi näppärältä, mutta vaihtui sittemmin SASsin ongelmien myötä turhan raskaaksi. Herätys Oulussa aamulla klo 4, neljä tuntia Arlandassa, 10 tuntia koneessa, viisi tuntia Chicagossa ja neljän tunnin lento San Diegoon, onneksi nopeasti kentältä motelliin, suihkuun ja kadulle. Olin 10 vuotta sitten yhden yön aivan samalla Ash Streetin kulmalla, tosin eri hotelli. Nyt oli majapaikka mennä saman tien alta, koska edellisen päivän luottokorttivarmistus oli epäonnistunut jostain syystä. Varaus olisi myyty muille, jos minulla ei olisi ollut viikon buukkausta.
Klo 2130, Suomen aikaa 0730. Keskustan panimobaari, käymistankit näyteikkunassa, tilava, suuri, ei kovin paljon jengiä. Vähäpukeisia tarjoilijatyttöjä, rasittavaa musiikkia. Todella sitruksinen greippinen IPA, 7%. Samea, tuore ja raikas, katkeroa reippaasti, erinomainen. 9 omaa olutta, 12 vierailijaa, sporttibaaritunnelmaa, skriineillä mm. Teemu Selänne NHL:n lopulta käynnistyessä. Anaheim ei ole kaukana, mutta en ole sinne suunnistamassa. San Diego, Beer Company, 19.1.2013
Maltaista pähkinää, alt-tyyli tulee mieleen ja mukavasti on katkeroakin jälkimaussa. Kyseessä kuitenkin pintahiiva, joten lähinnä kai tumma märzen, voisi muistuttaa Weihenstephaner Festbieriä. Humalointi kuitenkin paljon rankempaa. Varsin kylmä Arlandassa, -20 C. Tukholma, Arlanda, Terminal 5, Gate F67 Bar, 19.1.2013.
Suklainen imperial stout, 10%. Mausteita ja katkeruutta, vahva täyteläinen runko ja paahtoakin löytyy. Tymäkkää ryhdikästä kamaa, session paras tällä kertaa. Monimuotoinen tapaus, oletettu vaniljaisuus ei häiritse, ei liian makea. Oluthuone Leskinen, 16.1.2013.
Maitosuklaastout, 5,8%. Todellakin varsin suklainen tumma olut. Ei siirappisen makea, mutta ei katkeruuttakaan erityisemmin, vaikka se hieman sieltä huojahteleekin. Jokin epämääräinen sivumaku, pettymys ilman muuta. Oluthuone Leskinen, 16.1.2013.
Musiikkifestivaaleille ideoitu (International Festival of Shanties & Sea Songs on Fanø) amber ale, 6,5%. Pehmeää hedelmää, aavistuksen hapanta, selvästi nihkeämpi kuin äskeinen Lervig. Makeutta on, mutta ei tässäkään täyteläisyyttä, jälkimaku lyhyt. Merihenkiseksi olueksi ei luvattua tervattujen köysien aromia. Oluthuone Leskinen, 16.1.2013.
Makeaa karamelliä Stavangerin brown alessa, mutta kohtuullisesti katkeroakin. Ohuehko runko, mutta makua ihan hyvin. Tässä ei mitään tukkoisuutta, mukavan tuoretta. Paahtoakaan jotkut havainnoineet, mutta minulta meni ohi. Pikkulinnun hilpeän tuote-esittelyn mukaan tarjolla on nyt Jackie Brownin kevytrunkoisempi serkku. Oluthuone Leskinen, 16.1.2013.
Aivan mustaa kamaa Stavangerista, totta kai, 10,4%. Paahtoa on, lakritsaa taas myös, vähän muitakin mausteita tervan suunnalta. Täyteläinen, katkerokin tärähtää hyvin jälkimaussa, kauraa mukana. Liian kylmää, mutta silti selvästi karkeus haittaa. Ei huono kuitenkaan, tasapainoisempi kokonaisuus kuin edellinen tanskalainen. Oluthuone Leskinen, 15.1.2013.
Makeahkoa, paahteisuutta vähän. Pitäisi olla savuakin, mutta ei osu aisteihin, 10%. Katkeroa on, mutta jää sivurooliin. Enemmän lakritsaa kuin suklaata, lähes siirappinen viskositeetti, maitoista happamuutta myös. Yllättävän kevyt kuitenkin alkoholiin suhteutettuna. Mausteinen keskitason vahva stout tanskalaiseen ohuehkoon tapaan. Oluthuone Leskinen, 15.1.2013.
Tältä tanskalaispanimolta on jo ennestään tuttu karvalakkiversio USA:n länsirannikon oluista. Tämä luksusvariaatio varsin sameaa, sitrustuoksu vahvaa, 8,3%. Maussakin sitruunaa, hieman appelsiininen. Hieman raikkaudessa on toivomisen varaa, mutta toimii silti hyvin. Runkoa on tarpeeksi, ei liian makea kuitenkaan, katkeroa on todella nautinnollisesti. Kyllä tämä varsin oikeaoppiselta länsirannikon tupla-IPAlta tuntuu. Pientä vihanneshäivähdystä, mutta ei häiritsevästi. Lämmetessään hieman tukkeutuu, ei siis aivan ihannetapaus. Se on tavallaan hyväkin, kun talvireissu tupla-IPA-metropoliin San Diegoon alkaa olla jo näköpiirissä. Oluthuone Leskinen, 15.1.2013.
Onhan tämä mahtavaa, että Pikkulinnun maahantuomia oluita saa jälleen täällä kaukana Perämerelläkin. Oluiden maahantuonti on muutenkin omituisen pienten piirien puuhaa, mutta eihän Härmän lainsäädäntökään innostusta lisää. Tämä stavangerilainen on American red ale, 4,7%. Toffeeta ja katkeroa, ei erityisen tuore ja ohutkin, mutta ihan näppärä aloitus keskitalven Nordic-sessiolle. Humalina Chinook, Simcoe ja Nelson Sauvin, hyvin puree. Oluthuone Leskinen, 15.1.2013.
