Flying Dutchman Black Is Black And I Want My Baby Back Black Rye IPA

Suomeen kotiutunut (?) dutsmanni Ronald De Waal on oluturansa toisessa vaiheessa  nimennyt Belgiassa teetetyt oluensa monisanaisesti. Tässä tummassa cascadialaisessa 5,5%, hyvä vaahto tummanruskean kropan kruununa, tuoksussa metallista mallasta. Se ei siis paljoa luvannut, maku on varsin paahteinen, kuivan talkkunaisen maltainen, hedelmää ei löydy. Keskitäyteläinen runko ja kohtuullinen katkeruus perätilassa. Sokkomaistelussa luulisin taatusti dunkeliksi tai schwarzbieriksi. Ruis ehkä tässä pelaa alemaisuuden taustalle. Etiketti luettelee vakuuttavasti joukon jenkkihumalia: Amarillo, Columbus, Citra, Chinook, Centennial, Simcoe. Ehkä Warsteiner-huilu oli nyt väärä valinta, mutta ei humalahehku päässyt oikeuksiinsa. Ostopaikka Kajaani, Citymarketin Alko.   

Stone Go To IPA

Berliiniläistä sessio-IPAa tyylikkäästi samalla kauppareissulla kaupan päälle saamastani Warsteiner-huilusta, miksei katkeraa IPAa voisi juoda samanlaisesta lasista kuin katkeraa pilsiä. Ehkä tuoksut eivät pääse yhtä hyvin esille, mutta se on minusta muutenkin toisarvoista, juon olutta sen maun vuoksi. Hieman sameaa, hyvin kissanpissainen tuoksu. Sama erite-efekti jatkuu maussa oikein nautinnollisesti, sitrushedelmää löytyy skaalan kuivemmalta greippipuolelta, mutta hedelmämehuvaikutelmalta vältytään silti. Mallasrunko ei voi olla tukeva 4,7-prosenttisessa oluessa, mutta se on tuntuva. Katkeruus on pelissä hyvin mukana, tässä on yksi kovimmista contendereista suomalaisessa maitokauppamarkkinassa. Hinnalla ei tämä tuote voi kilpailla, mutta onhan yksi tällainen Stone parempi kuin kaksi (otetaan nyt satunnaisesti jokin yleinen Suomi-olut) Koffin APAa. Ostopaikka Kajaani, K-Citymarket.

Nälkämaa Luotikuja IPA Magnum

Kuulin, että Nälkämaa-mustalaispanijat Aleksi Haapavaara ja Sami Leinonen ovat tehneet uuden parannetun version Luotikuja IPAsta Hoppingilla ja tuote olisi tarjolla Kajaanissa. Hyppäsin tietysti oitis taas Norran ATR:n siiville ja vaihdoin lumisen pääkaupunkiseudun lähes yhtä lumiseen Kainuuseen. Tsekkasin nopeasti Kajaanijoen tämänvuotisen kekripukin kunnon, vedin kaulukset pystyyn ja siirryin Luotikujalle notkumaan odotellen baarin avautumista. Rauhallisempi tunnelma viimaisessa pikkupakkasessa kuin maaliskuussa, baarien nimet näyttää taas kujalla vaihtuneen.

Saint Kukossa ei mitään merkkejä IPAsta, mutta baarimestari myönsi tuotetta löytyvän. Epäili samalla, olisiko se vielä tarpeeksi viileää. Ilmeisesti olin ensimmäinen kaupallinen asiakas tälle oluelle. Kakkosversio kantaa Magnum-liitettä, vahvuus nyt 5,5%. Sekä aromi- että katkerohumalointia lisätty. Värikin näyttää muuttuneen, nyt huomattavasti vaaleampi, sameaa edelleen, tiivistä vaahtoa. Tuoksussa kypsää hedelmää. Lämpötila ehkä jo liiankin kylmää, hyvin pehmeää, matalahiilihappoista. Luumua, kiiviä, persikkaa, ehkä liiankin ylikypsää hedelmäisyyttä. Keskitäyteläisessä rungossa on maltaan tukea, mutta enemmänkin voisi olla. Appelsiinia jatkossa, sitrus tulee mukaan lämmetessä. Katkeruutta oli siis luvassa lisää tähän versioon ja näin todellakin on. Kuiva jälkimaku on pitkään kestävä. Ei hartsia tai kalkkia. Tämähän tuntuu aivan eri oluelta kuin aiempi variaatio ja eteenpäin on menty kaikilla osa-alueilla. Itse anniskelupaikassa ei muutoksia, Popedaa kuulin taas. Kajaani, Saint Kukko, 4.11.2016. 

Smuttynose Baltic Porter

Raskaan seminaaripäivän ja laihaa punaviiniä tarjonneen cocktail-tilaisuuden jälkeen vähän ilahduttavampaa täyteläisempää juomaa New Hampshiresta. Lämmitetystä lasista balttiporteria, 8,7%. Pehmeää hedelmäisyyttä, paahteisuutta hivenen, jos sitäkään. Kohtuullisen makea, mutta katkeruutta ei ole. Silti ihan ok. Porterit ylittää Atlannin paremmassa kunnossa kuin IPAt. Kitty's, 3.11.2016.

Borg Surtur Nr. 38 2016

Talven ensimmäiset lumet Helsinkiin. Tuntuu hieman hassulta yli 50 vuotta pohjoisessa asuneena, mutta innostuin nyt lapsekkaasti itsekin kolmantena Helsinki-syksynä, kun lunta tuli ennen joulua ja hakeuduin lähibaariin vahvan oluen pariin. Nettitietojen mukaan tässä islantilaisessa imperial stoutin 38-versiossa pitäisi olla alkoholia 10,8%, mutta kyllä lätkässä oli selvästi 15%. Ehkä 2016-versio erilainen, tai sitten painovirhe. Maltainen Riekko on yleensä Helsingin kalleimpia baareja, mutta nyt 40 cl näin vahvaa kamaa nauruhintaan 8,90€. 

Lääkemäinen tuoksu, yrttejä. Kovin kylmässä maussa salmiakkia, anista, luumua ja kuivattuja hedelmiä, nahkaa. Paahteisuutta varsin vähän, alkoholi peittyy. Aika kivaa kamaa näin vahvaksi, hyvä juotavuus, joskin mittavammassa sessioinnissa voi yllättää nopeasti. Otin kyllä toisenkin.

Viime vuoden Olutexpossa tuli kokeiltua tämän Surturin lampaanpaskasavuista versiota 30, jossa vähemmän alkoholia, ei huono sekään. Mielenkiintoisesti hanalätkässä jo silloinkin vuosiluku 2016, maalarinteipillä oli korjailtu muita tietoja silloin. Maltainen Riekko, 2.11.2016.

Manchester City - Barcelona 3-1

Vierailta poissa Alba, Pique ja Iniesta, mutta hallitsivat silti avausjaksoa yli puoli tuntia suvereenisti. City prässäsi kyllä korkealta, mutta staattisesti. Barcelona piti palloa enemmän, pyrki houkuttelemaan Cityn pelaajia ylös ja saamaan hyökkäykseen ylivoimatilanteita. Sterling otti laatikossa cinemasta keltaisen. Upea vastahyökkäysmaali 21. minuutilla, Messin pitkä syöttö, Neymar rakensi paikan ja Messi tuli itse sijoittamaan alanurkkaan. Jakson lopulla Barcelonan oikea pakki Sergi Roberto teki kaksi virhettä, toisesta City rankaisi. Aguero sai pallon, Sterling syötti ja Gündoğan viimeisteli. Hyvätasoista peliä, mutta niinhän täytyy ollakin, kun kentällä maailman parhaita pelaajia. 

Toinen jakso hämmentävän avointa peliä, Barcelonan hyökkäystaito jäi varjoon, Messi vaisuuntui, keskikenttä ei ollut hallussa, tiki-takasta ei tietoakaan. Tilanteita syntyi paljon, Barcelonan Andre Gomes kiskoi 65. minuutilla ylärimaan, mutta lähemmäksi vieraat eivät päässeet. Jo sitä ennen City meni johtoon, vapaapotku 20 metristä, De Bruynen hyvä veto upposi verkkoon, mutta Ter Stegenin hyppy ei ollut optimaalisesti onnistunut. Sitä ennen Sterling ehti hukata Agueron rakentaman avopaikan. Aguero ja David Silva olivat vakuuttavia, De Bruyneltakin melkein parasta näkemääni peliä. Kolmannessa maalissa Barcelonan puolustus pelattiin pahasti ulos, taas Gündoğan rokotti. Guardiola sai siis revanssin, Luis Enrique ei ehkä saa näistä pelaajista parasta irti. Ehkä Iniestan paluu vielä saa homman oikeamaan, mutta ei kovin lupaavalta näytä.

Speakeasy Double Daddy, keg

Join tätä sanfranciscolaista tupla-IPAa caskina viime keväänä New Yorkissa, silloin rekisteröin vahvuudeksi 9,5%, mutta saattoi olla havaintovirhe. Nyt Makkaratalon uumenissa keg-versio ja vahvuudeksi ilmoitettu 8,5%. Sitrusta löytyy, katkeroa tiukasti, pihkaa Kalifornian punapuutasoisesti. Vihannes ei nyt puske pintaan, mutta raikkaus ei ole paras mahdollinen. On tämä aika hyvä, mutta ei kohoa Kalifornian parhaimpien tasolle, etäisyystasoituksen jälkeenkään. Kitty's, 31.10.2016.

Tanker Hallucination IPL

IPL ei tässä virolaisoluessa tarkoita India Pale Lageria vaan Imperial Pale Lageria, joten vahvuutta on 7,6%. Ei India-ulottuvuuskaan kaukana ole, sillä hedelmää on reippaasti. Hyvin samea, hyvin hedelmäinen, pihkaa, karamellia, ei paljoa perinteisen vaalean lagerin ominaisuuksista havaittavissa. Katkeroa kuitenkin selvästi vähemmän kuin session aiemmissa oluissa. Onhan tämä kuitenkin hyvää kamaa, Virossa homma osataan. One Pint, 31.10.2016.

Left Hand Extrovert IPA

Trooppista hedelmää, vihannesta mukana, raikkaus heikonpuoleista, 7,1%. Katkeroa on, mutta se ei kokonaisuutta pelasta. Taaskaan ei ole Colorado-IPA uinut kovin hyväkuntoisena Atlantin yli. Saattaahan tosin olla, että nämä lastataan laivaan jo Chicagossa ja matkaa kertyy jo suurilla järvilläkin. Täytyy myös todeta, että Left Hand ei ole ennenkään panimona vakuuttanut. One Pint, 31.10.2016.

Sonnisaari Tupru Savulager

Lokakuun päätteeksi vierailu Ruoholahden huippubaariin, josta olin saanut tiedustelutiedon pienosakkuusomistamani Sonnisaaren savuoluesta. 5,5%, tumman punaruskea, tuoksussa savua ja tervaa. Maku tervaleijonainen enemmän kuin palvikinkkuinen, mutta hyvin kuiva. Perävaunussa on tavaraa reippaasti, katkera jälkimaku on todella pitkä. India Rauch? Hyvä juotavuus ja samalla riittävästi täyteläisyyttä. Selvää hedelmäisyyttäkin suutuntumassa. Ei varmaan kaikkien rauch-puristien makuun, mutta toimii todella hyvin. One Pint, 31.10.2016. 

Katja Kettu: Yöperhonen

Noin 100 sivun kohdalla Ketun romaani alkaa tuntua mustalta huumorilta. 15-vuotiaalta raskaana olevalta petsamolaistytöltä katkaistaan kieli 1937 ja tyttö pakenee Neuvostoliiton puolelle. Siellä tyttö putoaa ripeästi Gulagin kitaan, tarkemmin sanoen Vorkutan hiilikaivokseen, maanpäälliseen helvettiin. Tämä on niin käsittämätöntä kärsimystä, että sitä voi pitää parodiana. Mutta tosissaan Kettu on, ei tässä romaanissa huumoria ole.

Toisella aikajaksolla liikutaan Marin tasavallassa Keski-Venäjällä 2015. Petsamolaistytön pojantytär alkaa vähitellen selvittää sukunsa vaiheita. Venäjän arki ei ole paljoa muuttunut Stalinin terrorin ajoista, kaikki on edelleen löyhkäävää paskaa. 

Ketun kielessä on outoja sanoja ja teksti on muutenkin erittäin koukeroista. Lukukokemus oli poikkeuksellisen raskas ja vastenmielinenkin. Pöyristyttävä väkivalta kuvataan masokistisesti mässäillen visvaiseen seksiin käärittynä. Kirjan lopussa on vaikuttava lähdekirjallisuusluettelo ja epäilemättä taustatutkimusta on tehty huolella. Ketun kuvauksessa tunnetut faktat on vain löysä kehikko, johon rakentuu oma fantasiamaailma. Jos juonta jaksaa raskaan tauhkan takaa seurata, niin se on itse asiassa aika näppärä, hieman Jari Tervon Myyrän mieleen tuoden. Millään tavalla uskottava se ei kuitenkaan ole ja tosiaankin lähes hautautuu rönsyilevään kielimutavyöryyn.

Howard Hawks: The Big Sleep

Hawksin (ja Leigh Brackettin, Jules Furthmanin ja William Faulknerin) hupiversiota Chandlerin esikoisromaanista kutsutaan usein film noiriksi. Joitakin tyylin elementtejä tietysti löytyy, mutta kunnon noiria etsivä tietämätön katsoja kyllä harhautuu. Vaikka tragediaakin on mm. Elisha Cook Jr:n hahmoon liittyen, niin tunnelma muistuttaa välillä screwball-komediaa. Aina jaksaa hämmästyä kuinka paljon Hawks löysi nuoria kauniita seksikkäitä naisia tähän leffaan. Jos Big Sleepistä tehtäisiin pornoversio tällä roolituksella, niin Bogart pystyisi parittelemaan noin 15 naisen kanssa. Erityisen kuuluisa on syystäkin kirjakauppasessio Dorothy Malonen kanssa. Malone ja tummaa Agnesta esittävä Sonia Darrin ovat muuten edelleen elossa. 

Mutta onhan tämä aivan loistava elokuva kaikin tavoin, vaikka ei film noirin edustusyksilö olekaan. Pelkästään dialogia voisi kuunnella loputtomiin, käytännössä joka repliikissä on jokin terävä koukku. Bernie Ohls kutsuu Marlowea Philiksi. Bogart kutsuu Martha Vickersiä useamman kerran angeliksi ennen kuin siirtyy käyttämään nimitystä toistuvasti Lauren Bacallin kanssa. Juonen monimutkaisuutta on jaksettu taivastella, mutta sellainenhan se on monissa noireissakin. Ketä todellakin kiinnostaa kuka tappoi autonkuljettajan, joka vilahtaa leffassa vajaan sekunnin ja silloinkin tanakasti hengettömänä. Bogart hieroo tässä elokuvassa toistuvasti oikeaa korvalehteään, kyseessä oli ilmeisesti realistinen hermovaiva. 

Warpigs Lazurite IPA

Niin hyvin kuin eilen Olutexpossa viihdyinkin, en viitsinyt mennä paikalle uudelleen. Kiihkeärytmisen session jälkeen miellytti enemmän hitaampi ja epäsosiaalisempi tunnelma. En malttanut kuitenkaan olla piipahtamatta lähibaariin yhdelle. Molotowissa ei ollut epäsosiaalisuudesta tietoakaan, baari lähes täynnä klo 17:30. Baarimestari möi oluen 50 senttiä liian halvalla ja huomautin asiasta, mutta ei suostunut kuitenkaan enää perimään täyttä hintaa. Taas uusi Warpigs hanassa, IPAssa 7,4%. Hyvin samea, hyvin sitruksinen, greippiä, mutta myös karviaismarjaa. Katkeroa mukavasti. Tässä on hyvät ainekset kasassa, mutta hiilihappoa liikaa ja kokonaisuudessa karkeutta. Molotow, 29.10.2016.

Olutexpo 2016

Hieman hirvittää ruveta kirjoittamaan raporttia Olutexposta, kun takaraivossa jyskyttää Olutmönkijän taannoinen viiltävä lyttäys näistä senttauksista. Mutta liian myöhäistä se on enää lopettaa, tai edes yrittää uudistaa tekstiä. Eli mennään entiseen tapaan. Aluksi pakollinen lämmittely: taas saapui tämänsyksyinen Olutexpo piristämään pimeää, sateista ja kylmää Helsinkiä. Itse en tietenkään joutunut värjöttelemään sateessa rahvaan seassa, vaan marssin suoraan mediainfoon. En sentään reteästi jonon ohi, koska mediatilaisuus alkoi jo tuntia ennen yleistä avautumista.

Viisi tähteä -julkaisun Heikki Kähkönen, tapahtuman johtaja Mikki Nyman ja edellisillasta jo tuttu viskikirjailija Ian Buxton esittelivät viikonlopun suunnitelmia. Ehkä suurimpana uutisena Nyman aikoi siirtyä myös ulkoilmatapahtumiin tavoitteena game change siinäkin markkinassa. Kyllähän Olutexpo onkin aika hyvin järjestetty, viihdyin paremmin kuin oikeastaan missään aikaisemmassa oluttapahtumassa. Mediainfossa oli tarjolla puoli pulloa vastikään lajissaan maailman parhaaksi julistettua Pyynikin Ruby Jazz Alea, jonka valmistuksessa on kuulemma käytetty orapihlajaa. Hyvä hedelmäinen aromaattisuus, mutta rungossa jotain hartsimaista, raikkaammalta siis pitäisi maistua. 

44 näytteilleasettajaa, melko tasan puoliksi kotimaisia panimoita ja maahantuojia. Viskeihin en nyt ehtinyt tutustua ollenkaan. Tällä kertaa varauduin tapahtumaan etukäteen tulostamalla olutlistan ja merkitsemällä siihen kiinnostavimmat kohteet. Tarkoitus oli keskittyä pääosin IPA-tyyppiseen tarjontaan. Kuten saattoi arvata, homma lähti käsistä heti startissa kun hörhöpöydän maistiaisia alkoi kasaantua eteen. Kaikkein ensimmäiseksi mediainfosta päästyäni etsiydyin kuitenkin Joni Harjun ja Ilpo Reinilän Maistila-tiskille tsekkaamaan oululaisuutuuksia. 10-prosenttisessa barley winessa Kaksoissola (onko tämä nyt jokin sanaleikki Harju-kaksosista?) oli maltainen pääpaino, liian kylmänä hedelmäisyys ei kunnolla päässyt mukaan. Jopa samaa hartsia kuin Rubyssa tuntui tässäkin, ehkä se oli jostain jämähtänyt kielelle. Portieerin Lakisääteinen on kahviportteri, 5,7%, todellakin voimakkaasti kahvinen ja paahteinen, katkeruus hillittyä. Myöhemmin illan aikana tsekkasin vielä kolmannenkin Maistilan, Brett Sonjan. Brettalla käytetty tupla-amber, 9%. Raikas hedelmäinen tuoksu, mutta en oikein erottanut brettan fankisuutta. Hyvin tuoreelta maistuva strong ale. 

Parastahan näissä tapahtumissa on alan ihmisten tapaaminen. Jo mainittu olutharrastajien hörhöpöytä oli nyt hyvin miehitetty (mukana ainakin yksi nainenkin) ja reittaaminen oli totutun intensiivistä. Olutammattilaisia tuli jututettua tiskin molemmin puolin. Koffin ständillä ei muuten ollut tiskiä ollenkaan, hanat olivat takaseinällä ja asiakas joutui ikään kuin keskelle cocktail-tilaisuutta pystypöytien ympärille, jossa Anikó Lehtinen suositteli sopivaa pikkupurtavaa eri oluille. Harrastajien ja ammattilaisten väliin on nyt muodostumassa ns. 350-kerho ja hauskasti nämä S-ryhmältä rahaa saaneet olutbloggaajat Kauniista humalasta, Tuopillisesta sekä Tyttö ja tuopista kerääntyivät expossa saman pöydän ääreen. Tuoppityttöä en samaan kuvaan kuitenkaan ehtinyt saada. Käsittääkseni Koffin Anikó kuuluu myös tähän ryhmään. Maria Markus ja Arto Koskelo juonsivat tapahtuman ohjelmaa, joka kuitenkin meni itseltäni täysin ohi, vaikka istuinkin enimmäkseen aivan lavan edessä hörhöjen seassa.

Sonnisaaren Humalaja kolahti äskettäin kovaa ja nyt myös Fat Lizard on saanut Vermont IPAn valmiiksi, nimeltään Conan Juice, 6,5%. Conan-nimi viitannee hiivaan, joka siis oletettavasti sama kuin trendityylin kantaisässä, vermontilaisen Alchemistin Heady Topperissa. Mangomaista trooppista hedelmää hyvin tuoksussa, sameaa on, kissanpissaa maussa, mutta myös liikaa karamellisuutta. Takatilakin horjuu, nyt ei kolahtanut, Fat Lizard on pystynyt parempaankin. Brooklynin uusi Defender IPA piti olla westcoast-tyylinen, mutta täyteläinen kokonaisuus ei kovin paljoa poikkea panimon brittityylisestä East India Pale Alesta. Raikasta pihkaisuutta terävällä takapotkulla, mutta ei kovin sitrusmainen. Fat Lizardin vadelmauutuudessa Raspy Maryssa miellyttävän matalat hiilihapot, hedelmäistä makeutta, mutta ei erityisemmin vadelman makua. Tykkäsin Sweet Marysta enemmän. 

Kuulin huhun, että kentuckylaisen Against the Grainin värikäsetikettisiä tölkkejä ei Valvira ehkä hyväksyisi myyntiin, joten täällä olisi ainutlaatuinen tilaisuus. Valitsin 8,2-prosenttisen tupla-IPAn Citra Ass Downin, jonka tölkistä en oikein kuvasta saa selvää. Ei kovin tuoretta, melko karamellista. Vaikka katkeruutta on, niin pettymykseksi tämä jäi. IPA-tyylisten oluiden putki katkesi, kun Janne Keskisarja kävi hehkuttamassa tapahtuman "parasta" olutta. Epäilin vahvasti, mutta niin vain lankesin ansaan ja hankin lasiin Sorin Vanilla Cake Feveriä, 9,9%, imperial baltic porter. Hurja vaniljaisuus, lievä paahteisuus, hyvin makea, kohtuulliset katkerot. Hyvä olut, mutta ei minun makuuni. Myöhemmin klo 18 Sori avasi kegin Midsummer Melancholya, yhteistyö venäläisen AF Brew'n kanssa, tämäkin imperial baltic porter, nyt 11%. Hyvin vaniljainen, hyvin makea, suklaata ja katkeroa, siis hyvin samanlainen kuin vaniljakakkukuume, mutta ehkä vielä intensiivisempi. 

Etukäteen suunnittelin maistavani Het Uiltjen kaikki neljä IPAa, mutta loppujen lopuksi ainoaksi näytteeksi haarlemilaiselta panimolta jäi Caution Kiwi Crossing, NZ-humaloitu strong ale, 9,1%. Perustrooppista tuoksua, pehmeä, mutta sivumakuja, mentholisuus voi olla katkerohumalastakin peräisin. Varsovalaisen Radugan Big Sleepin valitsin chandleriläisen nimen takia. Barleywine, 10,5%, tunkkaisuutta, hedelmää, ei tarpeeksi katkeroa. Pyynikin Post Mortem -uutuus jaettiin hörhöpöydässä tarkalla otteella. Imperial stout, 12%, makeaa, puumaista pehmeää hedelmää. Ei kovin täyteläinen, ei paahteisuutta, mutta ihan ok. 

Tässä vaiheessa tsekkasin yläkerran ruokatarjontaa, jossa mukana helsinkiläiset panimoravintolat Bryggeri Helsinki ja Il Birrificio. Valitsin kuitenkin Social Foodin cheeseburgerin, joka olikin todella maukas. Erityisesti tykkäsin makeahkosta sämpylästä, joka mätsäsi hyvin lihan kanssa. Palan painikkeeksi Birrin Hoppy Hallgren, josta muistiinpanot jäi vähiin sosiaalisessa tilanteessa oululaisen Roosterin Akin ja Tomin kanssa. Kovin puhtaalta se ei maistunut, mutta katkeruutta löysin. 

Brazilian IIPA oli Omnipollon Polimangon tyylikuvaus. 8,5%, hyvin samea, keltainen. Vihannesta  hedelmän seassa, hyvin kuivaa, liian mehumaista. Moor Hoppiness tuli tsekattua sosiaalisessa ristipaineessa, mutta siinä saattoi olla jopa illan ykkösolut. Hyvin kuivaa, katkeraa ja puhdasta. Puolalaisen Pintan Imperator Bałtyckissa alkoholinen tuoksu. Maussa pehmeää hedelmää ja paahtoa, kevyt katkeruus. Aika hienostunutta, kahviakin kepeästi, keveämpi balttiporter. Stonen Unapolegetic IPAlla oli kunnia jäädä illan viimeiseksi, 8,8%. Trooppista hedelmää, hyvin kuivaa pihkaa, puhdasta settiä. Katkeruus pitkäkestoista, mutta ei aivan täysosuma.

Ian Buxtonin kirjan (101 kuolematonta viskiä) julkistustilaisuus

Heikki Kähkönen kutsui toissatalvisesta Uisgesta tutun Ian Buxtonin viskikirjan lanseeraukseen Kampin Teerenpeli-baarissa. Tarjolla Teerenpelin Jouluolutta, 4,5%, hyvin mausteinen tuoksu, kanelia ja neilikkaa maussa, mutta kohtuullisen hillitysti. Muuten liian tyypillinen joulupläjäys, itsehän en tykkää tämän sesongin oluista ollenkaan vallitsevalla maustesetupilla. 

Myös Teerenpelin uutta viskiä esittelyssä, ilmeisesti Portti-niminen, portviiniviimeistelty viski. Hieman karkea, ei makeutta, ei oikein säväyttänyt, en saanut enempää irti. Netistä selviää, että viski ollut bourbon-tynnyrissä 3-4 vuotta ja sitten port-puussa 1,5 vuotta. Sehän on kokonaisuutena aivan liian vähän, jotta kunnon viskiä olisi käsillä. Kärsimättömyys on nyt kostautunut. Hieman kaoottisessa tilanteessa Buxton esitteli kirjaansa ja suomentaja Jussi Rokkakin pääsi ääneen. En saanut kiinni teemoista, mutta kirjan sain Ianin signeerauksella ja palaan asiaan tutustuttuani siihen. Teerenpeli, 27.10.2016.

Thornbridge Eldon

Sain kutsun uuden Oluthuone Lehdon avajaisiin Annankadulle. Baarihan on ollut auki jo pari viikkoa, mutta nyt sitten avajaisjuhlallisuuksia. Karu sää, kaupunki täynnä syystapahtumia, joten paikalla oli varsin vähän jengiä. Muutama olutblogisteri, joitakin muita olutmediaihmisiä, Delifoxin terävin johto Teemu Lehtoa ja Markku Orasmaata myöten. Tuli nyt tarkemmin tsekattua tila, etutilassa huomio kiinnittyi edelleen erityisen mauttomilta vaikuttaviin terassijakkaroihin. Orasmaan alustuksen mukaisesti takaa erottui nyt Juha Lehdolle omistettu belginurkkaus, nyttemmin Bryggeri Helsingissä vaikuttavan Olli Majasen brittiloosi ja Mallaskosken Jyri Ojaluoman pahvipatsaalla ryyditetty pienpanimolautatarha. En ole mikään sisustusspesialisti, en ota enempää kantaa tähän spektaakkeliin.

Pientä purtavaa ja juotavaa oli tarjolla. Uutuutena tuli pullosta tsekattua Thornbridgen imperial stout. Tuli kysyttyä Orasmaalta myös Thornbridgen Helsinki-baarin kohtalosta. Hanke on jo pitkään ollut viritteillä, mutta siitä ei ole vieläkään luovuttu. Helsingin ydinkeskustasta edelleen etsitään sopivaa tilaa, baariin halutaan reippaasti volyymiä. Tämä Annankadun tilakin oli ollut harkinnassa, mutta sen arvioitiin olleen liian syrjässä. Eldon siis bourbon-tynnyrissä kypsytettyä kamaa, 8%. Jopa tervaa, viskimäisyyttä, vaniljaa hedelmää. Katkeroakin löytyy, mutta ei paahteisuutta. Melko makeaa, mutta pullo liian kylmä lopulliseen tuomioon. Hyvin hedelmäinen kokonaisuus. Oluthuone Lehto, 27.10.2016.

Merisotaseminaari @ Kansallisarkisto

Suomen Sotahistoriallisen Seuran syyskausi huipentui arvokkaissa puitteissa, Kansallisarkiston vanhassa tutkijasalissa. En ollut aiemmin käynyt paikassa, mutta tämä on juuri se televisiosta tuttu sali, jossa portaat nousee nahkaselkäisten käsinkirjoitettujen teosten peittämille seinille. Hieman hämmentävää, että näin arvokkailta vaikuttavat teokset ovat avoimesti esillä. Aiheena merisota, alustajina kolme aktiiviupseeria.

Komentajakapteeni Ville Vänskä kertoi laivaston sotapeleistä 1920/30/40 -luvuilla. Tämä ei itseäni kovin paljon kiinnostanut, mielenkiintoisesti Suomen merivoimat näytti ottaneen oppia Italiasta, joka ei kuitenkaan ole kovin tunnettu maa militaristisena edelläkävijänä. Tarina tihentyi keväällä 1941 järjestetyssä pelissä, jossa Ahvenanmaakin keskeisessä roolissa.

Komentajakapteeni Lari Pietiläinen sitten meni itse asiaan, uhkasi mennä yksityiskohtiinkiin ja niin hän todella tekikin. Aiheena merivoimien operaatiot jatkosodan alussa Suomenlahdella kesällä 1941. Ensin tarkkaa tietoa yhdessä saksalaisten kanssa toteutetusta massiivisesta miinoitusoperaatiosta Hangon ja Viron välillä. Kertomatta jäi kuinka suuri osa Punalippuisen Laivaston Tallinnan evakuoinnin katastrofaalisista menetyksistä aiheutui suomalaismiinoista.  Ehkä sitä onkin vaikea arvioida. Toisena Pietiläisen aiheena oli loppukesän rannikkotaistelut Viipurinlahdella, kun merivoimien joukot tukivat maavoimien hyökkäystä Viipuriin. Tämä oli normaalia eksaktia sotahistoriasettiä, jota suuri osa tämän seuran esitelmistä on. Välillä yksityiskohdat puuduttavat, kun kuulijan oletetaan olevan täysin kärryillä laajemmista kuvioista. Mutta sehän on kuulijan sivistymättömyyden ongelma, ei näitä juttuja olekaan suunnattu perusjanttereille. Pietiläinen käsitteli myös Operaatio Kilpapurjehduksen, eli Ahvenanmaan miehityksen jatkosodan alussa.

Varsinaisesti ajankohtainen kuuma peruna, Ahvenanmaan kysymys, tuli esiin eversti Petteri Joukon esityksessä, jonka otsikkona oli  "Itämeren lukko - Suunnitelmat Ahvenanmaan puolustamiseksi kylmän sodan aikana".  Esitys rajautui vain noin 1970-luvulle asti, koska uudemmat suunnitelmat ovat vielä salaisia. Jouko kommentoi Pariisin rauhansopimuksen 1947 sotilaallisten rajoitteiden tulleen pääosin länsimaiden suunnasta, koska epäiltiin Suomen joka tapauksessa luisuvan Neuvostoliiton satelliittivaltioksi. Suomen armeijasta haluttiin siksi heikko. Muunkinlaisia tulkintoja asiasta lienee. Armeijan heebot kävivät siviilivermeissä tutkimassa Ahvenanmaan olosuhteita miehityksen varalta. Suurin ongelma oli nopeus, siihen aikaan ei mantereelta nopeasti Maarianhaminaan päästy. Alunperin Ahvenanmaalle suunniteltiin siirrettävän ruotsinkielisiä joukkoja Dragsvikista, jottei alkuasukkaat järkyty liikaa.  Myöhemmin havaittiin silloin muodostuvan sotilaallisen tyhjiön toiselle herkälle alueelle Hankoniemeen. Siksi päätettiin olla huomioimatta kielipoliittista herkkähipiäisyyttä ja miehittää saaret karusti pelkkää suomea osaavilla Porin Prikaatin joukoilla. Yleisön joukosta kysyttiin lopuksi kommenttia Venäjän nykyisistä suunnitelmista Ahvenanmaan suhteen historialliseen perspektiiviin peilaten. Odotetusti upseerit jättivät vastaamatta.