Pääsin kolme vuotta sitten mukaan pääkaupunkiseudun kotiolutyhteisö HOMBREn teistingiin Kumpulassa ja nyt jo uudelleen, Töölön Q-teatteriin. Viimeksi olin niin hämmentynyt tilanteesta, etten paljoa saanut muistiinpanoja tehtyä. Nyt päätin ottaa skarpimmalla asenteella. Pate Pesonius isännöi, HIMAn Anssi Mononen oli kutsunut itseni lisäksi Ilkka "Qsettaja" Sysilän ja Teemu "Bönthör" Lahtisen. Vähemmän jengiä kuin Kumpulassa, nyt ei jakauduttu eri ryhmiin kuin siellä. Olin etukäteen ymmärtänyt, että imperial stout olisi illan teema. Niin olikin, mutta odotettua rajatummassa mielessä. Päädyin siis tuntikausiksi siemailemaan siidereitä ja soureja, joita en oikeastaan (enää) laske olutharrastukseeni kuuluviksi. On mielenkiintoista, että kotipanijat ovat edelleen soureista innoissaan.
Heti alkuun tervetuliaismaljana kuitenkin kevyttä pale alea Porvoosta, Robiksi esittäytynyt herrasmies on siellä virittelemässä kaupallista toimintaa ja tässä oli ikään kuin koe-erä. Citraa ja Cascadea, 4,0 %, jo heinäkuussa tehty, joten aromaattisuus oli päässyt hiipumaan. Ei isompaa ongelmaa, mutta hieman puhtaampaa ja tietysti raikkaampaakin voisi suositusta, mutta juuri siksi haastavasta tyylistä odottaa.
Sitten seurasi kolme siideriä, niistä en juuri osaa kommentoida. Suhteellisen fankeja, happamia, liuotinmaisia ja hapokkaita ominaisuuksia. Sakke-nimisen herran hefeweizen oli tutumpaa tyyliä, fenolisuus oli saatu hyvin esiin, hedelmäisyyskin, mutta omalaatuisen ohueksi olut oli jäänyt, vain 4,4 %. Sourien loputtomalta tuntuneen vyöryn aloitti Tylerin mustaherukkajuoma, johon oli kerätty monia muitakin aineksia witbieristä alkaen. Mehumainen juoma, happamuus hillittyä, maltaisuus oli saatu häivytettyä tyystin, varsin kevyt siis tämäkin.
Vähän eksoottisempana tyylinä saapui Häme Dark Ale, jonka tekijää en huomannut rekisteröidä. Janakkalasta oli kerätty paikallisia humalia, joilla oli saatu varsin persoonallinen juoma aikaan. Noin 6,0 %, pihkainen ja leipäinen tuote. Ei oikein minun makumieltymyksiä lähestyvä tuote, mutta siis mielenkiintoinen. Vanha tuttu Kaarlon Kotipanimo oli taas teistingissä mukana, ensimmäisenä näytteenä Belgian Blonde, jossa oli witbier-vivahteita, mutta kuulemma vehnää ei ollut käytetty. Esterisyys erottui hiivasta hyvin, kevyen hedelmäistä.
3 Dice -otsikolla toimivan kaksikon ensimmäinen tuote oli kevyt Irish Stout, 3,8 %, ruismallasta mukana. Aika puhdas, mutta suhteellisen pienestä annoksesta en oikein saanut otetta oluesta. Teemullakin oli tuomisia, se kiskaistiin tässä kohti. Juoman tarina oli niin monipolvinen, etten pysynyt kyydissä. Siihen liittyi kuitenkin Suomusjärvellä toiminut Solmu-panimo, jossa on meneillään henkilökuntaan, yhtiömuotoon ja sijaintiin kohdistuvia muutoksia. Vadelmalla ja limellä ryyditetty sour oli siellä tehty, olut oli joko kaupallinen tai ei.
Seuraava sour pohjautui kirsikkaan, vain 4,1 %, pehmeää marjaisuutta, vähemmän happamuutta. Varmaan ihan ok, jos hapankirsikoista tykkää. Paten ja Kaarlon brettasiiderillä oli myös mystinen tausta, johon liittyi bourbon-tynnyri ja imperial stout. Lantainen nahkasatulainen lopputulos kuitenkin. Samaa makumaailmaa jatkoi vahva saison (9,0 %), jossa Lemondropin, Krakaun ja Hallertau Blancin ohella bretta oli päästetty irti.
Yksi illan kohokohdista oli barleywine, jonka tekijä myös jäi ylöskirjaamatta. Warrior ja Northern Brewer humalina, aavistuksen mausteinen, mutta pääosin erittäin maltainen pehmeällä ja miellyttävällä tavalla. 10 %, alkoholi katoaa hienosti. Tuli mieleen jokin Mika Laitisen Jyväskylässä tuottamista kotiolutklassikoista.
Seuraavassa Rautavaara-porterissa oli reippaasti savumallasta ja Lentiirasta tuotettua terva-aromia. Vain 5,0 %, mallas ei pystynyt kuormaa kunnolla kantamaan ja olut jäi tasapainottomaksi. Mielenkiintoinen silti ja raikasti happamien oluiden tukkimia sensoreja. Paten double stoutissa oli esikuvana jokin Hook Nortonin olut, hyvin paahteinen tuoksu, Fuggle ja EKG humalina, myös muscovadosokeria. Varsin maitoinen lopputulos, kaipasi selvästi täyteläisyyttä enemmän, 6 % tuntui liian kevyeltä tähän.
Lopulta maistoon pääsi ensimmäinen imperial stout. Kveik-hiiva pelissä, mausteita muutenkin, kaakaota ja appelsiininkuorta, taisi olla kandisokeriakin. Pehmeää, mutta jotenkin keinotekoinen kokonaisuus. Kaarlon imperial stoutista oli kahta versiota, toinen kuivahumaloitu. Pienistä annoksista se tuntui paremmalta. Hiilihappoja oli liikaa, makeutusaineita myös. 3 Dicen 10,5 -prosenttinen stout myös makea ja jopa ohuen tuntuinen näinkin vahvana.
Anssin Kimmo-stoutissa oli hämmentävästi serbialaista vadelmaa, joka hallitsi makua suhteellisen paljon. Jotain Runebergin tortun vivahteita oli haettu ja kieltämättä sellaista aistiutui. 11-12 %, mutta juotavuus oli hyvällä mallilla. Vähän streitimpiä ja voimakkaan täyteläisempiä stouteja olisin odottanut. One More For the Road -tyylisesti vielä lopuksi lasiin kaatui Tylerin belgitripeliä, se oli puhtaan hedelmäinen, mukava päätös mukavalle illalle.
