Lucinda Williamsin nimetön levy kolahti kerralla 1988. Ostin levyn, kun kuulin että Lucinda on yhden suosikkiyhtyeeni Long Rydersin rumpalin vaimo. Levyllä on paljon hyvää, huippuna Changed the Locks, instant-klassikko. Sitten oli taukoja, mutta Car Wheels on a Gravel Road vuonna 1998 pysäytti totaalisesti. Kuuntelen sitä edelleen säännöllisesti, se on tyylilajissaan täydellinen. Sitä tyylilajia on vaikeampi kuvailla, siinä on kantria ja folkia, rockia se ainakin on. Tunteen ja asenteen intensiivisyys ainutlaatuista. Kävin 2003 Lucindan kotiseudulla Louisianan Lake Charlesissa. Se on aluetta, josta alakuloiset mestariteokset syntyy, vähän niin kuin Kainuu täällä päin.
Williamsin uudella levyllä West melankolia on saanut yliotteen. Ilmeisesti äidin kuolema on suistanut naisen tilaan, joka ei ole kuulijalle helppo. Tunteet on ymmärrettäviä ja laulut vaikuttavia, mutta pelkään ettei tätä levyä tule usein kuunneltua. Luin jostain, joku valitti miksei Lucinda voi tehdä lisää Car Wheelsin kaltaista musiikkia. Niinpä, mutta ehkä se on kohtuuton vaatimus. Edellinen World Without Tears -levy ei ollut päivänpaisteinen sekään, mutta siellä oli Real Live Bleeding Fingers and Broken Guitar Strings, aivan vastustamaton Rolling Stones -henkinen revittely. Jokin sellainen olisi aukaissut West-levynkin murheen alhoa. Mutta jos Lucinda ilmaantuisi esiintymään 500 km säteelle, hyppäisin heti eturiviin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti