Johan Theorin: Blodläge

Theorinin kolmas Öölanti-romaani sijoittuu suunnitelmien mukaan kevääseen, avaus oli syksyllä ja toinen talvella. Ollaan 90-luvun lopulla. Teos starttaa todella hitaasti, osittain samoja henkilöitä kuin aiemmin. Edellisessä osassa piristänyt huumori puuttuu käytännössä tyystin. Todella synkissä tunnelmissa mennään, kevättuuli puree hyytävästi alvaritasangolla, ihmisiä kuolee, elossaolijat vatvovat pimeitä muistojaan. Yliluonnolliset kummitusjutut nousevat entistä enemmän pintaan, tämä fantasiavyörytys voi ehkä saada minut lopettamaan Theorinin lukemisen. Se olisi osin sääli, koska henkilöhahmot ovat edelleen kiinnostavia, Öölannin miljööstä Theorin saa vielä tehoja irti ja kirjoitustyylikin miellyttää. Theorin saa trillerivaihteen päälle jälkipuoliskolla ja vauhti on yllättävänkin sujuvaa. Teos parantaa Nattfåkin jälkeen, mutta ei vielä yllä esikoisen tasolle. Onnistuneesti yliluonnollisuuksille löytyy loppujen lopuksi luonnollinen ratkaisu. Ruotsalaisen 70-luvun retropornon kuvauksessa tahatonta kankeutta, mutta ehkä keskiluokkainen kaksinaismoraali vielä entisessä kansankodissa jyllää. Turhaa paisuteltua melodraamaa lasten syöpäsairauksista, kun se kuitenkin lopussa ohitetaan nopeasti. Varmaan kvartetin neljäskin kesäkirja tulee luettua.