Winslow'n Savages kolahti minulle todella kovaa, joten asetin suuria odotuksia tälle edeltävälle jatko-osalle (vai miten prequel pitäisi suomentaa?). Samat huumekauppiaspäähenkilöt, joiden vaiheita seurataan noin vuonna 2005 Laguna Beachissä, sekä takaumia edeltävään sukupolveen 60-luvulle asti. Alku ei rullannut yhtään, tuntui väkisin uudelleenlämmitetyltä ja 1960/70-luvun tapahtumat liian ohuilta ja kliseisiltä. Winslow saa kuitenkin sakkauksen oikenemaan ja ryhtiä alkaa kerääntymään. Pienissä sivurooleissa vilahtaa aiempien romaanien päähenkilöitä, jopa Frankie Machine.
Winslow jatkaa ytimekkään kerronnan tiivistämistä, nyt kokonainen luku voi koostua kahdesta merkistä. Tästä on vaikea enää kovemmaksi keittää. Jos kerronta on aiemmin ollut elokuvamaista, niin nyt kokeillaan rock-musiikin tapaista proosaa ja jotain kuvataiteellistakin hahmotusta asettamalla sanoja omille riveilleen eri kohtiin sivua. Siis lievää kikkailun makua, mutta kyllä tarina kestää sen. Winslow ottaa hieman perinteisempää sanomakirjailijan rooliakin ja pyrkii kronikoimaan kuinka 60-luvun ihanteet vähitellen transformoituivat kyyniseksi individualismiksi. Ei mitenkään omaperäistä otetta tässä. Isän ja pojan suhteita peilaillaan Springsteen-sitaattien lomassa ja tässä teemassa löytyy tuoreuttakin. Loppuratkaisussa irtonyörit solmitaan näppärästi yhteen, mutta Savagesin tasoa ei kuitenkaan nyt tavoiteta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti