Äskettäin pistäydyin Budapestissa Bestsellers-nimiseen kirjakauppaan. Odotin tavanomaista alennuskirjapuotia, mutta hämäävän nimen takaa löytyi yksi parhaista englanninkielisistä kirjakaupoista manner-Euroopassa. Sieltä tarttui mukaan tämä yllättävä löytö, uusi painos 1955 ilmestyneestä Ferenc Puskásin omaelämäkerrasta. Puskás oli silloin vasta 27-vuotias, joten aika hämmästyttävää saada julkaistua omaelämäkerta kommunistisessa diktatuurissa. Teos käännettiin käsittääkseni saman tien englanniksi, kääntäjäksi merkitty nimimerkiltä kuulostava Aranka de Major.
Olen lukenut aiemmin laajemman Puskás-kirjan "Puskas on Puskas: The Life and Times of a Footballing Legend" 1990-luvulla ja siinä taisi olla jo suurin osa tämän kirjan sisällöstä. Kirja on hyllyssäni Helsingissä, joten en nyt pääse sitä tarkistamaan. Joka tapauksessa kovin paljoa uutta tämä originaaliteos ei tarjoa, mutta kiehtova näyte Puskásin mielenmaisemasta tämä on katkeran MM-finaalitappion jälkeen. Mies katsoo tulevaisuuteen toiveikkaasti, mutta ei taatusti odottanut seuraavan vuoden mullistusten mittavuutta.
Kovin paljon Puskás ei kirjoita muusta kuin jalkapallosta. Ei esim. Purczeld-nimen vaihtamisesta, toisesta maailmansodasta tai kommunismista. Matkoista kuitenkin, mm. Meksikossa, Egyptissä, Englannissa, Ruotsissa, Jugoslaviassa ja Suomessa. Puskás oli Suomessa yli kuukauden Helsingin olympialaisten aikaan kesällä 1952 ja tuntuu viihtyneen hyvin, mm. Armi Kuuselan seurassa. Länsi-Saksan joukkue ei saa armoa, Puskásin mielestä Unkari kaadettiin vääryydellä 1954 Bernin MM-finaalissa. Brasilian tyyliä Puskás pitää liian teatraalisena, Uruguay saa vilpittömästi tunnustusta. Leedsin myöhempi valmentaja Don Revie saa maininnan, Revie pelasi muutaman ottelun maajoukkueessa 1954-55 Hidegkuti-tyylisenä feikkiysinä. Odotin enemmän analyysiä joukkuetovereista, mutta Puskás kirjoittaa melkein enemmän Englannin pelaajista kuin omistaan. Unkarin taktiikkaa Puskás sentään esittelee yksityiskohtaisesti, korostaen pelaajien omaa panosta, vaikka valmentaja Sebesillekin kunniaa riittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti