Ensimmäisellä näkemällä en tykännyt American Graffitista yhtään. Pidin musiikkia väsähtäneenä ja erityisesti tarinan näennäinen puute otti päähän. Nyttemmin elokuva on itsellenikin kirkastunut mestariteokseksi. Se on ylittämätön "dokumentti" amerikkalaisen elämänmuodon makeimmasta huipentumasta (autot, musiikki, tytöt) ennen sen sortumista laukauksiin Dallasissa. Ollaan Pohjois-Kalifornian Modestossa (kuvattu tosin pääosin San Rafaelissa ja Petalumassa) kesän lopussa 1962, eli juuri silloin kun synnyin. Seurataan pikkukaupungin nuorison elämää yhden vuorokauden ajan. Musiikki on ilmiömäisen raikasta ensimmäisen sukupolven rokkia, jota kuuluu koko ajan autoradioista. Pari kaveria on lähdössä aamulla itärannikon yliopistoihin. Makeus muuttuu vähitellen katkeransuloisemmaksi, mutta silti lopputekstien palleaisku pamauttaa katsojalta ilmat pihalle.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti