torstai 17. toukokuuta 2007

Patrick Lennon: Corn Dolls

Cambridgen alueelle sijoittuva tuore rikosromaani. Luin tämän, koska lähdössä itse piakkoin samalle seudulle. Lennonin toistaiseksi ainoa romaani, selviä vaikutteita Dennis Lehanelta, ehkä nykykirjoittajista parhaimmalta. Hieman samanlaista tunnelmaa kuin Portsmouthista kirjoittavalla Graham Hurleyllä. Tarina soljuu hyvin, ympäristökuvaus loistavaa, tuskin maltan odottaa että pääsen Cam-joen rantaan ja collegejen sekaan. Harmittavasti päähenkilö ei juo, pubikuvauksia on vähemmän. Loppukuviot hieman arvattavia kyynisessä kitkeryydessään, mutta jatkoa on tulossa ja luultavasti tulee luettua reissun jälkeenkin.

Omaperäistä englantilaiselle kirjoittajalle on tarinan juurien sijoittaminen 70-luvun lopun Neuvostoliittoon, Etelä-Venäjän Stavropoliin. Juttu käynnistyy, kun Neuvostoliiton toimittamat Niva-traktorit eivät käynnisty Englannissa. Niva oli tietysti maastoauto eikä traktori, mutta tarina on uskottava. Stavropolin läheltä on lähtöisin mm. Mihail Gorbatšov, toimi siellä johtavissa tehtävissäkin vuoteen 1978 asti. Stavropolin alueelta kotoisin neuvostojohtajista myös Juri Andropov ja Mihail Suslov.

Ei kommentteja: