maanantai 22. syyskuuta 2014

Sawtooth Freeheeler Rye IPA






Poistuminen Jacksonista Teton Passin kautta Idahoon, ei läheskään samanlaista vuoristoajoa kuin Beartoothin kautta saapuminen alueelle. Suunnittelin lounasta craft beerin seurassa Idaho Fallsin kaupungissa, asukkaita 25 000, eli Kajaanin suuruusluokkaa. Paikalla piti olla viisi olutkohdetta, kaksi panimoa ja kolme craft-baaria. Kaikki olivat sunnuntaina kiinni.  Näin hämmentävää kokemusta en muista ennen USA:ssakaan kokeneeni. Snake Riverin laaksossa radiostakin kuului vaan uskonnollista ohjelmaa. Ehkä maatalousalueella kaikki ovat sunnuntaina kirkossa. Australialaisessa outback-steakhousessa sai Samuel Adamsin Octoberfestia, mutta se ei paljoa lohduttanut.

Craters of the Moonin laava-alueella kiipeäminen näyttävälle Inferno Conelle piristi mieltä ennen siirtymistä Sun Valleyn Ketchumiin yöpuulle. Tämä kaupunkihan on tunnettu Ernest Hemingwayn tien päänä, joten hautapaikka tietysti tuli tsekattua. Mutta ei siis vieläkään Idahossa olutta. Trail Creek Pub piti olla kaupungin ykköskohde, mutta sellaista pubia ei kaupungista löytynyt. Sawtooth-panimon Ketchumin konttori sentään, paikalla innokas uusiseelantlainen baarimestari, mutta ei muita asiakkaita. Lopulta siis Idahossa olutta. Makeahkoa niin kuin pitääkin ruis-IPAssa, ei kunnolla katkeruutta. Ihan mukavaa olutta kuitenkin pitkän päivän jälkeen. Ketchum (Idaho), Sawtooth Brewery, 21.9.2014. 

Ei kommentteja: