tiistai 9. kesäkuuta 2015

Suomi - Viro 0-2

Harjoitusmatsi Turussa, Suomen kokoonpanossa mielenkiintoisesti oikeana pakkina Dynamo Moskovan Boris Rotenberg, jonka oligarkkisukua on Venäjän Ukraina-hyökkäyksen takia erilaisten sanktioiden kohteena. Louhikkokosketuksilla pelattiin puolin ja toisin, maalitilanteita ei syntynyt ensimmäisen puolen tunnin aikana. Sitten vieraiden Ats Purje potkaisi nollakulmasta kohti Niki Mäenpäätä, joka siirsi pallon maaliin. Tällaista ei yleensä televisiosta näe. Edesmennyt isoäitinikin olisi ottanut pallon kiinni. Suomi ei paljoa piristynyt, lähimmäksi pääsi Joel Pohjanpalo jakson lopussa puskiessaan Roman Eremenkon kulman yli. Paatelaisen meininki on tällaista, ei mitään yllättävää.

57. minuutilla keskitys maalille ja Purje puski kevyesti toisen maalin, Mäenpää onnistui väistämään. Kun Roman Eremenko on Venäjän liigan ykköspelaaja ja jälki maajoukkueessa on tällaista, niin syy on pelkästään Paatelaisen, joka ei ole pystynyt luomaan huippupelaajalle työskentelyolosuhteita. Olen seurannut Suomen maajoukkueen pelejä tiiviimmin vuodesta 1971 asti ja näin huonoa peliä en ole ennen nähnyt. Silloin joukkueessa sentään oli Lars Näsmanin, Arto Tolsan ja Olli Rissasen kaltaisia laatupelaajia. Kaikki on nyt tuhoutunut.

Ei kommentteja: