perjantai 5. helmikuuta 2021

Charles Vidor: Gilda


1980-luvulla elokuvaharrastukseni ydinkaudella Suomeen yhtäkkiä alkoi tulla elokuvateattereihin klassisia Hollywoodin uusintaensi-iltoja. Hitchcockin Vertigo, Rear Window ja kolme muuta, myös Casablanca. Casablancan perässä saapui toinen 1940-luvun legendaarinen klassikko Gilda. Muistan hyvin nähneeni sen Oulun Formian pienellä näyttämöllä. Gildahan ei ole kenenkään mielestä Casablancan tasoinen tapaus, mutta äärimmäisen kiinnostava elokuva silti. 1946 valmistunut  Buenos Airesiin sijoittuva melodraama, DVD-kopioni on UCLAn restoraation tulos, hyvää jälkeä todellakin. Vidor ei ole ohjaajana kummoisessa maineessa, mutta käsikirjoitusta oli tuottamassa legendaosastosta Ben Hecht ja kuvaajana Rudolph Mate. Mutta turhahan tässä on teeskennellä, Gildan kiinnostavuus perustuu Rita Hayworthiin. Gilda on ehkä elokuvahistorian merkittävin leffa niistä, joiden tärkein arvo perustuu päänäyttelijän kauneuteen ja seksuaaliseen vetovoimaan. 
 
Alussa elokuva vaikuttaa varsin suoraviivaiselta film noirilta. Buenos Airesin satamaan sijoittuvassa avauksessa on voice-overia ja noir-uskottavuutta, mutta sitten edetään kasinoihin ja yleensäkin studiomaisiin sisätiloihin. Glenn Ford kohtuullisen nuorena ei ole ehkä tarpeeksi vakuuttava femme fatale Hayworthin partnerina. George Macreadyn panos mahdollisesti homoeroottisena toimijana on vakuuttavampi suoritus. Uhkapeli on todellakin elokuvassa suorana aiheena ja yleisempänäkin teemana. Dialogi on paikoitellen poikkeuksellisen nokkelaa, Hechtin kontribuutio on helppo arvata tässä. Morbidi kolmiodraama ei ole kovin uskottava, aikakauden misogynia on vastenmielistä. Mutta kun Put the Blame on Mame -tanssikuviossa Rita Hayworth riisuu hitaasti toisen pitkistä käsineistään, kuka voi olla kiihtymättä?

3 kommenttia:

kirjoitti...

Joskus 1987-88 Mechelininkadun, Lutherinkadun ja Ilmarinkadun tienoilla tuli katsottua jonkun sussun kanssa The Big Sleep (1946). Sellainen pieni teatteri. Luoja tietää mitä niissä tiloissa on nykyään. -Juha

Ilkka Sysilä kirjoitti...

Eikös Big Sleepiin liity jokin Arden kalja?

Ari Juntunen kirjoitti...

Stadin Panimon High Sleepiin pääsin antamaan reseptitoivomuksia ja nimeämään sen. High Sleep on yhdistelmä Chandlerin romaaninimiä Big Sleep ja High Window. Ja tosiaan Howard Hawksin The Big Sleep oli yksi Hollywood-klassikoista, joka tuli uusintaensi-iltaan Suomessa 1980-luvulla.

https://arijuntunen.blogspot.com/2016/01/stadin-high-sleep-evening-ipa.html