torstai 14. heinäkuuta 2022

Tom Brogan: We Made Them Angry, Scotland At The World Cup Spain 82


 2014 hankin Richard Gordonin teoksen Skotlannin MM-turnauksesta 1974. Vuoden 1978 tragikoomisesta Argentiina-turneesta on kirjoitettu useampiakin kirjoja, mutta niihin en ole paneutunut. Viime vuonna lukemani Ronnie McDevittin esitys kattoi Skotlannin maajoukkueen koko 70-luvun, joten 1978 tuli aika perusteellisesti siinä ruodittua. Nyt sitten Tom Broganin tuoreessa teoksessa fokuksessa Espanjan kisat 1982. Tähän teokseen en kovin hanakasti tarttunut, joukkue ja pelaajat olivat tässä vaiheessa jo tylsempiä. Celticissä mainetta kerännyt valmentaja Jock Stein on kovasti yliarvostettu. Mutta olihan Skotlannin kujanjuoksu näissäkin kisoissa muistettava. 


Kannessa Zico ja Steve Archibald. Brogan pohjustaa lapsuudenmuistollaan oltuaan kuusivuotias, kun 1978 isänsä karjuu suoraa huutoa Archie Gemmillin nerokkaan soolon päättyessä loistokkaaseen maaliin. Brogan toteaa jalkapallofanille tärkeimmän World Cupin olevan se, kun on 10- tai 11-vuotias. Correctomundo, itse olin 1974 11-vuotias vielä vähän aikaa. Broganilla siis on syvät omakohtaiset tunnepohjaiset muistot vuoden 1982 tapahtumista, mutta enimmäkseen hän tukeutuu muihin lähteisiin.


Kirjan rakenne on täysin sama kuin Gordonin opuksessa. Brogan aloittaa karsinnoista ja teos on pitkällä yli puolen välin, ennen kuin päästään Espanjaan. Karsinnoissa ei skoteilla ollut mikään kuolemanlohko, varsinkin kun kaksi joukkuetta pääsi jatkoon. Ruotsilla ja Portugalilla oli tässä vaiheessa heikko aikakausi ja toisena Espanjaan lähtikin yllättäen Pohjois-Irlanti. Israel tuli lohkoon jälki-ilmoittautuneena, mutta heistäkään ei suurempaa vastusta ollut. Karsinnoissa Gordon Strachan ja John Wark tekivät läpimurrot, mutta kapteeni Gemmilliin Steinin usko loppui. Espanjan ryhmään päätyivät hyökkääjät Kenny Dalglish ja surkeasta Milan-kaudesta huolimatta Joe Jordan kolmansiin lopputurnauksiinsa. Vuoden 1974 joukkueesta myös Celticin laitapakki Danny McGrain lähti Espanjaan, jopa kapteenina. Vuoden 1978 turnauksen loukkaantuneena missannut McGrain oli kovassa maineessa ja muistan häntä Suomessakin kutsutun maailman huipuksi. Itse en koskaan McGrainista innostunut, mutta en varmaan nähnyt miehen parhaita pelejä. 


Karsintojen kuvaus varsin puuduttavaa, matsit olivat melko tylsiä. Liverpoolin topparin Alan Hansenin liberotaitoja kehutaan harjoitusmatsissa helmikuussa 1982 Espanjaa vastaan. Skotlanti kuitenkin hävisi 3-0 ja Hansen mokaili perusteellisesti sitten lopputurnauksessakin, en oikein ymmärrä. 


Jock Stein kävi maaliskuussa 1982 vakoilemassa tulevan vastustajan Neuvostoliiton otteita harjoitusmatsissa Ateenassa ja siitä irtoaakin mielenkiintoisia yksityiskohtia. Neuvostoliitto pääsi ensi kertaa lopputurnaukseen 12 vuoden tauon jälkeen ja vakuutti karsinnoissa. Valmennuksesta vastasi erikoinen troikka, päävalmentaja oli ainakin nimellisesti Spartakin Konstantin Beskov, mutta Kiovan Valeri Lobanovskilla ja Tbilisin Nodar Ahalkatsilla oli myös sananvaltaa jopa kokoonpanoihin. Tbilisin David Kipiani oli silloin varovaisen arvioni mukaan maailman ykköspelaaja, näin hänen pelaavan vuoden 1981 Cup-voittajien cupin finaalissa. Kipiani loukkaantui pahasti syyskuussa 1981 Real Madridia vastaan, mutta toipui pelikuntoon talvella 1982. Ateenassa Kipiani ei ollut kokoonpanossa ja kysyttäessä Kipianista Beskov ei kommentoinut mitään. Kipiani ei sitten pelannut Espanjassakaan. Esimerkiksi Wikipediassa mainitaan Kipianin loukkaantuneen toukokuussa Krasnodaria vastaan, mutta se ei viimeisimpien tutkimusten mukaan pidä paikkaansa. Neuvostoliitossa kaikki epäinhimillinen oli mahdollista ja pelikelpoinen Kipiani pudotettiin kylmästi ryhmästä. Beskov ja varsinkaan Lobanovski eivät pitäneet Kipianin älykkäästä oma-aloitteellisesta pelityylistä. Ahalkatsi ei halunnut, uskaltanut tai kyennyt pitämään Kipianin puolta. Kipiani masentui törkeästä syrjinnästä tyystin ja lopetti 30-vuotiaana uransa siihen paikkaan. 


Absurdismia lisää se, että Neuvostoliiton voittaessa Kreikan Ateenassa 2-0 maalit tekivät Spartakin 22-vuotias Fedor Tšerenkov ja Kiovan Leonid Burjak. Molemmat olisivat voineet pelata Kipianin paikalla pelintekijänä Espanjassa, mutta eivät sitä tehneet. Tšerenkov oli huipputaitava ja älykäs pelaaja, jota ei koskaan valittu pelaamaan lopputurnauksissa. Taas liian yksilöllinen pelaaja Neuvostoliiton kuvioihin. Burjak valittiin Espanjaan, mutta loukkaantuneena ei pelannut minuuttiakaan. Neuvostoliitto pääsi onnekkaasti kisoissa toiselle kierrokselle, mutta pelasi paljon odotettua heikommin. Ongelmat olivat nimenomaan keskikentällä pelinrakentamisessa. Kiovan Bessonov, Tbilisin Daraselia, Spartakin Gavrilov ja Jerevanin Oganesjan yrittivät, mutta kukaan ei kyennyt täyttämään Kipianin/Tšerenkovin/Burjakin aukkoa. 


Skotlannin tarkkailijat kiinnittivät huomiota myös Oleg Blohinin ylimielisiin ja haluttomiin otteisiin Neuvostoliiton ja Kiovan Dynamon paidassa. Omat muistikuvat ovat samansuuntaisia. Asenne oli omituinen, koska Kiovan supertähti pääsi vasta tässä vaiheessa 30-vuotiaana pelaamaan MM-kisoissa. Täysin Blohin ei flopannut Espanjassa, mutta koskaan hän ei enää saavuttanut vuoden 1975 huippuvirettään. Lobanovski oli pitkämielinen, mutta seuraavissa kisoissa 1986 Blohin ei enää mahtunut avaukseen.


Falklandin sota ja boikottiuhkat varjostivat Skotlannin ja muiden brittijoukkueiden valmistautumista Espanjaan. Brogan kirjoittaa näistä kiemuroista loputtomasti ja loputtoman tylsästi, kun lopputulos on tiedossa. Mitään boikotteja ei nähty. Skotlanti onnistui majoittumaan sekä 1974 että 1978 uskomattomiin lääviin ja aivan putkeen ei homma mennyt Espanjassakaan. Nyt majapaikka oli tasokas ja rauhallinen, mutta sijainti Gibraltarin lähellä. Stein ja kumppanit kuvittelivat lentävänsä Gibraltarin kentältä pelipaikoille Málagaan ja Sevillaan. Täysin absurdi suunnitelma, haha!

 

Gordonin ja McDevittin tapaan Brogan on haastatellut Espanjaan matkustaneita faneja ja kohtuullisen hauskoja anekdootteja irtoaa nytkin. Muuan kaveriporukka liittyi autoilujärjestö AA:han. Suunnitelmana oli ajaa kolari Glasgow'n lähellä ja siirtyä sitten AA:n kustannuksella Plymouthiin, josta lautalla Espanjaan. Toteutus jäi ns. puolitiehen. Fanien seassa näyttää olleen mm. Sean Connery ja Rod Stewart, fiilis pysyi hyvänä kaikin puolin pelituloksista huolimatta. Mitään ongelmia skottifanit eivät Espanjassa aiheuttaneet. 


Myös Espanjan kisojen sekavasta lipunmyyntikaaoksesta Brogan kirjoittaa kymmeniä sivuja. Se ei voisi vähempää kiinnostaa. Stein nimesi lopullisen MM-ryhmänsä ilman suurempaa kohua. Nimekkäin putoaja oli ehkä Wolvesin sentteri Andy Gray. Gray oli sopivan ikäinen pelaamaan jopa neljät MM-kisat 1974-86, mutta ei valittu kertaakaan turnausryhmiin. Itse kisoissa pelaavan kokoonpanon valinnoissa Stein sitten teki persoonallisia valintoja.


Stein ei sortunut edellisten kisojen MacLeodin ylimieliseen ignorointiin, vaan kävi jopa paikan päällä seuraamassa Uuden-Seelannin otteita. Avausmatsi Espanjassa alkoikin hyvin, ensimmäisellä puoliskolla kolme maalia, Strachan, Wark ja myös Dalglish kunnossa. Toisen jakson alussa sitten pahoja puolustusmokia, NZ teki kaksi maalia. Lopputulos 5-2 kohtuullinen, mutta jälleen maaliero tulisi pudottamaan skotit. Sentteri Alan Brazil kuivui Málagan helteessä niin pahasti, ettei pystynyt antamaan doping-näytettä viidenkään tunnin jälkeen. Brazil kävi hotellissa nukkumassa ennen uutta näytettä, joka leimattiin sääntöjen vastaiseksi. Mitään Argentiinan Johnston-tyylistä kohua ei kuitenkaan syntynyt. Brazil hyytyi kuitenkin niin pahasti, ettei enää kyennyt turnauksessa pelaamaan. 


Willie Miller saattoi olla hyvä toppari, mutta Broganin kirjassa on häneltä käsittämättömän idioottimainen sitaatti, jossa aberdeenilainen suitsuttaa Brasilia-Neuvostoliitto -pelin jälkeen umpisurkeaa Serginhoa. Brogan itsekin sekoilee kutsumalla Socratesia puolustajaksi.


Broganin lähteiden mukaan Stein ei edes yrittänyt voittaa Brasiliaa, koska jätti pois McGrainin ja Dalglishin. Ehkäpä niin, mutta Stein jätti sitten molemmat myös ratkaisevasta Neuvostoliitto-matsista. Avauspuoliaika sujuikin taas hyvin Sevillassa. Broganin kirjan nimi We Made Them Angry viittaa David Nareyn avausmaaliin Brasiliaa vastaan. Tutun teorian mukaan skottien ei olisi pitänyt ärsyttää brasseja, jotka sitten kostivat tekemällä neljä häikäisevän kaunista maalia. Nareyn kaukolaukaus oli taidokas brasilialaistyyppinen bravuuri, joka siirtyi samantien skotlantilaiseen folkloreen Archie Gemmillin maalin rinnalle. Onnekas varmaankin, mutta ei kuitenkaan kärkkäri, joksi BBC:n englantilainen kommentaattori Jimmy Hill suorituksen leimasi. 


Neuvostoliittoa vastaan Joe Jordan pääsi lopulta irti ja onnistui maalinteossa kolmannessakin turnauksessaan. Dalglish ei ollut edes penkillä. Stein ei perustellut pudotusta mitenkään eikä Dalglish itsekään kysellyt asian perään. Brogan ei ole mistään muualtakaan löytänyt perustetta mysteerille. Dalglish on omasta mielestäni yliarvostettu, varsinkin Skotlannin paidassa, mutta ei tässä ryhmässä ollut yhtään parempaakaan pelaajaa. Heikkotasoinen peli päättyi tasan ja skotit taas jämähtivät alkulohkoon. Ratkaiseva maali tuli Millerin ja Hansenin alokasmaisen törmäyksen seurauksena, georgialainen hyökkääjä Ramaz Šengelia pääsi vapaasti tekemään maalin. Partick Thistlen puoliammattilainen maalivahti Alan Rough pelasi turnauksessa kaikki minuutit ja oli osasyyllisenä käytännössä kaikissa Skotlannin päästämissä maaleissa. Se oli taatusti Steinin pahin virhe, eikö Skotlannista todellakaan löytynyt parempaa kopparia?


Mielenkiintoinen aihe taas, mutta kokonaiseen kirjaan ei tästä oikein sisältöä riittänyt. Todella paljon tylsää täytettä, mutta mukava oli silti verestää muistia tästä erinomaisesta dramaattisesta turnauksesta. 


Ei kommentteja: