Pientislaamoskene on USA:ssa räjähtänyt täydellisesti, tislaamoja on jo tuhansia. En ole seurannut skeneä mitenkään, olen vain satunnaisesti juonut joitakin esimerkkituotteita. Westward on perustettu jo 2004 Oregonin olutmetropoli Portlandiin, sijainti näyttää olevan Willametten oikealla rannalla lähellä Wayfinder-panimoa. Avainhenkilöillä on oluttaustaa, nyt Helsinkiin saapunut master blender Miles Munroe on toiminut aiemmin Migration Brewingissa. Suomen viskiskenen vahva mies Jarkko Nikkanen oli vieraillut tislaamossa viime kesäkuussa ja valinnut yhden Westward-barrelin Viskien Ystävien Seuran seuraavaksi pullotteeksi. Kyseinen olut oli nyt teistingissä mukana Westwardin kolmen muun tuotteen kanssa.
Koko Pub Ludvig oli varattu VYSsiläisille ja jengiä oli mukavasti paikalla. Nikkanen avasi tilaisuuden ja Miles osoittautui kunnon show-mieheksi. Tarinaa tuli niin paljon, että välillä unohtui maistella itse juomia. Westward on lanseerannut termin American Single Malt. Kun ollaan olutalueella, niin tehdään ohrapohjaista viskiä eikä bourbonia. Portlandin vilpoinen ja kostea ilmasto tekee kypsytyksestä hitaamman. Pohjalla on pale ale, tarkkaan ottaen käytössä on Sierra Nevada Pale Alen hiiva, tislauksessa käytetään skottilaista tyyliä ja kypsytetään uusissa tammitynnyreissä boúrbonin tapaan. Jonkinlainen tyylihybridi siis kyseessä. Savuviskiä ei vielä saatavilla, mutta tulossa on oregonilaisella leppäsavulla kuivattua savumallasta.
Ensimmäisenä Westwardin perustuote American Single Malt 45 %. Makeaa, öljyistä, karkeaa, taisi olla 6v. En oikein saanut otetta tästä, hedelmäisyyttä on, mutta täyteläisyyttä, pyöreyttä ja syvyyttä toivoisi enemmän. Kakkosnäyte oli Willamette Valleyn pinot noir -astiassa viimeistelty kahden vuoden ajan, 45 %. Tämä oli pehmeämpää, sherryistä, suhteellisen makeaa vieläkin. Ehkä Westwardin viskeistä lähimpänä skotlantilaista single maltia.
Kolmantena sitten American Single Malt Stout Cask. Muistaakseni tässä oli Westwardin normitynnyri viety Migration Brewerylle, joka oli täyttänyt sen stoutillaan. Sitten tynnyri palautui Westwardille, joka pisti viskinsä siihen vuodeksi. Varsin persoonallinen tapaus ja heti tuoksussa tuntui suklaisuutta. 46 %, makeaa ja selvästi suklaista tosiaan maultaankin, hyvä juotavuus. Pehmeämpää kuin aiemmat. VYSsin viski oli sitten tätä samaa Stout Caskia tynnyrivahvuisena 57,5 % ja single barrelina. Selvästi muita tummempi väri, kohtuullinen monimuotoinen tuoksu. Nyt on täyteläisyyttä, suklaata vähemmän, enemmän hedelmäisyyttä. Pitkä jälkimaku. Aika kova, kyllä tämä kvartetin paras oli. Oikein mukava tilaisuus taas, pitkästä aikaa. Pub Ludvig, 2.3.2023.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti