François Truffaut: Tirez sur la pianiste

Tämä kuuluisa versio David Goodisin Down There -romaanista on varmaankin Truffaut'n paras elokuva. Aluksi tuntuu, että on ajauduttu liian kauas Philadelphian fatalistisen katuojarunoilijan maailmoista. Todella puhelias ja komediallinen ote ei tunnu sopivan Goodisin tunnelmaan. Vähitellen traagisuus kuitenkin lisääntyy ja loppuvaikutelma saattaa sittenkin olla Goodisin hengelle uskollinen. Truffaut vaihtelee tyylilajia herkästi ja sujuvasti lyhyehkössä tiiviissä elokuvassa. Aivan kaikki ei kuitenkaan onnistu, pianistin uran huippuvaiheita kelaava takauma on kuin eri elokuvasta, muistuttaa liikaa Truffaut'n normaalia tylsää tyyliä, johon olen kyllästynyt todella pahasti vuosien varrella. Muuten elokuva on kyllä yhtä juhlaa, sisäinen monologi tuo noirmaisuutta ja visuaalisuus korostuu Raoul Coutardin upeassa kuvauksessa, kamera liikkuu Pariisin kaduilla raikkaasti ja irtonaisesti nouvelle vaguen parhaiden perinteiden mukaan. Levoton ja nopea rytmi sopii urbaaniin angstiin erinomaisesti. Monista hehkeistä naisista maagisin on varmaan Angélique-leffoissa myöhemmin esiintynyt Michèle Mercier. Lopun lumiset kohtaukset Grenoblen takana Alpeilla toimivat nekin hienosti. Truffaut väläytti osaamistaan rikoselokuvan puolella monta kertaa tämän jälkeenkin, muttei enää koskaan yltänyt tälle tasolle.