Northern Monk Tripping Animals Patrons Project 41.05

Leedsin muuten mukavan Northern Monk -panimon rasittava piirre on Patrons Project -oluiden naurettava nimeäminen kaikki yhteistyökumppanit nimeen ympäten hanatarran toimittavaa kirjapainoa myöten. Tässä heizissä DDH IPAssa aito olutta kontribuoiva kumppani lienee floridalainen Tripping Animals -panimo. 7,0 %, 20 IBU, Amarillo, Motueka, Cashmere ja Centennial. Sameaa taas, vaaleaa, sitrusta ja pastillimaisempaa makeampaa hedelmäisyyttä tuoksussa. Maussa hieman makeampaa vetoa, mutta hedelmäisyys hallitsee. Päivän kovassa tasossa Leedsin olut kyllä ottaa osumaa ikävä kyllä. Raikkaus, kuohkeus ja täyteläisyys eivät ole samalla korkealla tasolla. Keskimäärin kaikki on silti kunnossa. Mutta ei klassikko-kamaa. Oluthuone Haka, 17.2.2025.

Verdant Putty 2025

Uusi tämänvuotinen versio Cornwallin modernista merkkioluesta, jos ei ihan klassikko-sanaa vielä uskalla käyttää. Tämänvuotinen Putty-teema on Let's Stick Together, Wilbert Harrisonin ja Bryan Ferryn hengessä. Varsinkin Ukrainan tilanteeseen peilaten se on nyt eurooppalaisittain elintärkeää. 8,0 %, ilmeisesti Galaxy, Mosaic ja Azacca. Sameaa ja vaaleaa on. Viidakon hedelmien tuoksua on jykevästi. Pehmeää ja täyteläistä, kuohkeaakin. Mehuinen ja tuore, lähes Temperancen raikkaustasoa. Nautinnollista ja miellyttävää, kylmän talvipäivän ilta on ollut antoisa olutmielessä ilman muuta. Viikon jälkipuolisko tulee vietettyä craft-katveessa Kainuussa, joten tänään pieniä annoksia, useampia oluita siis. Oluthuone Haka, 17.2.2025.

Temperance My Evil Son

Uutta heiziä Hämeenlinnasta, 7,0 %. El Dorado, Mosaic, Citra. Sameaa ja vaaleaa. Todella raikasta trooppista hedelmää, illan raikkaimmat aromit. Pehmeää, ananasta ja mangoa kuivasti, oikein näppärää. Todella puhdas suoritus, Micky Alexanderilta voisi odottaa jopa katkeruutta, mutta tällä kertaa se on jäänyt pois. Mutta toimii oikein hienosti. Oluthuone Haka, 17.2.2025.

Magic Road Baltic Breakfast

Viimeviikkoinen varsovalainen itämerenporter oli suhteellisen makea, joten kokeiluun nyt toiveikkaasti toivottavasti kuivempi saman tyylin tuote samalta tuottajalta. Tässä kauraa mukana, 7,5 %. Beigeä vaahtoa tummanruskean rungon päällä. Paahteinen ja kahvinen tuoksu. Täyteläinen maku, kevyesti hedelmäinen, vahvasti paahdetta ja kahvisuutta. Aika tymäkkä pakkaus, todellakin paljon kuivempi kuin se Baltic Rumour. Puhdasta ja kuohkeaa, hyvä juotavuus. Kuivuutta jää hieman jälkimakuunkin, jopa katkeruuteen asti. Pakko sanoa, että kellistää tämänpäiväiset IPAt kyllä vaivattomasti. Juova, 17.2.2025.

Adroit Theory Regime (Ghost 1637)

Luoteis-Virginiassa lähellä Western Virginian rajaa lymyilevä huippupanimo Adroit Theory on saanut tuotua Suomeen tripla-IPAnsa. 10,0 %, 40 IBU. Spelttiä mukana, tutut voima-aineet Citra, Mosaic ja Galaxy. Heikohko vaahto sameassa nesteessä. Sitrusta ja ananasta tuoksussa. Täyteläinen hieman jauhoinen maku. Ei makeutta korostuneesti, mutta ei täysin kuivakaan. Taas kerran joutuu spekuloimaan, että niinköhän rahtikone on Atlantin yllä joutunut sellaiseen turbulenssiin, että tuoreimmat vivahteet ovat vatkautuneet tästä pois. Hyvä juotavuus, mutta särmätön ja vähän vaisukin kokonaisuus. Juova, 17.2.2025.

Revenant Bound

Kuopiolaiskiertolainen Revenant tekee kunniaa Wachowski-sisarusten ikimuistoiselle Bound-leffalle.  Hollannin Frontaalilla tehtyjä uutuuksia, 8,0 %, Nectaron, Citra ja Mosaic. Suhteellisen samannäköinen kuin edellinen ohiolainen, mutta vähemmän vaahtoa. Parfyyminen tuoksu, kypsää aprikoosia, kosteaa kiiviä. Maku on mehuinen ja nyt on raikkauttakin mukana. Tuttua laatua jo varsin tallatulla polulla edetään. Jälkimaku jää edelleen tyhjäksi. Juova, 17.2.2025.

Jackie O's See Foam

Ohion Athensissä toimiva Jackie O's on panimo, joka ei ole usein vastaan tullut. 7,0 %, tyypillinen heizi IPAn ulkomuoto, Citra, Galaxy, Simcoe. Hyvä vaahto ja intensiivinen tuoksu, ehkä myös lievää hedelmäistä happamuutta. Trooppishedelmäinen maku on tarpeeksi mehuisa, mutta ei ehkä maksimaalisen raikas. Ei tässä happamuutta kuitenkaan ole. Ei erotu erityisemmin valtavasta tämän tyylin nykytarjonnasta, vaikka ihan mukiinmenevä onkin. Juova, 17.2.2025.

Wes Anderson: The Darjeeling Limited

 Junaelokuva on mielenkiintoinen subgenre, joten asetuin kiinnostuneena katsomaan tätä Intiaan sijoittuvaa leffaa vuodelta 2007. Wes Anderson on myös tutunkuuloinen ohjaajanimi, mutta en käsittääkseni ole nähnyt yhtään hänen elokuvistaan. Toki olen saattanut sotkea miehen saman sukupolven Paul Thomas Andersoniin, joka on paljonkin tutumpi tekijä. Darjeeling-teos alkaa jokseenkin perustelemattoman harhaanjohtavasti, kun Bill Murrayta kuljetetaan vauhdilla intialaisessa taksissa juna-asemalle, jossa hän myöhästyy leffan nimessä esiintyvästä junasta. Murraylla ei ole mitään roolia jatkossa tarinassa. Laiturilla rinnalle juoksee Adrien Brody, joka ehtiikin junan kyytiin. Brody esittää yhtä kolmesta veljeksestä, jotka kuljettavat äskettäin kuolleen isänsä jäämistöä matkalaukuissa kohti jotain vuoristoluostaria, jossa heidän äitinsä toimii nunnana. Juonesta ei voi oikein puhua, elokuva rönsyilee kaikenlaisille sivupoluille. Näyttelijätyö on lähinnä vaivaannuttavaa. Junasta ei saada kunnolla elokuvallisia tehoja irti ja paikallisvärikin jää haaleaksi. Komediallisuus ei naurata vähääkään. Soundtrack on ehkä elokuvan mielenkiintoisin osa, vaikka siinäkään ei ole mitään loogisuutta. Kinksiltä kuullaan tuntemattomia biisejä, sitten Stonesin Play With Fire sekä Jake Nymanin puhkisoittama intialaissyntyisen Peter Sarstedtin hitti Where Do You Go To My Lovely. Pääasiassa soitetaan kuulemma Satyajit Rayn leffojen musiikkia, jota en tietenkään tunnista. Lopputekstejä taustoittaa sitten Jules Dassinin Joe-pojan ranskaksi vetämä Les Champs-Élysées. Rasittava teennäinen elokuva, jonka nuokuin kuitenkin läpi kutakuinkin hereillä.    

Antti Tuomainen: Palavat kivet

 Vakuutusmatemaatikkotrilogian jälkeen Antti Tuomainen julkaisi kepeän, mutta onnistuneen pienoisromaanin, joka antoi odottaa hyvää jatkoa. Se jatko on tämä vuonna 2023 ilmestynyt saunateemainen romaani, jonka tulin lukeneeksi nyt hieman myöhässä. Ensimmäisen persoonan kertoja on tällä kertaa 53-vuotias Anni Korpinen, pienen kiuasyhtiön huippumyyjä. Aloitusprologi on taattua Tuomaista. Firman johtaja murhataan brutaalisti, mutta samalla jotenkin makaaberin humoristisesti. Hienosti ja vaivattomasti teksti soljuu eteenpäin, tässä on helppo nähdä uransa huipulla operoivan ammattimiehen moitteetonta jälkeä. Huumori nivoutuu nyt ehkä paremmin kuin aiemmissa teoksissa, farssimaisuutta on sordinoitu. Mutta Annin aviomies on koomisesti F1-fani pahimmasta päästä. Menneisyyden tapahtumat painostavat nykyhetkessä. Hitchcock-tyylisesti Anni on murhan pääepäilty ja joutuu itse tutkimaan tapausta osoittaakseen syyttömyytensä. Toimintaakin on ja ruumiita tulee lisää. Loppupuolella on ehkä muutama ylimääräinen rönsy, mutta mallikkaasti Tuomainen vie tarinan maaliin. Tuomainen on harrastanut uusimmassa tuotannossaan feelgood-lopputulemia ja sehän on mukavaa. Seuraavakin romaani on valmiina ja pitää ottaa lukuun ilman muuta. 

Veikko Aaltonen: Tilinteko

 En ole pitkään aikaan nähnyt Veikko Aaltosen elokuvia ja tätä vuoden 1987 esikoisohjausta tuskin edes ensi-iltaviikon jälkeen. Melko hyvin on elokuva kuitenkin mieleen jäänyt. Aaltonen kuului Kaurismäki-klaaniin ja Aki on tässä tuottajana ja toisena käsikirjoittajana, Timo Salminen kuvaajana. Elokuva alkaa hienosti, postiauto kiitää ruskamaisemassa ja kuski laulaa Tuomari Nurmion Aavaa preeriaa. Hyvin pelkistetty kostotarina, western-fiilistä, hyvin vähäpuheinen elokuva. Esko Nikkari ja Juhani Niemelä päärooleissa erinomaisia. Markus Allan ja Billie Holiday laulavat. Kuvattu ilmeisesti Kankaanpään ja Lavian seudulla. Käsikirjoituksen ohuus kyllä lopulta tuntuu ja jopa 70 minuutin kesto alkaa tuntua ylimitoitetulta. 

Factory Craft Beer Festival 2025

 Alkukesästä 2023 osallistuin Factory Craft Beer Festivaliin Etkon kesäterassilla Vallilan Konepajalla. En muista oliko viime vuonna vastaavaa, mutta ainakaan en päässyt osallistumaan. Nyt sitten Etko ja Factory Brewing ovat muuttaneet Keravan Klondyke-taloon ja festivaalit keskellä talvista helmikuuta. Aloitus oli jo perjantaina, mutta lähdin matkaan vasta lauantaina. Aloitus oli klo 14 ja ovet auki 13:30, joten päätin saapua jo tutuksi käyneeseen Klondykeen etuajassa, jotta ehdin tsekata Hagströmin Pacificin nykykunnon taproomin puolella. Pääsin paikalle 13:35 ja yllättäen rakennuksen pääaulassa festivaali oli jo täydessä vauhdissa. Eihän siinä auttanut muu kuin ruveta kiskomaan festaritarjontaa.

Festivaaliin oli rakennettu hieman maaotteluhenkeä Suomi-Britannia -asetelmalla, kun näytteilleasettajia oli kuusi Härmästä ja viisi Iso-Britannian saarelta. Päivälippuun sisältyi viisi olutannosta, joiden koko noin 10 cl, mutta melko runsaalla kädellä olutta tarjottiin. Hintaa yhdellä annoksella 3,50€, siis selvästi vähemmän kuin viimeviikkoisessa Tower Beeerissä. Päätin hoitaa hommaa vuorovedolla, ensin suomalainen ja sitten brittiolut. Aloitus Tujun Murphy's Law'lla, tanskalaisen Dry & Bitterin kanssa yhteistyössä tehty tupla-NEIPA, 8,0 %, Peacharine, Bru-1 ja Talus. Samu Koskinen varoitti, että tämä olut poikkeaa mehuisuuspainotuksellaan Tujun normaalista tarjonnasta. Sameaa, ei ihan vaaleaa. Kirpeää ja mehuista, ei katkeroa. Puhdasta ja intensiivistä, suhteellisen kuivaakin varoituksista huolimatta.

Tuttuja alkoi kerääntyä paikalle merkittävästi ja sosiaaliset tilanteet tiivistyivät. Muistiinpanot oluista siis supistuivat, mutta jotain sain kirjoitettua. Brittialoitus Boltonin lähellä toimivalta Rivingtonilta, Blood Machines on myös tupla-NEIPA, samat 8,0 %, Citra, Idaho 7, Galaxy ja Azacca. Suosikkihumaliani siis, sama ulkonäkö kuin Tujussa. Sameaa ja vaaleaa, hieman makeampi kuin edellinen. Mehuisuutta on, ei katkeroa. Kolmantena sitten isäntien uutuus, Factory Soulmate (Citra & Nectaron), tupla-NEIPA totta kai, 8,0 % ja huippuhumalat on otsikossa. Sameaa, trooppista hedelmää, mehuisuutta. Ehkä aavistuksen parempi kuin edelliset.

En pystynyt katkaisemaan tupla-NEIPA -putkea, jonka jatkoksi Manchesterin Trackin  No Ordinary Sun, yllättävänä kollaboraattorina Parrotdog Uuden-Seelannin pääkaupungista Wellingtonista. Tietysti 8,0 %, humalia ei julkistettu, mutta humalaviljelijä Mac Hops hankkeessa mukana. Samea ja mehuinen. Pehmeä, ei katkeruutta. Samaa korkeaa tasoa tämäkin. Sordinoin hieman hurjastelua ja downgreidasin Revenantin Scavengersiin, jossa voltteja vain 7,1 %. Tehty Bredan Frontaalissa, Nelson Sauvin ja Citra humalina. Session kevein siis so far ja sellaiseksi se myös jäi. Mehuinen ja trooppinen on, mutta hieman ohut tosiaan. Pehmeyttä ja raikkautta löytyy.

Janne Keskisarjan ehdotuksesta romutin vuorovetoidean ja vaihdoin oluen väriäkin tummempaan. Naantalin Mallasseppien Origin on imperial stout, jota aiotaan jatkossa käyttää useampien tynnyrikypsyvien oluiden pohjana. 11,0 %, Lakritsaa, suklaata. Makeaa, täyteläistä, jopa paksua. Ei juuri jälkimakua, mutta potentiaalia todellakin on monenlaisille variaatioille, tuskin maltan odottaa. Pohjoiswalesiläinen Polly's oli tuonut festivaalille 7-vuotissyntymäoluitaan, joista päätin kokeilla salfordilaisen Pomona Islandin kanssa tehtyä versiota, tämä 7th Birthday -niminen olut on tripla-IPA, 10,0 %, Mosaic, Citra, Talus ja Strata. Sameaa, hieman outo sivumaku, jauhomainen. En saa siitä otetta. Makeahkoa, luultavasti omalaatuinen Talus vaikuttaa tuohon sivumakuun. Tai sitten kegin pohjaa tai jotain, Janne Keskisarjan mukaan piti olla parempi.

Jatkoin rohkeaa pomppimista tyylistä toiseen ja Rivingtonin toisena oluena  American Barleywine 2024. 11,2 %, Moutere, Columbus, Comet, Azacca, Simcoe., Amarillo, Idaho 7 ja Zappa, huhhuh. Maltainen ja kuiva. Aika miellyttävä, katkeruutta oikein mukavasti, ei erityisen hedelmäinen. Päivän tarjonnassa oli vain yksi länsirannikon tyylinen perinne-IPA, joten tietysti se pääsi maistelukynnyksen yli. Mallasseppien Way of the West Coast on tuplatasoa, 8,0 %, Factory Brewing kumppanina, Simcoe, Nelson Sauvin, Chinook ja Cascade. Siis päivän ensimmäinen kirkas olut, kullanvärinen. Pehmeä, sitruksinen, kuiva, katkeruuttakin hyvin, istunnon parhaita.

Päätin tässä vaiheessa puraista hieman välipalaa. Luulin, että pizzaslaisseja saa taproomista noin vaan noutamalla, mutta ajoitukseni oli onneton. Juuri tähän aikaan tiskeillä vaihdettiin oluita iltasessioon ja moni muukin teki ruokailupäätöksen. Kävin vilkaisemassa myös aularavintolan burgeritarjontaa, mutta annokset näyttivät liian suurilta. Niinpä palasin taproomiin ja tilausta joutui odottamaan lähes tunnin. Hagström Pacificia ei taproomin hanassa ollutkaan, ilmeisesti se oli juotu jo loppuun. Niinpä ruokajuomaksi Etkon Dream of Green 2025, moderni west coast IPA, 6,0 %, Cascade, Waimea ja Mosaic. Hyvin kirkas ja kultainen. Maltainen, kuiva, vähän on katkeruuttakin. Hedelmää vaisummin, puhdasta kuitenkin. Pizza oli hyvää tälläkin kertaa.

Paluu festivaalisalin puolelle ja Factory Whakahoa. Tripla-NEIPA, 9,5 %, Peacharine, Nelson Sauvin, Motueka, Southern Cross. Todella sameaa ja vaaleaa. Greippiä tuoksussa. Maussa kirpeää ja raikasta mehuisuutta hyvin kivasti, hyvä juotavuus. On kyllä maukasta, ehkä Factoryn saagan huipentuma tähän mennessä, toimii upeasti. Jopa lievä katkeruus, harvinaista tässä vahvuudessa. Oma toinen viiden oluen lippuni loppui tässä vaiheessa ja pohdin jopa poistumista tämän huippuhetken kohdalla. Viisi olutta lisää tuntui hieman arveluttavalta. Onnekkaasti poislähdössä ollut Heinäsen Juha tarjosi omaa lippuaan, jossa vielä kolme olutta jäljellä. Optimaalinen ratkaisu, joten palasin mallasjuomien pariin. East Sussexin Beakin Kiwi on tietysti tupla-NEIPA, 8,0 %, kollaboraattorina katalonialainen Doskiwis, Nelson Sauvin pääroolissa, tukemassa Citra, Mosaic ja Eclipse. Taas vaaleaa ja sameaa. Trooppista hedelmää, persikkaa ja mangoa. Kuivana pysyy tämäkin, ei kyllä katkeruutta.

Trackiltä toinen NZ-kollabo, Wellingtonin läheltä ponnistavan Duncan's Brewingin kanssa tehty Living Here, tupla-NEIPA, 8,2 %. Eggersin humalafarmilta Motuekaa. Mikko Fedotov tarjoili tätä lasin täyteen. Sameaa on, trooppista tuoksua. Kuiva runko, mehuisuutta, erittäin puhdasta. Viimeisenä oluena sitten Salaman yllätys-TIPA, joka ei ollut olutlistalla. Sikälikin sovelias päätös, että Salamahan on laajentamassa toimintaansa mittavasti Klondyke-taloon. Aulan suurista ikkunoista näkyikin juuri Salaman käymistankit festivaalisalin puolelle. Siis Neon Horror Megalomaniac, 10,0 %, pelkkää Citraa. Sameaa, melko neutraali tuoksu. Täyteläistä, sitrusta, on vähän karamellisuuttakin. Ei juuri katkeroa, hieman liian makea minun makuun.

Tähän se sitten päättyi, Paihalaksen villit jäivät maistamatta, mutta en oikein sovelias arvioija siinä tyylissä olekaan, koska omat suosikkityylit ovat toisaalla. On kyllä loistava tila talvifestivaalille. Ei tungosta ja silti riittävän kompakti fiiliksen nostattamiseen. Hyvä tunnelma, ei mitään suurempia ongelmia. Hienoa, että näin paljon ihmisiä Keravan syrjäseudulle saapui.

Obolon Strong 8,6 %

Viimeinen Galatean Ukraina-näytteistä. Olen tainnut tämän Obolonin nähdä Alkossa, mutta ostopäätöstä ei ole syntynyt. Taitaa olla liikkeellä vieläkin vahvempi Extra Strong ja kevyempi Strong 7,1 %. On siis liikaa viinalagerin tai malt liquorin fiilistä pakkauksessa. Mutta sisältöhän ratkaisee, joten otetaan arvioitavaksi. 8,6 % erottuu hyvin etiketistä, lisäaineena mainitaan glukoosi-fruktoosisiirappi. Oikein kaunis kirkas kultainen väri katoavalla vaahdolla. Tuoksu omalaatuinen, ihan kuin kypsää päärynää. Maku on erikoisen parfyyminen, jos nyt maku voisi olla sellainen. Makeaa karamellisuutta myös. Nyt on aika hirveää kamaa, en tykkää yhtään. Aivan liian makeaa, vaikea saada juoduksi. Ei mitään helpottavaa elementtiä, mutta loppuun asti sinnittelin,  eihän lahjahevosen suuhun katsota. 

Obolon Wheat Ale

Sorvaniemen Veikko pisti MOVAn oluita noutaessa mukaan myös nipun Obolonin tölkkejä, Galateahan tuo maahan myös tätä. Premium oli tuttu ennestään ja 0,4-prosenttinen juoma on sellainen, joka ei tämän blogin piiriin kuulu. Mutta pari uutta noteerattavaakin mukana. Vehnäale, 4,7 %, korianteria ja pektiiniä. Hyvin vaalea oljenväri, melko samea, tiheä pienikuplainen vaahto. Tuoksussa raikasta ruohoa ja mausteisuutta, miksei estereitäkin. Maku on pehmeän viljainen, lievästi mausteinen, voisi tämä melkein witbier olla. Ainakin lähempänä kuin MOVAn yksilö. Varsin kuiva, mutta myös ohut, maku pysähtyy nopeasti, jälkimaku on tyhjä. Puhdasta kyllä, mutta täyteläisyyttä tämä kaipaisi lisää.

MOVA Anti-Imperial Stout

Kolmas ja viimeinen MOVA-näyte, export/foreign stout, 7,2 %. Nimi viittaa tietysti Venäjän imperialistisiin rikoksiin ja kahleita katkovassa etiketissä vielä todetaan oluen olevan yhtä vahvaa kuin ukrainalainen rohkeus. Vahapäällys korkissa on tietysti hienon näköistä, mutta usein se on vaikea murtaa perustyökaluilla. Tällä kertaa vaha mureni helposti korkinavaajalla. Musta runko, melko nopeasti hiipuva ruskehtava vaahto. Paahteinen ja lääkemäinen tuoksu, ehkä vähän anistakin. Pehmeää ja täyteläistä, runsaasti maltaisuutta ja hieman makeampaa tervaleijonapastillifiilistä. Kypsää luumua, yleistä hedelmäisyyttä. Voisi olla hieman kuivempi minun makuun, huulet tahmautuu. Mukana taitaakin olla laktoosia. Aikamoinen makujen kirjo tässä vahvuudessa, jotain lämmittävää alkoholin tapaistakin, mutta ei vastenmielisellä tavalla. Jälkimakukin on lähinnä mausteisen yrttinen. Varsin mukavaa ja maistuvaakin. Näitä vahvempia olisi mukava maistaa Dnipron tekijöiltä enemmänkin.