Anna-Lena Laurén: Hulluja nuo venäläiset

Olen käynyt Venäjällä yhden ainoan kerran, Neuvostoliiton aikaisessa Leningradissa 1976, samana vuonna kuin tämän kirjan kirjoittaja Laurén on syntynyt. En ole tuntenut tarvetta käydä uudelleen. En tunne yhtään venäläistä, en ole erityisemmin kiinnostunut koko venäläisyydestä. Vanhempani joutuivat lähtemään evakkoon venäläisten hyökättyä Kainuuseen 1939. Tykkään joistain venäläisistä romaaneista ja elokuvista, mutta kiinnostavia teoksia on huomattavasti vähemmän kuin monissa paljon pienemmissä maissa. Venäläiset oluet eivät yleisesti ole mielenkiintoisia, joskin poikkeuksiakin on. Venäläinen rock-musiikki on aivan hirveää. Venäjällä on hyvää jalkapallokulttuuria, mutta Neuvostoliiton parhaista jalkapallosaavutuksista vastasivat ukrainalaiset ja georgialaiset. Käsillä on nyt Venäjällä vuosia asuneen suomenruotsalaisen toimittajan ymmärtäväinen kirja venäläisistä. Silti teos vahvistaa negatiivisia ennakkokäsityksiäni venäläisistä. He ovat ylpeitä puna-armeijan saavutuksista toisessa maailmansodassa, vaikka kyseessä oli mittaamaton rikos ihmisyyttä vastaan. He ovat pinnallisen materialistisia, he arvostavat häikäilemättömyyttä ja röyhkeyttä, heikompia sorretaan tunteettomasti. Venäläiset virkamiehet ja muut palveluammateissa toimivat nöyryyttävät mielellään ihmisiä, varsinkin ulkomaalaisia. Korruptio, byrokratia ja sovinismi ovat mittaamattomia. Toki venäläiset ovat vieraanvaraisia ja yhteisöllisiä, mutta senkin tiesin ennestään. Laurén ohittaa monia epäkohtia kuten väkivallan ja muun rikollisuuden. Köyhyyttä ja alkoholismia sivutaan melko ohuesti. Tekstin maantieteellinen ulottuvuus jää Moskovaan ja Pietariin, vaikka kuvia on Kaukasukseltakin. Hämmästyttävän vähän uusia asioita kirjassa tulee esiin. Yksi mielenkiintoinen huomio löytyy: venäläiset juovat olutta kävellessään kadulla. Laurén kirjoittaa journalistin tyyliin sujuvasti ja vaivattomasti, käännöskin varmaan onnistunut, kun siihen ei kiinnitä huomiota.