Lasse Lehtinen: Nätti-Jussi

Kuulin Nätti-Jussista ensi kerran noin 1972 kansakoulussa opettajani Olavi Rimpiläisen jostain anekdootista. Jotenkin sain päähäni, että kyseessä on taruhenkilö tai ainakin hyvin kauan aikaa sitten elänyt hahmo. Kyseessä on kuitenkin tuore historiallinen henkilö, Keski-Suomen Karstulassa 1890 syntynyt huutolaispoika Juho Nätti, kuollut 1964. Mies rakensi itsestään myyttisen hahmon ilmeisen liioitelluilla tarinoillaan, siis kotimainen versio paroni Münchhausenista. Arto Paasilinna suunnitteli miehestä kirjaa, ehkä haastattelikin Nättiä, muttei ehtinyt toteuttaa suunnitelmaa ennen sairastumistaan. Lehtinen on tarttunut aiheeseen ja kirjaa mainostetaan myös Paasilinnan nimellä, mutta käsittääkseni käsillä on pelkästään Lehtisen tekstiä. Alkupuoli tuntuu melkoiselta fantasialta, nuori Nätti lähtee merille ja ajautuu värikkäisiin tapahtumiin Etelä-Afrikassa, USA:ssa ja ensimmäisen maailmansodan melskeissä Euroopassa. Pari selvää virhettä osuu silmiin, jättimäisiä punapuita ei kasva Michiganissa ja Sarajevon laukauksia ei ammuttu Wienissä. Varmaankin harkittuja tapauksia, Lehtinen haluaa korostaa tarinan fiktiivisyyttä. Sen jälkeen kronologisuus katkeaa ja loppuvaiheet perustuvat ehkä enemmän todellisiin vaiheisiin lähinnä Lapin metsätyömailla. Ihannoitu eräkuvaus on ehkä peräisin Paasilinnalta, se ei liene samppanjasosialisti Lehtisen ydinosaamisaluetta. Erityyppisen kulinarismin korostaminen puolestaan sopii paremmin Lehtisen pirtaan. Lehtinen kirjoittaa ammattimaisen sujuvasti, mutta jotenkin on tunne, että kaikki on tuttua. Mitään uutta tai yllättävää kirja ei tarjoa, kaikki on niin valmiiksipureksittua. Huumoripitoinen kirja ei minua hymyilyttänyt, mutta sehän on varmaan minun ongelma.