Michael Monroe @ Teatria

Olen samanikäinen kuin Michael Monroe tai Andy McCoy ja kiinnostunut aika samanlaisesta musiikista. Hanoi Rocks ei kuitenkaan koskaan tuntunut miltään. Periaatteessa ok-kamaa, mutta en pitänyt kappaleita tarpeeksi hyvin kirjoitettuina. En hankkinut yhtään levyä, en käynyt keikalla. Myöhempinä vuosina ostin McCoyn soololevyn Building on Tradition, joka vaikutti jo paremmalta. Jokin aika sitten kuulin autossa Monroen laulavan Lower East Sidesta ja lopulta kolahdus tapahtui. Päätin lähteä keikallekin.

Teatrian konsertti oli merkitty alkavaksi klo 21, ja tuskin ehdin viedä takin narikkaan, kun homma jo käynnistyi 21:10. Kakkoskitaristi Dregeniä paikkaavaa soittajaa en tunnistanut, jonkin huhun mukaan kyseessä olisi jokin fan clubin puheenjohtaja. Lyhytkasvuinen Ron Wood & Johnny Thunders -hybridi oli Steve Conte, luulin ensin häntä paikkaajaksi. Bassossa Sam Yaffa, joten Hanoi Rocks -henkeä ainakin ruumiillisesti paikalla. Kovalla vauhdilla liikkeelle, tosin kohtuullisen matalalla äänenvoimakkuudella. Volyymi kasvoi sitten huomattavastikin noin neljännen biisin kohdalla. Uuden levyn kappaleita alussa, saundi aika tasainen alusta loppuun, ei balladeja, ei muuta höystettä. Samantyyppisiä esityksiä, en tunnistanut montakaan kappaletta. Hanoi-tuotantoa oli loppupuolella. Valtavaa punk-tyyppistä energiaa varsinkin itse tähden suunnalta. Vaikka tiesin moista odottaa, niin silti teki vaikutuksen. Aivan lopussa oli medley, jossa bändi lopulta osoitti monipuolisuuttaan, vahva blues-tyyppinen boogie alkoi jyllätä yllättävän voimakkaasti. Potpurrissa oli ainakin Them-bravuuri Baby Please Don't Go ja Elvis-kipale Mystery Train. Monroe soitti harppua suhteellisen paljon, mutta saksofonia lähinnä vain heilutteli. 80 minuuttia nopeaa rokkia, tykkäsin kyllä kovasti, vaikka olisi pitänyt tutustua Monroen esittämään musiikkiin ennakkoon paremmin.