Nigeria tuli ryminällä 90-luvun arvokisoihin. Pari vuotta sitten nuorena kuollut aggressiivinen Rashidi Yekini on yksi kaikkien aikojen sentterisuosikkejani. Samasta joukkueesta lähes samaa tasoa olivat Siasia, Amunike, George, Okocha, Oliseh, Amokachi, Ikpeba ja Adepoju. Sen sijaan hieman nuorempi Nwankwo Kanu ei koskaan minua vakuuttanut. Nykyinen joukkue on vain hailakka varjo 90-luvun kunnian päivistä. Iran taas oli mukana jo Argentiinassa 1978, mutta minkäänlaista kehitystä ei tunnu tapahtuneen. Ei ollut mikään yllätys, että nämä joukkueet pelasivat turnauksen toistaiseksi heikoimman pelin. Iran tyytyi puolustamaan ja Nigeria yritti laiskavauhtisesti, mutta mielikuvituksettomasti hyökätä. Teknisestikin kehnoja pelaajia, taktisesti köyhää.
Afrikan alamäkeä korostaa Ghanan tappio USA:lle. En nähnyt peliä, mutta maalit vaikuttivat näppäriltä. USA pääsi neljännesfinaaliin 2002, mutta kovin vakavasti otettavana contenderina sitä on edelleen vaikea pitää. Stereotyyppisesti urheilullisia college-nuorukaisia, joilla on rajallinen tekniikka ja naiivi taktiikkataju. Eurooppalaisten ja eteläamerikkalaisten jo kulttuurista imemä intensiivinen pelin ymmärrys tuntuu aina jäävän jenkeillä (ja australialaisilla) pinnalliseksi. Voin olla väärässä ja haluaisinkin olla, ainakin hyvällä tuloksella USA aloitti.
Nykyään en juuri harrasta uhkapeliä, mutta Belgian maailmanmestaruudesta löin vetoa 30 euroa. Se ei perustunut viileään analyysiin vaan pelkkään tunteeseen. Halusin lisätä jännitettä seurata nuoren lahjakkaan joukkueen taivalta. Belgia-sympatiani ei ole tuore tapaus, kannatin Belgiaa kiivaasti vuoden 1980 EM-kisoissa, joiden finaalissa Bernd Schusterin tähdittämä Länsi-Saksa katkerasti murskasi Belgian. Jo aiemmin innostuin Anderlechtista, jossa loisti hollantilaisten Rensenbrinkin ja Haanin ohella Francois van der Elst. Francois oli upea luova pelaaja, jota ei pidä sotkea myöhemmin Belgian maajoukkueessa luita murskanneeseen Franky van der Elstiin. Belgia pelasi sitten pitkään kärkikastissa, mutta 2000-luvulla on ollut vaikeaa. Nyt on syntynyt hämmentävä nippu uusia lupauksia, joille lähes kaikki povaavat Brasiliasta menestystä.
Pahaenteiseltä kuitenkin kuulosti kokeneen topparin Vincent Kompanyn lausunto, jonka mukaan maailmanmestaruutta kannattaa odottaa vasta 2018. Tuollainen kertoo paljon asenteesta. Algeria-peli olikin aivan hirvittävä pettymys. Belgian peli oli täysin alkeellista, hidasta ja mielikuvituksetonta. Entisen jugotähden Vahid Halilhodzicin valmentama Algeria pelkästään puolusti ja onnistui ensi jaksolla saamaan tuomarivirheellä rangaistuspotkun, jonka Valencian Feghouli niittasi vakuuttavasti verkkoon. Belgia jäätyi totaalisti ja tappio näytti varmalta. Kokematon valmentaja Wilmots vaihtoi toiselle jaksolle Mertensin ja Fellainin, jotka molemmat onnistuivat tekemään maalin pelin aavistuksen rentoutuessa. Onnekas pelastuminen, mutta ei tämä lupaavalta näytä, tämä joukkue ei pitkälle etene. Luovuus näyttää puuttuvan hyökkäyspäässä, Benteke jäi pois kisoista ja Lukaku oli täysi nolla. Hazard, Witsel ja de Bruyne eivät pystyneet oivaltaviin avauksiin. Mertens oli parempi, mutta tuskin rahkeet riittävät jatkossa mihinkään.
Fortalezassa Brasilia ja Meksiko pelasivat aktiivista ja avointa peliä varsin tasaisesti. Brasilialla ehkä hieman enemmän tilanteita, mutta maalivahti Guillermo Ochoa todella hyvä. Neymarin puskuun Gordon Banks -tyylinen loikka. Meksiko hallitsi peliä tunnin kohdalla, paljon kaukolaukauksia, mutta ei riittävää tarkkuutta. Brasilian tämänkertainen joukkue ei ole parhaita, mestaruus alkaa nyt tuntua yllättävältä, jos he sen saavuttavat. Neymar edelleen hyvä, Oscar vaisumpi, laitapakit liian passiivisia. Sentteri on ongelma, Fred todella heikko ja tilalle tullut Jo kömpelö. Meksiko osaa pelata aina hyvin Brasiliaa vastaan, mutta Kroatia-pelistä tulee vaikea.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti