Lensin kaupunkiin jo edelliseksi viikonlopuksi ja iltaisinkin jäi vapaa-aikaa, joten tutustuin varsin hyvin Bostonin oluttarjontaan. Olin käynyt äskettäin Denverissä, Seattlessa ja Portlandissa haltioitumassa niiden olutskenestä. Boston ei tuntunut häviävän niille paljoakaan. Kaupungin eurooppalaisuus oli ilmeistä ja huomiota kiinnitti myös Bostonin pinta-alan suhteellinen pienuus. Tiesin toki etukäteen, että superyliopistot Harvard ja MIT eivät ole varsinaisessa Bostonissa vaan Cambridgen kaupungissa. Viikon aikana kävi myös ilmi, että monet "Bostonin" parhaista olutkohteista olivat naapurikaupungeissa Allstonissa, Somervillessä ja Brooklinessa. Julkinen liikenne toimi yhtä hyvin kuin noissa lännen suurkaupungeissa, joten baarikierrokset olivat helppoja. Boston Beer Company oli muuttanut jo aikaa sitten muualle, mutta kaupungissa oli pilottipanimo ja vierailukeskus. Se olikin reissun kohokohtia, koska Samuel Adams Boston Lagerilla on niin merkittävä rooli olutharrastukseni syttymisessä. Silloisista huippubaareista ainakin Cambridge Brewing Company, Somervillen Redbones ja Brooklinen The Publick House ovat edelleen toiminnassa. Niin paljon on kuitenkin muuttunut, että uusi Boston-vierailu pääsi lopulta suunnittelupöydältä toteutukseen.
2006 vuokrasin perjantai-iltapäivänä Pontiacin ja lähdin länteen. Ensimmäinen yöpymispaikka oli Vermontin eteläosan Brattleboro, jossa sijaitsi vasta äskettäin tulipalossa tuhoutunut kovamaineinen McNeill's -panimo. Siitä jatkoin edelleen länteen Upstate New Yorkiin, jossa kohteina olivat mm. Erie-kanavan Syracuse (jossa näin livenä elvytetyn Little Featin), Ontario-järven rannan Sackets Harbor ja Adirondacks-vuorten hiihtokeskus Lake Placid. Sitten palasin Vermontiin, jossa pörräilin ympäriinsä Burlington tukikohtana. Lopuksi ajoin autolla New Hampshiressa Mount Washingtonin sumuiselle huipulle ja fiilistelin Mainen Portlandin huippuoluiden parissa.
Juomanlaskijan jutussa keskityin otsikkoa myöten Vermontin oluisiin. Silloin ei puhuttu NEIPAsta, ei oikeastaan Vermont IPAstakaan. Heady Topper oli lanseerattu jo 2003, mutta sitä en jostain syystä maistellut. Pysähdyin kyllä Alchemistin alkuperäisella panimolla Waterburyssa lounasaikaan, auto siis oli mukana. Kahdeksi maisteluolueksi valikoitui villihiivoilla tehty hapan cask-olut Petit Mutant ja Holy Cow -niminen IPA. Jutussa painotetaan sosiaalisia tilanteita, niitä näyttää soolomatkalla sattuneen silloin enemmän kuin nykyään keskimäärin. Baarityttö-termi särähtää nykylukijan korvaan. Cask-oluet olivat alueella suosiossa jo silloin. Bostonin Doyle's Cafea hehkutan jopa parhaaksi baariksi, jossa olen käynyt. Sitäkään ei enää ole.
Tällä kertaa reissulla ei ole työvelvotteita, mutta matkan rakenne näyttää muodostuvan suhteellisen samanlaiseksi. Boston siis tukikohtana viikon verran ja sitten road trip. Sen reitti on varsin erilainen kuin 2006, mutta siitä blogissa sitten enemmän toteutusvaiheessa. Vuosien varrella tuttuja on kerääntynyt eri puolilta maailmaa, joten suunniteltujakin sosiaalisia tilanteita on luvassa. Matkan ajankohtaa miettiessä hieman kuumottivat jaksolliset kaskaat. USA:n itärannikolla nousee tänä keväänä noin biljoona isoa hyönteistä maan alta, kun sekä 13 että 17 vuoden välein nousevat otukset rynnivät ylös samaan aikaan. Mutta Connecticutin yliopiston kartan mukaan liikuskelen pohjoisempana kuin kaskaat pääosin. Toivotaan näin.
2 kommenttia:
Hei!
Bostonin alueelle heittäisin suurena suosituksena Somervillen puolella sijaitsevan Remnant Brewingin, kävelyetäisyydellä on myös muita mainioita olutkohteita. Kiitos mukavasta blogista, ahkeraa arvosteluasi on ilo seurata.
Kiitos vinkistä. Pyrin tsekkaamaan paikan.
Lähetä kommentti