perjantai 4. elokuuta 2017

Suomen Paras Olut -jatkobileet @ Stadin Panimobaari









Stadin Panimolla järjestettiin pienimuotoiset jatkobileet viikon olutkilpailun jälkimainingeissa hilpeällä otteella. Paikalla Stadin Timo Konttinen ja Aki Uutela, Helsinki Distilling Companyn Mikko Mykkänen, Ulkohuoneen blogisti Ilkka Sysilä, Bostonissa vaikuttava perinnöllisyystieteen tohtori Tapani Ronni ja kainuulaistaustainen Arde. Lähtökohtana oli verrata Suomen Paras Olut -kilpailussa menestyneitä oluita Stadin tuotoksiin, mutta tyypillisesti Stadin tapahtumissa fokus rönsyili monimuotoisesti eri suuntiin.

Verryttelynä vetäistiin huiviin Genuine American Lageria, 4,5%. Tämä on siis periaatteessa sama kuin Olvilla tehty Stadin American Lager, mutta pienemmällä laitteistolla tuunattu etelärannikolla. Kissanpissaa puhtaasti ja katkeroa mukavasti, yksi koko illan huippukokemuksista. Vahvempi Stadin American Lager 5,3% tuntui liian makealta ja vähemmän raikkaalta. Näyte tosin tuli keykegin pohjalta ja toisesta kegistä irrotettu tuoreempi näyte oli jo parempi. Sysilä väittää, että Suvilahdessa ei saada yhtä hyvää aromaattisuutta kuivahumalointiin kuin Iisalmessa ja saattaa olla oikeassa. Kyllä se silti raikkaasti henkäili täälläkin Flow Festivalin rakennustyömaan kupeessa. 

Stadin Imperial Pilsner tuntui yhtä hyvältä kuin aiemminkin. Seuraavaksi päästiin varsinaiseen vertailuun Suomen Paras Olut -kilpailun tuotteiden kanssa. Teerenpelin tummat lagerit nujertanut Suomi 100 vuotta oli kaikista hyvin puhdas mukava savuolut. Sen rinnalla Stadin India Vienna Lager kalpeni, mutta tietysti vain siksi, että se on täysin erilainen olut. Suomenlinnan Hoppe IPA tuntui sekin puhtaalta brittibitteriltä ja Stadin raikkaampi Pacific Pale Ale periaatteessa oli paljon parempi. Tässä alkoi tuntua järjettömältä idealta järjestää olutkilpailuja, koska tyylisuunnat vaihtelevat niin paljon. 

Yksi illan parhaita oli Stadin Niksun Erikoinen, varsinaiselta nimeltään South Pacific IPA, 5,6%. Erittäin hyvässä kunnossa, aromaattinen ja katkera. High Sleep IPAn uusin versio ei sekään huono, mutta ei oikein erottunut monimuotoisessa setissä. Kashmir Palen Alen olemuksesta virittyi pitkä keskustelu, raa'an oluen vihanneksisuus on hävinnyt, mutta mikä kevyt hedelmäisyys kuvaisi olutta parhaiten? Sysilä ehdotti arbuusia tai vesimelonia ja siihen suuntaan se ehkä sijoittuukin. Beer Hunter'sin pahasti laadultaan vaihdellut CCCCC IPA ei ehkä ollut nytkään täysin parhaassa iskussaan, itselleni se nyt upposi ihan näppärästi.

Session huipentumana olivat Tapani Ronnin suoraan Vermontista tuomat Alchemist-oluet. Alkukesästähän sain Jani Simosen toimittamana  Kööpenhaminasta ensimmäistä kertaa juotavaksi sekä Focal Bangeria että Heady Topperia. Nyt samat oluet ehkä siis vielä hieman tuoreempina. Heady Topperissa todella juicyä fruitia, vaalea hämmentävä samea väri kääntyy lähes vihreäksi. Katkeroakin löytyy taas. Focal Bangerissa huikea Mosaicin aromi, sitruksisuus hillitöntä, herukkaa, tuntui taas paremmalta kuin Topper. Konttisen arvion mukaan oluessa on puhdasta kainaloa. Uutena kokemuksena 9-prosenttinen Crusher, makeampi kokonaisuus, pihkaa, sitrusta, peräkärrykatkeroa. Upea olut, mutta ehkä tasapaino on silti vinossa, Focal Bangerissa se on kohdallaan. 

Yritin tehdä jo lähtöä, mutta vielä lasiin kaatui Stadin Mosaical Extra Pale Alea, 4,5%. Sarjassaan erinomaista puhdasta herukkaista olutta, mutta taas kerran suomalaiskuvion toivottomuus tuli esiin. Miksi tehdä näitä kevyitä oluita, kun hedonistinen nautinto löytyy Alchemistin tapaan 7/8/9-prosenttisista variaatioista? Syy on selvä, mutta jospa siitä vielä joskus päästäisiin eroon.

1 kommentti:

mikkol79 kirjoitti...

Mosaical extra pale ale oli hyvä ja voltteihinsa nähden loistava.