torstai 16. tammikuuta 2020

Paname Œil de Biche



Viime tammikuussa oli niin hauskaa Nicessa, että varasin nyt täysin samanlaiset lennot, hotelli ei sentään sama, mutta samalla kadulla. Tarkoitus oli tietysti katkaista Suomen talvi Välimeren lämmöllä ja valolla. Tänä vuonna syksy jatkui vielä tammikuussakin Helsingissä, joten aivan samaa efektiä ei saavutettavissa.  Nyt raitiovaunulla pääsi keskustaan asti, lopussa tram muuttui metroksi, kun se sukelsi keskustassa maan alle. Vein repun hotelliin, mutta en saanut huonetta vielä puolenpäivän aikaan. Siirryin odottelemaan Place Massenan ja rannan väliin ilmaantuneeseen BrewDogiin. Tätä baaria ei siis viime tammikuussa vielä ollut. Normaali BrewDog-meininki, iso baari, ei paljoa asiakkaita. Aloitin session tutun pariisilaisen Paname-panimon pale alella, 4,6 %, 36 IBU. Pihkaa, raikasta, yleishedelmäisyyttä, ei katkeroa. Ei sinänsä huono, mutta ei loistakaan millään tavalla. Nice, BrewDog, 16.1.2020. 

Ei kommentteja: