Sahdin SM-kisat 2025

Sahdin SM-kisoista olen vuosien varrella kuullut paljon hyvää. Vaikka en suuri sahtifani olekaan, niin pitkään on ollut mielessä vierailu tässä osittain hämmentävässäkin tapahtumassa. Usein tapahtuma on ollut niin syrjäisessä skutsissa, että julkisilla osallistuminen on ollut vaikeaa jos ei mahdotonta. Sitten kun se on ollut sopivammassa paikassa, on tullut jotain esteitä. Vuosi sitten Antti Räty tarjoutui kuskiksi tämänvuotiseen tapahtumaan Lahdessa. Sinne olisi nyt jotenkin päässyt juna/bussiyhdistelmälläkin ja Suomen Olutseuran järjestämällä bussilla. Oma kuski tietysti vielä joustavampi ratkaisu ja Antn tarjous pysyi voimassa vuoden ajan. Mukaan saatiin vielä Janne Keskisarja, jolla oli tosin vatsa sekaisin jo ennen tapahtumaa. Joidenkin mielestähän sahti pistää vatsan kovemmille kierroksille, mutta itse en ole sellaista koskaan kokenut. 

Saavuimme Jokimaan raviradan parkkipaikalle liian aikaisin, kun aikataulusta turistiyleisön kannalta ei oikein ollut selvyyttä. Satuin bongaamaan 1970-luvun tähtiravurin Charme Asserdalin hautapaikan radan päärakennuksen edessä. Kahvitauon jälkeen painuimme parkkipaikalle, kun siellä jo joillakin näytti olevan lasi kädessä. SM-kisojen sahdithan ovat tavallaan kotioluita, ei kaupallisia tuotteita. Niinpä niitä ei voi myydä, mutta maistiaisia voi tarjota vieraille ilmaiseksi. Itse kilpailu käytiin veren maku suussa raviratakatsomon sisätiloissa, 54 kilpailijaa, yhtä monta tuomaria. Kilpailun johtajana modernin sahdin "isä" Pekka Kääriäinen ja päätuomarina Olutliiton puheenjohtaja yms. Anikó Lehtinen. Turistin kannalta kilpailussa ei ole erityistä nähtävää, koko homman pointti on parkkipaikan maistelusetappi vähän jenkkibarbecue tailgate -tyyliin. 

Ensikertalaisena ujostelin vähän ennen kuin sain homman käyntiin. Ensimmäisenä rohkenin lähestyä Luhangan tiskiä, jota koristi upea juliste. Sieltähän nestettä todellakin Zinc-lasiini sain, vaaleahkoa ja makeaa, oikein perinteistä ja puhdasoppista tavaraa. Seuraavaksi päädyin pääkaupunkiseudun Sahtipäiden camperin kylkeen. Parkkipaikalla ei vielä ollut tungosta, mutta myöhemmin paikka täyttyi busseista, matkailuautoista ja ihan tavallisista sedaneistakin. Sahtipäiden Kauniais-pöntössä oli tummaa ja vahvaa tavaraa, jopa 12,0%. Sahdin vaihteluvälinähän pidetäänkin 6,0 -12,0 %. Kevyempi tavara ei ole sahtia. Kauniaisten sahti oli todella mausteista, lakritsaa ja salmiakkia. Ei siis todellakaan mitään heinäntekovirvoketta. Kuten aiemmassa postauksessa mainitsin, niin tässä kohtaa tapahtumaa käväisimme Antin ja Jannen kanssa tsekkaamassa Ant Brew'n panimobaarin tarjonnan.

Palattuamme runsaan tunnin kuluttua homma oli päässyt kunnolla vauhtiin. Kaikki kilpailijat olivat näytteensä luovuttaneet ja sahti virtasi nyt vapaasti parkkipaikalla. Maistiaisia tuli kiskottua tasaiseen tahtiin. Tarjoiluastioita ja -tapoja oli monenlaisia. Joko isännät kaatoivat tai itse pääsi annostelemaan. Sain etukäteen vinkin ottaa mukaan pieni lasi, koska suureen astiaan helposti kaadetaan liikaa juotavaa. Ja eihän täällä ollut mitään paikkaa kaataa juomaa pois. Ja suurta tuhlaustahan sellainen olisikin. Mitään maistelumuistiinpanoja en ehtinyt kirjata ja vaikeaa se olisi ollutkin seisten lasi kädessä. Istumapaikkoja turisteille ei oikeastaan ollut tarjolla kuin muutamilla isommilla tiskeillä. Niinpä merkkasin muistiin vain sen, miltä paikkakunnalta sahtia join. Ennen taukoa siis Luhanka ja Kauniainen, sitten Kuhmoinen, Turenki, Luopioinen, Turku, Jämijärvi, Hauho, Porvoo, Nokia, Sevettijärvi, Padasjoki, Kalajoki, Isojoki, Hämeenkyrö, Rauma ja Lammi.

Klassisia sahtipitäjiä siis, vaikka esimerkiksi Itä-Hämeen perinteiset Sysmän, Hartolan ja Joutsan onnistuinkin missaamaan. Yllättäviäkin kohtaamisia, kuten Turku, Sevettijärvi ja Kalajoki. Ainakin Jämijärven ja Padasjoen sahdit olivat erinomaisia. Kävin Antin kanssa syömässä myöhäisen lounaan raviradan ravintolassa jossain välissä. Paikalle saapui Timo Alanenkin, jonka vinkistä tsekkasin legendaarisen Viherojan suvun sahdit. Olavi Viheroja siis Hämeenkyröstä ja hänen tyttärensä Tuula Viheroja, joka kilpaili Rauman tiimissä. Viime vuonna Tuula voitti koko skaban ja aiempi voittaja Olavi oli kolmas. Molempien sahdit olivatkin session parasta tasoa. 

17 sahtia riitti minulle ja oli aika vapauttaa kuivin suin kärvistellyt Antti paluumatkalle. Janne ehti maistella käsittääkseni huomattavasti enemmän ja sahti kiinteytti vatsankin. Emme siis jääneet odottamaan kilpailun tuloksia, jotka julkistettin klo 17:30. Mukaan lähti Timokin, joka halusi maistaa Olarin Panimolla Hagström Back to Backin. 

Tunnelma oli mainio, mutta hieman hämmästytti yleisön vähäinen määrä. Sää oli ihanteellinen, ennustettua sadetta ei tullut ollenkaan ja aurinkokin pysyi pääosin pilvien takana. Ilmaista alkoholijuomaa tarjolla ja vieressä kuitenkin 100 000 asukkaan kaupunki. Vieläpä Lahden tapainen kaupunki. Seuraavan vuoden kisat ilmeisesti hankalammassa paikassa Padasjoella, kiinnostaisi kyllä kokea tämä uudelleenkin. Tulokset kuulimme siis vasta jälkeenpäin ja voittajaksi päätyi Hollolan Kari Sipilä, jo toisen kerran. Ehkä sukua kaupallisen sahtipanimon Hollolan Hirven Ilkka Sipilälle. Hollolan sahtia en onnistunut maistamaan, itse asiassa en yhdenkään finalistin (Pori, Toivakka, Lahti, Hattula, Hartola) juomaa. Taso oli siis todella kova.  

Ant Brew Pop Juice

Toisena Ant-näytteenä täysivahvuinen heizi, 7,0 %, Yakima Chiefin humalasekoitus käytössä. Sameaa tämäkin, täyteläisempi. Makeahko, puhdas taas, mutta ei oikein jäänyt mitään mieleen tästäkään. Ei katkeroa nytkään. Lahti, Ant Brew, 2.8.2025.

Ant Brew Hoppy Duff

Saavuimme Sahdin SM-kisoihin Antti Rädyn ja Janne Keskisarjan kanssa Lahden Jokimaan ravikeskukseen hieman etuajassa. Parkkipaikalla ei vielä monessa peräkontissa ollut sahtia tarjolla, mutta paria pääsin maistelemaan. Päätimme Antin ja Jannen kanssa tässä vaiheessa pyörähtää Ant Brew'n panimobaarissa Lahden keskustassa, kun se klo 12 avautui. Baari vaikutti pysyneen aika lailla samannäköisenä kuin ensivierailulla neljä vuotta sitten. Kymmenkunta hanaa, ei kovin mielenkiintoiselta tarjonnalta vaikuttanut. Aloitin sessioheizillä, 5,0 %, maustettu kaapista löytyneillä random-humalilla. Vaaleaa ja sameaa. Kirpeää, trooppista hedelmää. Varsin puhdasta, mutta ei erityisempää luonnetta, ei katkeroakaan. Lahti, Ant Brew, 2.8.2025.

Elmore Leonard: Up In Honey's Room

Elmore Leonardin syntymästä tulee lokakuussa 100 vuotta. Kun miehen maine saavutti minut 1980-luvun puolivälissä, aloitin tutustumisen jostain syystä suomennoksella uutuusteoksesta LaBrava. Sehän ei kolahtanut alkuunkaan ja olin dissata koko hahmon turhana hypenä. Onneksi en jättänyt asiaa sikseen vaan seuraavaksi käsiin tarttui alkukielinen Swag vuodelta 1976. Sitten homma kävikin selväksi, Leonardin pointti on nimenomaan tiheässä dialogissa ja muussa lakonisessa ilmaisussa. Se ei toimi käännöksinä alkuunkaan. Niinpä siinä vaiheessa otin Stephen Kingin esimerkistä oppia eli menin kirjakauppaan ja ostin kaikki saatavilla olleet Leonardit. Pidän edelleen miestä rikoskirjallisuuden huippuna, ainakin 1970-luvulla top-kolmosessa. Runsaasta tuotannosta on suhteellisen paljon vielä lukematta. Leonard julkaisi kuolemaansa 2013 asti ahkerasti ja varsinkin loppupää on jäänyt vieraaksi. Ote ei ollut mielestäni enää entisellään.  

Vuoden 2009 Road Dogs on viimeisin, johon olen tutustunut. Rosebud Sivullisessa tuli vastaan tämä Up In Honey's Room, josta en muista koskaan kuulleenikaan. Kyseessä on Road Dogsia edeltävä teos vuodelta 2007, mielenkiintoisesti toisen maailmansodan viimeisten viikkojen Detroitiin sijoittuva vakoilutrilleri. Näyttää olevan jonkinlainen jatko-osa vuoden 2005 The Hot Kidille, joka on 30-luvun lama-aikaan Tulsaan sijoittuva trilleri. Sekin on tsekkaamatta, mutta samoja henkilöitä ilmeisesti oli jo vuoden 1998 Cuba Libressa, jonka sentään olen lukenut. Up In Honey's Roomissa kaksi saksalaista sotavankia on karannut Oklahoman vankileiriltä ja Tulsan marshal Carl(os) Webster, se aiemman kirjan Hot Kid, jäljittää heitä Detroitissa huhtikuussa 1945. Toisen SS-upseerin nimi on Otto Penzler eli sama kuin kuuluisalla rikoskirjallisuuden moniottelijalla. Vankeja piilottelee saksalaissiirtolainen Walter Schoen, joka on Heinrich Himmlerin dead ringer. Itse asiassa Walter, tai Valter amerikaksi, väittää olevansa synnytyssairaalassa erotettu Himmlerin kaksoisveli. Leonardin dialogi on edelleen nokkelaa, mutta kyllä henkilöhahmot tuntuvat aika karikatyyrisiltä ja tällä kertaa ei kovin hauskalla tavalla. Leonard ei oikein tunnu saavan epookkia toimimaan, henkilöt ovat liian moderneja. Juonikin etenee tuskastuttavan hitaasti. Loppuratkaisussa tai -asetelmassa on absurdia huumoria, mutta se ei jaksa pelastaa kokonaisuutta.

RaR Oakflower Complete Deck

RaR on viimeisimpiä hype-panimoita Marylandin Cambridgestä, Washington DC:n itäpuolelta Chesapeake Bayn toisella rannalla. Tässä tripla-IPAssa kumppanina Oakflower New Jerseysta. 9,1 %, Citra, Rakau ja Nelson Sauvin. Vaaleaa ja sameaa. Tuoksussa ahnaasti trooppisia hedelmiä, ananasta, melonia ja mangoa. Tiheä nektarinen mehuisuus maussa, kuivahkoa ja raikasta. Perässä seuraa mukava katkeruuskin. Nyt on kyllä aika hyvää kamaa kieltämättä. Juotavuuskin kunnossa ja tuoreelta tuntuu. Eikä ihme, tölkityspäivä kuukausi sitten 06/30/25. Litrahinta noin 57 euroa. Kuivuus tässä eniten miellyttää, näin vahvassa ja täyteläisessä IPAssa. Juova, 1.8.2025.

Gallows Bird Porttiteoria Bourbon-Calvados BA

Tynnyrikypsytetty versio tutusta porterista. Musta. Alkoholinen tuoksu. Kuiva. Mausteinen. Vähän karkea. Kari Ylänteen kanssa juttua mm. Unto Tikkasesta, Mikko Montosesta, Michael Jacksonista ja Garrett Oliverista Gallowsin terassilla, joten makuhuomiot jäi lakonisiksi. Espoo, Gallows Bird Tapiola, 1.8.2025.

Gallows Bird Meisseli

Vahva pils, 5,7 %, 50 IBU, humalina tšekkiläinen Rubin ja Uuden-Seelannin Riwaka. Kirkas ja kultainen. Ruohoista mallasta tuoksussa. Rapeaa makua, kuiva runko ja nytkin tuntuva katkeruus. Oikein näppärää. Espoo, Gallows Bird Tapiola, 1.8.2025.

Gallows Bird Juhlamärzen

Vertailun vuoksi sama märzen keg-versiona.  Suunnilleen sama ulkonäkö. Nyt vähän aromejakin pääsee aistimaan, maltaaltahan se tuoksuu. Maku on huomattavan erilainen, hiilihappoja tulee heti peliin. Pienellä viiveellä pähkinäinen maltaisuus astuu esiin. Kuivaa on edelleen. Katkeruus ei nyt tunnu niin voimakkaalta. Se voi johtua jo juodun oluen määrästäkin. Tämä olut myös paljon kylmempi, sekin vaikuttaa. Nythän tämä on oikeassa saksalaistyyppisessä tarjoilukunnossa. Tykkään silti cask-versiosta enemmän. Mainio olut toki tässäkin muodossa. Espoo, Gallows Bird Tapiola, 1.8.2025.

Gallows Bird Juhlamärzen, cask lager

Sampo Järvi vinkkasi, että hänen kotiolutvoittajamärzenin reseptillä tehtyä tavaraa on yksi caski Tapiolassa. Kotimainen cask lager on sen verran harvinainen tapaus, että ponnahdin tietysti paikalle. Pitkään kypsytetty, pantu maaliskuussa. 5,7 %, Saaz-humalaa. Melko ruskeaa, kirkasta. Maku pehmeää ja maltaista. Cask-käsittelyn vaikutuksen huomaa kyllä heti kuohkeudesta. Kuivaa on, ei merkkejä hedelmäisyydestä. Pitkä ja tuntuva katkeruus, paljon enemmän kuin märzeneissä keskimäärin. Oikein miellyttävää. Vahva ehdokas elokuun kovimmaksi olueksi jo nyt. Espoo, Gallows Bird Tapiola, 1.8.2025.

SOPP Helsinki 2025, 2. päivä

Pyörähdin vielä toisena päivänä pariksi tunniksi SOPPiin, kun harvoin pääkaupunkiseudulla liikkuva Hannu Nikulainen saapui paikalle ja kokeiltavia oluitakin oli vielä jäljellä. Lämmintä oli tietysti nytkin, mutta sää pääosin pilvinen, joten tunnelma miellyttävämpi kuin keskiviikkona. Porukkaa oli runsaasti nytkin, mutta tiskeillä ei haittaavia jonoja. Nytkin päähuomio oli Hannun ja kumppanien kanssa keskustelussa, joten olutmuistiinpanot minimaalisia. Aloitin Kvarkenin Ritgrund NEIPAlla, 6,0 %, hedelmäinen. Makun ja Social Brewing Labin kevyt Molekyyli Kaura IPA oli kuiva ja hieman mausteinen. Huskyn Sahti myös kuivaa, mutta nihkeässä kokonaisuudessa jotain outoa makua. Karvilan Kuusenkerkkälagerissa oli mukavaa pehmeyttä ja hieman makeutta. Nailon Murmur NEIPA vielä lopuksi, se tuntui aika yksiulotteiselta.