North Brewing Herzog

Leedsistä kölschiä, tai kölsch-tyyppistä olutta kun Kölnin ulkopuolella on keitelty. Hieno nimi, herzog tarkoittaa tietysti saksaksi herttuaa, mutta itselleni nimestä tulee mieleen eksentrinen elokuvaohjaaja Werner Herzog ja ennen kaikkea jalkapalloilija Dieter Herzog, varsinainen tähdenlento, joka pelasi kaksi matsia MM-kisoissa 1974 mestaruuden voittaneessa isäntäjoukkueessa jatkosarjassa. Ennen kisoja ja kisojen jälkeen Herzogista en paljoa kuullut. 

5,0%, kölsch-hiivaa, Tettnangilla kuivahumaloitu ja kolmen viikon lagerointi. Olisi voinut ehkä olla pitempikin. Oikeaoppisen kirkas kultainen olut, valkoinen pienikuplainen vaahto. Maltainen viljainen tuoksu. Maku on voimakkaan maltainen, hieman makea, enemmän helles-tyyppiseen lageriin viittaava kuin hedelmäisempään kölschiin. Raikkaus jättää toivomisen varaa, mutta plussaa silti mausta, onhan makeahko maltaisuus paljon parempaa kuin ei makua ollenkaan. Peräkärryä tässä ei ole. Tukkoinen kokonaisuus, ei tarpeeksi tuoreutta. Ostopaikka Helsinki, Ruoholahden Citymarket.

Pizza Port Ponto S.I.P.A.

Etelä-Kalifornian Carlsbadissa vaikuttava Pizza Port on naurettavasta nimestään huolimatta kovamaineinen jo pitkän linjan craft-tuottamo, jonka valmisteita ei kovin usein Suomessa näe. Ruoholahdessa huomasin sessionable india pale alen Carlsbadista, 4,5%. Crystal, Citra, Rakau, Motueka, Waimea, Southern Cross. Humaloinnissa siis selvää NZ-painotusta. Kevyesti utuinen, runsas suurikuplainen vaahto. Tuoksussa sitrusta, ei kovin voimakkaasti. Maussa sitrushedelmää hienosti, mutta maku jää ohueksi, aromaattisuus ei tarpeeksi raikasta. Katkeruuttakin on turhan säästeliäästi. Kevyttä käyttö-IPAa, mutta parempaakin on tässä segmentissä tarjolla. Ostopaikka Helsinki, Ruoholahden Citymarket.

Andechs Weissbier Bock

En muista ennen nähneeni Andechsilta weizenbockia ja caskin jälkeen päätin tietysti tarttua siihen. Harmittavasti liian myöhään, keg loppui, mutta talo tarjosi kuitenkin astian jämät. 6,8%, varsin vaaleaa , tuoksussa esteriä, purukumia, pippuria. Hyvin hedelmäinen maku, ehkä vähän banaaniakin. Ei katkeruutta tietenkään, hyvin puhdaspiirteinen, maukas ja täyteläinen. Netistä ei tätä olutta näytä oikein löytyvän, mutta Andechser Weizenbock 2902 (7,0%) kyllä, ehkä kyseessä sama olut. 2902 viittaa karkauspäivään, jolloin Baijerin kuningas Ludwig kuoli. Kyseessä ei ole sama Ludwig-hörhö, joka rakenteli myöhemmin satulinnoja. Black Door, 22.11.2018.

Salopian Luna, cask ale

Helsinki-turneella oleva Sonnisaaren Timo Kanniainen suositteli Black Doorin cask-olutta, joten päätin Karhu-tilaisuuden jälkeen pyörähtää paikalla tsekkaamassa tilanteen. Salopian on luotettava toimija, nyt tarjolla kevyttä Luna- golden alea, 3,8%. Erittäin pehmeää, sitruksinen aromi hallitsee makuakin, joka jatkuu miellyttävän hyvänolon tunteen tuottamaan katkeruuteen. Erittäin hyvässä kondiksessa, tietysti ohut ranka, mutta tunnetusti se ei oikeaoppisessa brittikamassa haittaa. Black Door, 22.11.2018.

Sinebrychoff Karhu, pastöroimaton

Sinebrychoff on jo aloittanut 200-vuotisjuhlansa, kun 199 vuotta tuli lokakuussa käyntiin. Siihen liittyen Hietalahden Hemingway's -baariin on rakennettu näyttävä vaakatankkisysteemi tuulikaappiin, johon roudataan kylmäketjulla Keravalta pastöroimatonta Karhua. Näitä systeemejä on tarkoitus rakentaa lisääkin, mutta kuitenkin kohtuulliselle etäisyydelle Keravasta, Turku ja Tampere mainittiin alueen maksimaalisina etäpesäkkeinä. Hietalahdessa siis kaksi 250 litran astiaa, joita kutsuttiin tynnyreiksi. Kuparilieriöiltä ne kuitenkin enemmän näyttivät. Olutta kutsuttiin Karhu-tynnyriolueksi, hieman mielikuvituksettomasti, sehän kuulostaa peruskuluttajan korviin tavalliselta hanaoluelta. Jos ilmiölle halutaan huomiota, niin ehkä jonkinlainen erottuvampi brändi pitäisi keksiä, vähän niin kuin tšekit ovat brändänneet tankovna-oluet. Markkinointitilaisuudessa Sinebrychoffin henkilöstö kertoi oluen taustoista ja tarjolla oli mm. mustekalalla värjättyjä miniburgereita tuoreen Karhun lomassa. Tämä erä oli mitä ilmeisimmin tuotu panimolta suoraan ja raikkaalta se tuntuikin. Eihän Karhussa kuitenkaan juuri mitään makua ole, ei tässäkään, varsinkin kun se kohtuullisen kylmänä tarjoiltiin. Kari Ylänne kysäisi mielipidettä Laitilan Karhua pataan -markkinointi-iskusta, johon saatiin hillittyjä kommentteja. Sinebrychoffilla on kai ollut jotain tv-mainoksia, joissa on hassuteltu mm. IPA-juojien kustannuksella. En katso tv:n mainoskanavia, joten en oikein päässyt kärrylle, mistä puhuttiin. 

Gamma World Eater

Tanskalaisessa imperial milk stoutissa (10%) nyt paahteista perinteistä is-makua. Lievästi hedelmää, miksei myös kahvia ja tummaa suklaata, yllättävän kuiva olut. Jopa peräkärry raahautuu mukaan yllättävän raskaana. Ikävä kyllä edellinen Fiskars häviää kaikilla osa-alueilla tälle ulkomaan pellelle, näin työstetään mallikas vahva stout. Erittäin tyylipuhdas suoritus. Kitty's, 21.11.2018.

Fiskars Tammitsaari

Länsi-Uudenmaan ihmekylässä operoivalta panimolta imperial stoutia, 9,2%. Jenkkitammisessa akvaviittitynnyrissä kypsynyt pläjäys. Musta olut, anista tuoksussa. Maussa makeutta ja mausteita, alkoholi ei puske esiin, kyllä tätä nieleskelee ihan mielellään. Olisiko mausteisuus todellakin akvaviitin kuminaa? Siihen en saa kunnolla otetta, jotenkin tämä jää vahvaksi stoutiksi hieman vajaaksi, paahteisuutta varsinkin jää kaipaamaan. Ølhus København, 21.11.2018.

Uusia baareja: 8-Bit Brewing Taproom ja Gate A21

Mustalaispanimona aloittanut 8-Bit on suhteellisen vähin äänin käynnistänyt fyysisen panimon Luoteis-Helsingissä Konalan suunnalla ja avasi nyt suuremmalla kohulla taproomin Lönnrotinkadulle jotenkin Lönkka-baarin yhteydeen. Saavuin paikalle avajaisiin kutsuttuun aikaan klo 18, mutta jonoa oli tiskiltä melkein kadulle asti ja pöydät jo pullistelivat etuajassa saapunutta jengiä. Tuttuja naamoja joka puolella, skenen merkkihahmot olivat saapuneet paikalle runsaslukuisesti. Kovin selvää kuvaa itselleni ei ole tullut tästä panimosta, tilasin listalta ennenkokeilematonta IPAa, Sonic Screwdriver, 5,5%. Veriappelsiini-IPA, mutta ikävä kyllä puistattavan hapanta. Pöydästä löytyneestä brosyyristä ei löytynyt mainintaa, että tämä tuote olisi tarkoituksellisesti sour. Siispä olut on kaikesta päätellen pilaantunutta ja siltä se todellakin maistui. Hedelmäisyyttä on mukana, mutta se ei pääse kunnolla esille etikkaisuuden takaa. Pöytään tuotiin nachoja, jotka olivat erinomaisen maukkaita, ei mitään markettipussikamaa, vaan paikan päällä jalostettuja. Salsakastikkeessa olisi kuitenkin voinut olla paljon enemmän potkua.

Jengiä tunki sen verran tiiviisti sisään, että päätin poistua paikalta pikaisesti. Nyforsin Arin kanssa suunnattiin kulman taakse uuteen A21-baariin. Aiemmin tässä toimi cocktail-baari, jossa en koskaan käynyt. Nyt katosta roikkumaan on viritetty hikiseltä näyttävä Cessna-lentokone jostain arvoituksellisesta syystä ja tiettävästi panostusta craft-olueen. Sain kutsun avajaisiin edellisenä perjantaina, mutta en päässyt paikalle kollegan läksiäisten takia. Kävelin edellisenä lauantaina baarin ohi, mutta silloin se oli kiinni. Nyt sitten sisään, varsin valoisa baari, amerikkalaista route66-tyyppistä kitsch-varustusta Cessnan ohella. Mieleen tulee Eerikinkadun Mendocino-baari, jossa olen joskus käynyt ennen Orionin leffaa. Muutama craft-olut tosiaan hanassa, Thornbridgeltä minttusuklaajäätelöporter, 4,5%. Se veti kyllä sanattomaksi. Makun ja lontoolaisen Two Tribesin yhteistyönä tuotettua Dr. Zestoa maisteltavaksi. 4,8%, jonkinlaista appelsiinikölschiä kai tavoiteltu. Varsin mauttomalta tuntui, kevyttä häivähtävää hedelmää ennen tyhjyyttä. Nyforsin Arin oluen kohdalla vaihdettiin tynnyriä. Itse sain olutta täydet 50 cl, Arin lasiin kertyi voimakkaasti tiheää vaahtoa 30 cl yläpuolelle, siitä tuskin kerääntyi nestettä edes 40 cl tasoon, jota baarimestari kertoi tarjoilussaan tavoitelleen. Tämä oli kaikin puolin sellainen vierailu, joka jää taatusti ainoaksi. 8-Bit Brewing & Gate A21, 21.11.2018.

Sand City Mofosaic

Long Islandin panimo Sand City ei ole ennestään tuttu, mutta panimon Mosaic-IPAa oli roudattu kylmäketjulla lentokoneella Tanskaan ja sieltä peräkärryrekalla Ateneuminkujan Pieneen. Somessa jo hiilijalanjälkinatsit sytyttelivät rovioitaan. Tölkityspäivästä ei ollut kulunut vielä kuukautta, joten ponnahdin paikalle. Halpaahan tämmöinen leikki ei ole, purkille tuli hintaa 14,90€. Voi tuntua kalliilta, mutta kuten ennenkin on tullut todettua, viinien ja viskien hintoihin verrattuna maailmanluokan oluet ovat edelleenkin myös vaatimattomalla varallisuudella varustettujen saavutettavissa. Sillä erittäin hyvää kamaa tämä oli. Lievästi samea, kissanpissaa, tai herukkaisuutta whatever voimakkaan intensiivisesti,  matala hiilihappotaso, keskitasoa katkerampaa. 7,2%, tuorettta ja raikasta, sitrusta kunnolla. Panimo siis Long Islandilla Northportissa, panimo saanut nimensä vanhasta soranottopaikasta, jonka antia käytetty Manhattanin pilvenpiirtäjien rakentamisessa. Uskottava vaikuttava tarina pienen panimon matkasta kohti korkeuksia, joten eihän tässä voi valittaa millään tasolla. Erinomainen löytö Hämeen Erkiltä. Pien, 21.11.2018.

Pearl Harbor -viskitasting @ Vastarannan Kiiski

Pearl Harborin vuosipäivään on vielä pari viikkoa aikaa, mutta Japani vs. USA -vastakkainasetteluun liittyvä viskimaistelu tapahtui Töölössä jo nyt. Jenkkiviskit itselleni tuttuja, mutta japanilaiset vieraampia. Muutama vuosi sitten tuli maisteltua Nikka-osastoa, josta en erityisemmin innostunut. Nyt Töölön klassiseen olutbaariin oli saatu itse viskimarsalkka Jarkko Nikkanen esittelemään settiä. Nikkanen hyvässä vedossa, tarina pukkautui esiin irtonaisesti. Japanin viskihistoria tuli tiivistetysti, mutta kattavasti esiin. 

Vuorovedolla edettiin, kuusi viskiä sessiossa, japanilaiset aina ensin. Hibiki  Japanese Harmony 24-kulmaisessa pullossa. Japanissa on 24 vuodenaikaa, siitä muotoilu. Blended-kamaa, 43%, skottityyliin mallasta ja jyvää sekaisin, hillittyä hedelmäisyyttä, puhdas kevyt maku. Siistiä. Jenkkikontrauksena Jim Beamin perusversio, tästä tuli hieman kommentoitua paikan päälläkin. Ohutta ja makeaa. 

Kakkosparin avaukseen Yamazaki, 12-vuotias mallasviski. Bourbon- ja sherrytynnyreitä, Hibikiin verrattuna makeampi, monimuotoisempi täyteläinen maku, tämäkin 43%. Vastapainona tuttu Knob Creekin bourbon 50%, jossa korkeaprofiilisesti tumman meripihkan värin saatteeksi reippaasti hedelmäisyyttä ja vaniljaa. Tämä Knob Creek oli omasta mielestä istunnon vakuuttavin tuote.

Kolmannen parin avaukseen Hakushu 12-vuotias, turvesavua tiettävästi käytetty, mutta hyvin kevyenä se lopputuotteessa tuntuu. Mausteisuutta löytyy, mutta varsin matalaprofiiliseksi tämäkin jäi. Sparraajana Knob Creekin Rye, jossa kevyesti makeaa yrttisyyttä, mutta ei kohonnut bourbonin tasolle.

Maistelusessio vahvisti aikaisempia mielikuvia, japanilaiset viskit parhaimmillaan ovat hillittyjä hallittuja matalaprofiilisia tuotteita, hieman maan ruokakulttuurin tyylin. Kunnon potkusta kiinnostuneiden ei tähän suuntaan kannata vaivautua. Laatukamaa siis, mutta itse ehkä nykytilanteessani jaksa enää vaivautua näin hienopiirteisillä nyansseilla operoivien tuotteiden pariin. Jenkkiparitus oli tässä ihan onnistunut ratkaisu, löytyi mielenkiintoista vertailukohtaa.

Collective Arts Radio the Mothership

Pienimuotoisen ontariolaissession päätteeksi imperial IPAa, 8,5%. Taas näytti olevan tarjolla useampia eri tölkkiversioita. Nyt taiteilijana Cameron Lewis New York Upstaten Rochesterista. Mielenkiintoisesti jenkkiartisteja kanadalaisen panimon tuotteissa, ehkä valinnat tehty jo USA:n edellisen hallituksen aikana. Edelliset tölkit näytti saapuneen Quebecin kautta, tämä on importattu USA:n puolelle Vermontin laskettelukeskukseen Stoween. 100 IBU, Mosaic, Citra, Simcoe. 

Nyt sitten jo lähes odotetusti keskikokoisia kuplia tiiviissä vaahdossa. Sameutta on taas, nyt lähes läpikuultava kultainen väri. Tuoksu on edellistä raikkaampi, hedelmäisyyttähän sieltä huokuu. Maussa makeampaa hedelmäisyyttä, hieman karamellisuutta, pehmeää, hyvä juotavuus, mutta makuja on varsin vähän. Jää laimean ohueksi, mutta silti session miellyttävin. Katkeruus todella kevyttä IBU-lukemaan peilaten, mutta ei tässä oikeastaan mikään häiritse. Ei kuitenkaan merkittävä elämys missään mielessä. Ostopaikka Helsinki, Ruoholahden Alko.

Collective Arts Life in the Clouds

Toinen Hamiltonin pläjäys, IPA 6,1%, pilviviittaus nimessä voisi tarkoittaa hazy/NEIPA -suuntausta. Mosaic ja Simcoe humalina, musiikkisuosituksena Bantug-orkesterin Just Like a Dream. Oluesta näytti olevan tarjolla erilaisilla kuvilla varustettuja tölkkejä, tässä taiteilijana Judson Collier San Franciscosta.  Nyt puolestaan todella pienikuplaista tiheää vaahtoa, jonka elinikäkin pitempi. Varsin samea tämäkin, vaalea keltainen väri. Tuoksussa hieman tunkkaista syksyllä ripeästi maatunutta lehtikasaa, hieman sitrustakin taustalla. Maussa tasaisesti hedelmää, mutta raikkaus ei ole parasta tasoa. Hiilihappoja maltillisesti, kuivaa sitrusta, kohtuullisesti peräkärryä. Tuoreena luultavasti varsin mainio tapaus, mutta nyt jää auttamattoman hailakaksi. Tölkin pohjalta löytyi vielä huomattavasti sameampaa settiä, olut muuttui hyvin vaaleaksi ja läpitunkemattomaksi. Maku ei olennaisesti muuttunut, ei se ainakaan huonontunut. Ostopaikka Helsinki, Kallion Alko. 

Collective Arts Liquid Art Fest IPA

Collective Arts toimii Kanadan Hamiltonissa, Ontario-järven läntisessä päädyssä, aiemmin olen törmännyt oluisiin Toronton reissulla ja Timo Alasen maahantuontisessiossa. Nyt tuotteita on näkynyt Helsingin baareissa ja Alkon hyllyillä. Hieman hajamielisesti nappasin mukaan tämän IPAn, joka sitten tarkemmalla tutkimuksella paljastui kirotuksi milkshake IPAksi. Laktoosia ja vaniljaa siis, mutta ei sentään joulumausteita. Roppakaupalla mangoa ja passionia kuitenkin, 5,9%. Vahinko on tapahtunut, kokeillaan miltä pirtelö maistuu. Todella suurikuplainen vaahto, joka häipyy rivakasti. Erittäin samea mehun ulkonäkö. Kirpeää marjaisuutta voimakkaasti tuoksussa, troopiista hedelmää. Maku hyvin hedelmäinen mangoa ja passionia tietenkin. Lievää happamuutta, mutta ei tavallisten sourien tapaan, tässä se tulee pelkistä hedelmistä. Maltaasta ei juuri havaintoa, ei katkerohumalastakaan. Aamiaismehuna menisi hienosti, marraskuun kylmenevän maanantai-illan virvokkeena heikommin. Ei tämä lajissaan kuitenkaan aivan mahdoton ole. Ostopaikka Helsinki, Kallion Alko. 

Erik Poppe: Kongens nei

Uusi norjalaisleffa vuodelta 2016 on saanut hieman laimean suomennoksen "Kuninkaan päätös", nei tarkoittaa tietysti kieltäytymistä eli ei-sanaa. Nimi viittaa Norjan kuninkaan Haakonin päätökseen huhtikuussa 1940 kieltäytyä hyväksymästä paikallisen Otto-Wille Kuusisen Vidkun Quislingin nimitystä demokraattisesti valitun pääministerin tilalle. Kyseessä on siis elokuva Operaatio Weserübungista, jossa Kriegsmarinen sotalaivat ilmaantuivat kutsumatta Norjan vuonoihin. Elokuva keskittyy Haakonin perheen tilanteeseen kriisissä, hieman halpahintaista melodramaattisuuskorostusta, kun vatvotaan lasten vaiheita pakomatkalla Oslosta Hamarin ja Elverumin kautta Ruotsin rajalle. Ehkä vaikuttavin kohtaus nähdään Oslovuonolta, jossa Oscarsborgin rannikkotykit upottavat Blücher-risteilijän. Toinen näyttävä kohtaus on lopussa Luftwaffen pommittaessa Nybergsundin rajakylää kuninkaan seurueen paetessa hankeen. Yksi sivuhenkilö on Arthur Hakalahden esittämä nuori soturi Fredrik Seeberg, joka haavoittuu suojatessaan kuninkaan pakoa. Myöhemmin Seeberg osallistui vapaaehtoisena paradoksaalisesti Suomen jatkosotaan vihollisarmeijansa aseveljenä. Merkittävä hahmo tarinassa on myös Saksan Oslo-lähettiläs Curt Bräuer, jonka yli asevoimat ja Hitlerin puoluelinja kävelevät mennen tullen. Hitler nimittikin pari päivää tapahtumien jälkeen Bräuerin tilalle diktatorisilla valtuuksilla vuonovaltiota terrorisoineen Josef Terbovenin. Bräuer heivattiin rivisotilaaksi viisikymppisenä ja selvisi vielä hengissä  lähes 10 vuoden passituksesta Stalinin sotavankileirisaaristoon. Elokuvassa on hieman pönöttävää suurmieskuvausta ja muutakin jähmeyttä, mutta aihe on kyllä erittäin mielenkiintoinen. En ole monarkkihistoriaan perehtynyt, joten yllätyksenä tuli tietoon, että Haakonin veli Christian oli Hitlerin uhri samaan aikaan Tanskan (ja Islannin) kuninkaana. 

Pierre Lemaitre: Näkemiin taivaassa

Lemaitre on käsittääkseni tunnettu rikosromaaneistaan, mutta tässä on kyseessä historiallinen veijaritarina. Veijarius ei tosin aluksi ole ilmeistä, tarina starttaa varsin synkissä merkeissä ensimmäisen maailmansodan länsirintaman juoksuhaudoista. Lemaitren teksti on laveaa ja rönsyilevää, tyyli alkaa muuttua vähitellen surrealistisemmaksi ja omituista mustaa komiikkaa hiipii mukaan. Alussa on harmittavia epätarkkuuksia, ehkä johtuu suomennoksesta, ehkä jo alkuteoksessa. Kohtalokkaat tapahtumat sijoittuvat ensimmäisen maailmansodan päättymishetkestä 10 päivää taaksepäin, eli marraskuun alkuun 1918. Ainakin yhden kerran ensimmäisessä luvussa puhutaan kuitenkin lokakuusta. 

Koomisuus lisääntyy, mieleen tulee John Irvingin laveat romaanit. Päähenkilöt alkavat tehdä sodan seurauksilla makaaberia bisnestä. Sotakentille kaatuneita ruumiita uudelleensijoitetaan ympäri Ranskaa sankarihautoihin mahdollisimman halvalla kiinalaisella työvoimalla. Toisaalta julkista hallintoa ja surevia kansalaisia huijataan muistomerkkibisneksellä, jossa ei ole tarkoituskaan rakentaa itse muistomerkkejä. Absurdi farssimaisuus ottaa kierroksia kiihtyvään tahtiin. Tyyli on omaan makuuni aivan liian monisanaista ja maalailevaa. Viihdyttävää feelgood-tunnelmaa lukeminen tuottaa, mutta en erityisemmin innostunut. Loppupuolella juonen vauhti kiihtyi, mutta sitä ennen oli monta sataa sivua hidasta jahkailua. Henkilöhahmot eivät tunnu uskottavilta vaan kirjailijan peliasetelmaan sorvatuilta karikatyylisiltä nappuloilta.

HIMA-kotiolutmaistelutilaisuus 2018 #2

Kesäkuun lopulla pääsin HIMA-yhteisön yhteisteistingiin Töölön Messeniuksenkadulle, nyt tarjolla uusi kierros. Tällä kertaa mukana myös blogosfäärin kiintotähdet Ilkka "Kusettaja" Sysilä ja Teemu "Bönthöö" Lahtinen. Kesäinen Bonanza Brewing ei nyt mukana, mutta sitäkin runsaammalla repertuaarilla esillä Kaarlon Kaljakamarin tuotteet, Kaarlohan tuttu toissakesäisestä Vallilan sisäpihahappeningista. Oikeastaan panimon nimikin hieman vaihtunut, se on Kaarlon Kotipanimo ja toimintaan liittyy aktiivinen blogikin. Sosiaalisessa monimuotoisessa tilaisuudessa muistiinpanot jäivät viitteellisiksi, mutta jotain tarttui puhelimeen. Sourit hallitsivat tällä kertaa tarjontaa. Imperial stoutilla ryyditettyä lammaspataa ja mm. pastaa olisi ollut myös tarjolla, mutta Urhon pizzan nielaisseena keskityin nesteisiin. 

Homma käyntiin HIMAn Issen Bissellä, tuttua hallittua inkiväärikamaa, ehdin juoda siis pullollisen jo aiemmin. Kesäkuussa mukana olleelta Villeltä uusi mango-sour Bingo Bango Mango, 5,5%, Galenaa ja Galaxya muistaakseni. Samea, hyvin hapan tuoksu intensiivisesti. Maussakin reippaasti happamuutta, kuivaa hedelmäisyyttä. Pohdiskeltiin olisiko tämä sour NEIPA mahdollisesti.

HIMAn ja Kaarlon kollabo Arnold oli sitten hazy rye IPA, 5,3%.  Samea, varsin kuiva. Muut kehuivat tätä hillittömästi, mutta itse jäin hieman varautuneemmaksi. Siihen vaikutti ehkä päivällä kokeillut Alefarmin loistokkuudet. Joka tapauksessa tämä ei tuntunut tarpeeksi raikkaalta tai mehuisalta. Peräti 25% ruista, Simcoe, Cascade. Ruis ei imelöi tätä liikaa, kunnon tavaraahan tämä on. Kaarlon berliner weisse ruistaikinajuurella hapatettu,  5,1%. Lievästi samea, hapan hedelmäpastillinen tuoksu. Ei niin hapan kuin Bingo Bango, mutta varsin täyteläinen berliner weisseksi.

Kaarlon Brown IPA näytti rumalta, kahvisuutta tuntui huomattavasti, vaikka vain chocolate maltilla aikaansaatua. Ehkä liikaa hiilihappoa, mutta varsin mallikasta olutta taas, katkeroa jonkin verran. Kaarlon punaisessa sourissa oli tyrniä, puolukkaa, pihlajanmarjoja ja punajuurta, 5%. Happamampi tuoksu kuin berlinerissä, hedelmääkin raikkaammin, maussa molemmat painotukset voimakkaita, mutta tasapainossa silti. Söpö ulkonäkö, ehkä session henkilökohtainen suosikki.

Hieman arveluttavampi oli Tupla-suklaapatukoilla maustettu dubbel, edelleen Kaarlo-valmiste. Tuoksussa luumuista hedelmää. Aika erikoinen vaikutelma, vähän ohut , rasvainen, 6,6%. Liikaa hiilihappoa, mutta ei liian makea, positiivisen puolelle kääntyy. Kaarlon Malus oli omenasiideri- sour ale, 5%. Ei juuri vaahtoa, hapan intensiivinen tuoksu. Omenaisuus tulee miellyttävästi esiin. 

Kaarlon Ruska Nolimo soleroitu rye sour, 5.2%. Nolimo viittaa järveen Posiolla. Aiempi versio kuulemma Suolijärvi, jota ehdin jo epäillä Puolankaan liittyväksi, mutta se on myös järvi Tampereella. Hapan tuoksu taas, pehmeää, nyt hiilihappotaso matala. Tammisuutta (vaikka ei puusäilytystä),  hienostuneen kevyt hapan maku. Ehkä jotain teemäisyyttä myös, tämäkin session kärkituotteita. Seuraavaksi uusi kokeilu jo kesäkuussa juodusta Villen mustaherukkasourista Cassis Clay tai Cassis Gay. Jälleen hyvin hapan tuoksu, vaniljaa, makeutta, happamuutta. Paljon hiilihappoa, mustaviinimarjaa ja mustikkaa käytetty, 5%. Jotain flunssalääkemäisyyttä hyvällä tavalla.

Toinen kesältä tuttu Villen sour, Passsion for Passion , vain 3%. Todella samea, ei erityisen makea, kuivaa ja puhdasta, kevyesti hapan. Session päätteeksi HIMAn Joker imperial brut stout, jota myös ehdin aiemmin maistaa koko pullon. Vaniljaa, toffeeta, sikunaisuutta, anista. Yleisesti voinee todeta, että laatu oli entistäkin korkeammalla tasolla, ei mitään virheitä, persoonallisia tvistejä moneen sunntaan, mutta perusteltuja ratkaisuja, ei mitään temppuja. Tyylisuunnat eivät osuneet nyt suosikkialueilleni, mutta mukavuusalueelta poistuminen on aina terveellistä. Kiitoksia valmistajille ja kanssamaistelijoille hienosta illasta.