Siispä uutinen Goresin suunnitelmasta kirjoittaa prequel, siis jonkinlainen edeltävä osa tai takautuma Hammettin kuuluisimmasta romaanista The Maltese Falcon, herätti lähinnä ristiriitaisia tuntemuksia, vaikka suuri Gores-fani olenkin. Esim. äskettäin kuollut Robert B. Parker munasi pahasti itsensä mitättömillä Chandler-lämmityksillään, vaikka on omillaan saanut aikaan kohtuullista jälkeä. Toisaalta asetelma on herkullinen, haukkatarinassa hypätään suoraan kovassa vauhdissa olevaan monimutkaiseen tapahtumavyyhteen. Päähenkilö Sam Spaden yksityisetsiväpartneri Miles Archer poistuu kuvioista heti kättelyssä, kun ilmeisen frigidi Brigid O'Shaughnessy päästää ilmat pihalle oletettavan tanakkaa erektiota kantaneesta turvamieheksi palkatusta häntäheikistä. Kylmäverisen murhan tapahtumapaikka oli Burritt Street, pieni kuja San Franciscon keskustassa, kaksi korttelia Union Squarelta, Bush Streetin ja Sutton Streetin välillä. Sattumoisin kävin siellä 1997, seinässä on muistokyltti, varsin hyvä saavutus fiktiiviselle tapahtumalle.
Viime vuonna ilmestynyt Goresin romaani starttaa 1921 Tacoman lauttarannasta, kun kaksi wobblyä (ay-järjestö IWW:n jäseniä) hyökkää rantautuvan Miles Archerin kimppuun ja työtehtävissä satamassa oleva Sam Spade auttaa vanhaa tuttavaansa. Spade työskentelee tässä vaiheessa Seattlessa Continental-yhtiölle, mutta palaa romaanin ensimmäisessä osassa San Franciscoon ja perustaa oman etsivätoimistonsa. Vuoteen 1925 sijoittuva toinen osa sisältää romaanin dramaattisimmat tapahtumat ja tarjoaa ehkä Sam Spaden lopulliseen kyynistymiseen johtavat syyt. Kolmannessa osassa 1928 keritään löyhä juoni kasaan Chinatownin kujilla ja Red Rock Islandilla. Goresin viimeinen kappale sitoo prequelin kauniisti Hammettin The Maltese Falconin alkuun, kun Miss Wonderly aka Brigid O'Shaughnessy saapuu Spade & Archerin toimistoon. Periaatteessa kolme pitkää novellia, mutta rakenneratkaisu on perusteltu Spaden urakehityksen kuvaajana.
Romaanin nimi on harhaanjohtava, Miles Archer on todella pieni sivuhenkilö Goresinkin tarinassa. Goresin tulkinnan mukaan Spadesta ja Archerista tuli bisnespartnerit vain muutama viikko ennen The Maltese Falconia. Spaden ja Archerin yhteisestä historiasta ensimmäisen maailmansodan aikana pelkästään vihjaillaan. Eniten valottuu Spaden suhde Archerin vaimoon Ivaan, joka on mukana Hammettin romaanissakin. Goresin mukaan Iva oli alunperin Spaden tyttöystävä, joka meni Archerin kanssa naimisiin Spaden lähdettyä 1917 ensimmäiseen maailmansotaan Kanadan joukoissa.
Gores on tutkinut Hammettin tyylin viimeistä piirtoa myöten ja jälki on vakuuttavaa. Ehkä liiankin virtuoosimaista, teksti on ehkä aavistuksen parempaakin kuin Hammettilla. Vaikea sanoa, kun The Maltese Falconin lukemisesta on aikaa. Hammett ei selitellyt vaan antoi toiminnan ja dialogin kertoa tarinan, Gores tekee samoin. Gores on tutkinut San Franciscon historiaa tarpeeksi, anakronismeja ei ainakaan suomalaislukija huomaa. Freudin mainintaa 1925 hieman mietiskelin, mutta varmaan hän oli pankkiiripiireissä USAssa tunnettu jo silloin. Jovanen-niminen henkilö mainitaan, voisi olla suomalainen, vaikkapa Juvonen. Hammettilta tutut poliisit, sympaattinen Polhaus ja nilkki Dundy ovat mukana tässä alusta asti. Yksi hahmoista on kiinalaisjohtaja Sun Yat-senin tytär, yllättävä tapaus, mutta toimii saumattomasti. Paikallisväri on upeaa, se oli arvattavissa, Gores irrottaa paljon tehoja Golden Gate Bridgen puuttumisesta, paljon tapahtuu lauttamatkoilla San Franciscon ja Marin Countyn välillä. Spaden ristiriitaisen hahmon Gores piirtää niin kuin pitääkin, kyseessä ei todellakaan ole mikään positiivinen sankari ja Gores kertoo Spaden ajatusmaailmasta yhtä vähän kuin Hammett. Lukija saattaa Goresin tekstin perusteella pitää Spadea ehkä tarkoitettuakin häikäilemättömämpänä. Gores nostaa toiseksi päähenkilöksi Spaden nuoren kreikkalaisen sihteerin Effie Perinen, kaksikon kovaksikeitetty dialogi on romaanin huikeinta ja nautinnollisinta antia. Kokonaisvaikutelma on kuitenkin hieman ohut, teknisenä suorituksena hieno, mutta tunne ehkä jää sittenkin vajaaksi. Hammett ei tunnetusti tunteillut, mutta rivien välistä pursui kaikenlaista. Ajallinen etäisyys on huolellisesta tutkimuksesta huolimatta Goresin ongelma, hän ei pysty samaan intensiteettiin kuin tapahtumien keskeltä raportoiva Hammett. Hammettin eksistentiaalista huimausta aiheuttavaan lopetukseen Gores ei yllä, mutta ei tietenkään pyrikään. Tämä ylitti odotukset reippaasti, selvästi parempi kuin Goresin Hammett, mutta jäänee silti Goresin uralla mielenkiintoiseksi kuriositeetiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti