Uskomatonta herkkua keskelle Leeds-kannattajien piinavuosia. Manchester United on Leedsin kannattajien eniten vihaama vastustaja. Taustalla on mm. vanhoja Yorkshiren ja Lancashiren välisiä kaunoja. Itse kehitin Leeds-suhteeni 1970-luvun alkupuolella, jolloin ManU:lla oli lamakausi ja olen oppinut vierastamaan eniten Liverpoolia. Silti varsin sykähdyttävä tapahtuma, kun kolmannelle sarjatasolle vajonnut Leeds pääsi FA Cupissa täydelle Old Traffordille, jossa noin 10 000 Leeds-kannattajaa. ManU:lla luonnollisesti paljon varamiehiä, mutta kärjessä kuitenkin Rooney ja Berbatov. Suhteellisen tasaista vääntöä ensi jaksolla, ManU hallitsi, mutta Leedsillä hyvää yritystä, vaikka taito ei aina riittänytkään. Hoikalla kärkimiehellä Beckfordilla paikka jo 7. minuutilla, mutta epäonnistui pahasti. Sitten 19. minuutilla irlantilaisen Michael Doylen pitkä pystysyöttö vapautti Beckfordin, Wes Brown ei pystynyt estämään, Beckford lirutti pallon maaliin. Useampia tasoituspaikkoja ManU:lla, mutta ei tulosta, Rooneyn parhaan yrityksenkin Jason Crowe pelasti viivalta.
Toinen jakso kiihkeää henkistä vääntöä koko ajan. ManU hallitsi tilanteita, mutta ei saanut millään todellisia tekopaikkoja aikaan, vaikka kentälle tulivat Giggs ja Owen. Yllättäen parhaat paikat tulivat Leedsille peräjälkeen noin 80. minuutilla, ensin Jermaine Beckford veti niukasti ohi ja sitten vaihdosta tullut skotti Snodgrass nosti vapaapotkun 25 metristä ristikkoon. Peräti viisi minuuttia lisäaikaa, mutta Leeds pystyi edelleen pitämään palloa. Hämmästyttävä saavutus, mutta tietysti tärkeintä olisi saada nousu keväällä aikaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti