Johan Theorin: Nattfåk

Tykkäsin kovasti Theorinin ensimmäisestä Öölanti-dekkarista Skumtimmen. Ehkä on väistämätöntä, että jatko-osa ei nouse aivan samalle tasolle. Murresana fåk tarkoittaa lumi- tai hiekkamyrskyä, nyt ollaan Öölannin alkutalvessa 1990-luvun puolivälissä, tukholmalainen lapsiperhe muuttaa majakkataloon saaren Itämeren puolelle. Tragiikka siirtyy melkein sosiaalipornon puolelle, mutta onneksi vain melkein, kyllä Theorin saa tarinan pidettyä aisoissa. Toinen vielä huonompi harhasuunta on kummitusjutut, joista Theorin venyttää lähes yliluonnollisia joutavuuksia. Miljöökuvauskin jää enemmän taustalle kuin esikoisteoksessa. Theorin kirjoittaa kuitenkin edelleen nautinnollisesti, teksti rullaa luontevasti ja näkökulmat ja henkilöt vaihtuvat raikkaasti. Historiallinen aspekti on jälleen vahva ja uutena positiiviisena ainesosana huumori kukkii mukavasti koomisessa satanistimökkimurtokoplassa. Nuori naispoliisi on loistava hahmo. Vaikea tietysti miehenä kunnolla arvioida, mutta Theorin pystyy Skumtimmenin tavoin rakentamaan poikkeuksellisen täyteläisiä naishenkilöitä. Myrskykohtauksessa on ehkä liikaa amerikkalaisen toimintaelokuvan fiilistä, mutta loppuratkaisu on rakennettu taidolla.