AIK - Gefle IF 0-1

Kuulin Råsundan jalkapallostadionista ensi kerran joskus 1970-luvun alussa, kun luin ruotsalaistaustaisen Buster-sarjakuvalehden oheistarinaa ruotsalaisen jalkapallon kunniakkaasta historiasta. Samoihin aikoihin luin Pelen elämäkerran, jossa Råsunda on keskeisessä asemassa, juuri täällähän Pele ja Brasilia voittivat ensimmäisen maailmanmestaruutensa 1958. Råsunda on valmistunut 1937, eli suunnilleen Helsingin Olympiastadionin ikäluokkaa. Selvästi toimivammalta kuitenkin vaikuttaa ja tietenkään jonninjoutavia juoksuratoja ei ole futistunnelmaa pilaamassa. Jotenkin stadion ja ympäröivä Solnan alue henkii tunnelmaa, jonka yhdistän 1950-luvun Ruotsiin. Råsunda puretaan lähiaikoina, joten oli viimeisiä hetkiä päästä kokemaan tämä hieno paikka.

Itse Allsvenskanin peli ei erityisemmin minua kiinnostanut, tuntemattomia pelaajia Daniel Majstorovicia lukuunottamatta, AIK:lla vielä sauma voittaa mestaruus. AIK:n fanikulttuuri on kuitenkin ennennäkemätöntä näillä leveysasteilla ja ostin tietysti lipun Råsundan pohjoispäätyyn mustan armeijan keskelle.  Lipussa ei ollut istumapaikan numeroa ja kaikki seisoivatkin istuimilla päädyssä koko ottelun ajan. Tunnelmaa riitti, tifoja, savupommeja, lippuja, rumpuja, jatkuvaa laulantaa. Ei merkkiäkään väkivallasta, vaikka järjestyksen valvojilla oli kaasunaamarit päällä soihtujen ja savupommien palaessa. Yhtä lasta huomasin kannettavan sivummalle hurjimmassa kaaoksessa. AIK hallitsi hienoisesti, mutta ei pystynyt luomaan kunnon paikkoja. Yleisö menetti hermonsa totaalisti aivan lopussa AIK:n tekemän maalin tultua jostain syystä hylätyksi. Tilanne oli toisessa päädyssä, en saanut selvää syystä. Dramaattisesti Gefle teki sitten yliajalla kauniin maalin vastahyökkäyksestä, vaikka oli pelannut aikaa viimeisen vartin. Tarkka keskitys luukulle ja Orlovin pusku sisään. Råsunda hiljeni totaalisti ja suuri osa poistui masentuneena heti. Tappio taisi merkitä AIK:n mestaruushaaveiden kaikkoamista.