keskiviikko 19. helmikuuta 2014

BrewDog Punk IPA, panimoversio







Olin Aberdeenissa, koska BrewDog kutsui minut ja kahdeksan muuta bloggaajaa panimon vieraiksi. Matkat ja majoitus isäntien piikkiin. Bruuverin Arde-olutsarjan ohella tämä on varmaankin huomattavin "hyöty", jonka olen bloggaajana saanut. Lukija voi ehkä sen takia ottaa matkakertomuksen ns. suolahyppysellisen kanssa, mutta tarkoitukseni on kyllä kirjoittaa tästä samaan tyyliin kuin ennenkin. En ole aina BrewDogin oluista kovin positiivisesti kirjoittanut. Lähinnä minua on ärsyttänyt se, että panimo tuntuu käyttävän enemmän energiaa markkinointikikkoihin kuin oluiden laadun kehittämiseen. Se voi olla näköharhaa, koska markkinointi on ollut niin näyttävää. Eikä näyttävässä markkinoinnissa ole mitään vikaa, ei tietenkään. Mutta usein oluet ovat olleet keskinkertaisia, jopa kompromissinkin oloisia. Kysyinkin panimon toiselta perustajalta James Wattilta, miksi hän minut kutsui. Hän kertoi keskustelleensa BrewDogin suomalaisen maahantuojan Diamondin Walter Himasen kanssa. En tunne Himasta, mutta ehkä hän on blogia lukenut. Olen pitempään arvostanut Diamondin työtä esimerkiksi real ale -maahantuojana.

Aurinko paistoi Aberdeenissa ja BrewDogin australialaisvahvistus Zarah Prior kuljetti meidät mannereurooppalaiset vieraat panimolle, joka sijaitsee Ellonissa, noin 25 km Aberdeenista pohjoiseen. Jaakko on siis Joensuusta, Tommy Trondheimista ja Pierrick Lillestä. Perillä tapasimme brittivieraat. Freelance-journalisti Claire Dodd, kirjailijauraa luova Mark Dredge ja oluthistoriaguru Martyn Cornell saapuivat Lontoosta, CAMRA-veteraani ja Tandleman-bloggaaja Peter Alexander Manchesteristä sekä mm. 1001 Beers -kirjasta tuttu Adrian Tierney-Jones Exmoorin kansallispuistosta.


BrewDog on toiminut Ellonissa hieman yli vuoden, mutta pientä keskeneräisyyttä oli edelleen havaittavissa. Aivan äskettäin on otettu käyttöön uusi massiivinen varasto. Mitään neuvotteluhuonetta ei oikein ollut käytössä, prameasta visitor centeristä puhumattakaan. Joimme tervetulokahvit seisaaltaan James Wattin toimistohuoneessa. Toimisto-osatkin olivat muuttamassa uuden varastorakennuksen yhteyteen.


Lähdimme sitten Wattin ja toisen perustajan Martin Dickien johdolla tehdaskierrokselle. Nimenomaan tehdas on jo kyseessä, panimo on itsenäisistä Skotlannin suurin, viime vuoden tuotanto 79 000 hehtolitraa, henkilöstöä 70. Oluen valmistusprosessi ei ole minua koskaan erityisemmin kiinnostanut, astioita ja putkiahan riittää. Kiinnitin huomiota hiivasäiliöihin, humalanlisäyssysteemiin ja yllättävän monipuoliseen laboratorioon kaasukromatografia myöten. Tammitynnyreissä oli paljon kamaa kypsymässä, sieltä saattoi bongailla tarroista mahdollisia tulevia julkaisuja. Pakastehuoneessa irrotettiin vettä Sink the Bismarckista.


Käsityöläispanimolta BrewDog ei todellakaan enää vaikuta, vaikka craft beerin suurlähettiläänä edelleen esiintyykin. Craft beerin määritelmästä tulikin juttua sitten pitkin päivää, sehän on ollut Britanniassa kuuma aihe jo pitkään. Watt ja Dickie olivat yllättävän hillittyjä herrasmiehiä, hieman ujojakin. Tämä oli pieni yllätys julkista imagoa ajatellen, mutta markkinointistrategiat jäivät varjoon päivän mittaan muutenkin. Aitoa innostusta miehissä edelleen on, samoin kuin Ruosniemen Panimon teepaitaa kantaneessa panimomestari Stewart Bowmanissa. Oikea asenne näkyy ainakin raaka-aineissa, joissa ei luvattu säästelemistä jatkossakaan.


Panimokierroksen jälkeen kokoonnuimme olutmaistelusessioon Wattin huoneeseen, jonne nyt kerättiin tuolejakin. Ensimmäisenä vuorossa päätuote Punk IPAa, joka kattaa noin puolet tuotannosta. Olen juonut Punkia monissa tilanteissa ja monenlaisina versioina, parhaiten on ehkä kolahtanut cask-variaatio Leskisessä. Nyt pari päivää aiemmin pullotettua kamaa. Hyvin raikasta, mutta tuntui nyt liian yrttiseltä minun makuun. Wattin mukaan reseptissä on panostettu aromiin fleivorin kustannuksella. Käytössä on ollut koko ajan Nelson Sauvin -humalaa, tietysti muiden lajikkeiden ohella. Ellon, BrewDog, 17.2.2014.

Ei kommentteja: