Seppo Jokinen: Hervantalainen

Olen lukenut takavuosina joitakin Seppo Jokisen Tampere-dekkareita ja tykännytkin kohtuullisesti. En kuitenkaan niin paljon, että olisin systemaattisemmin ryhtynyt perehtymään Koskis-sarjaan. Päähenkilö on siis komisario Sakari Koskinen ja alalajityyppinä poliisiproseduraali, tämä romaani on sarjassa numero 17. Hyvin realistista arkifiilistä, rikokset tapahtuvat karuissa ympäristöissä ja henkilöillä on masentavia vastoinkäymisiä elämässään. Huumori keventää tunnelmaa, mutta ei ratkaisevasti. Hervantalainen tapahtuu kesällä 2012, Puolan ja Ukrainan EM-kisojen aikaan. Nimenmukaisesti tapahtumat keskittyvät Hervannan jättilähiöön, jossa en ole koskaan käynyt. Silti on selvää, että paikallisväri on todella vahvaa. Koskisen Rautatienkadun kämpän alakerran baaria ei nimetä, mutta O'Connell's siinä kohti sijaitsee. Sarjan aiempiin tapahtumiin viitataan hieman häiritsevästi, mutta ei se lukukokemusta haittaa. Tiukka teema käsittelee lasten terrorisoimia ikääntyneitä vanhempiaan, tosin loppu on liian imelä. Toimistohuulenheitto tuntuu vanhahtavalta, 90-luvun meininkiä. Uskallan epäillä, että Jokisen it-urasta on kulunut jo liikaa aikaa, kirjailijankammiossa on päästy vieraantumaan konttoriraatajien modernimmasta arjesta. Lopun vauhdikas takaa-ajo-suspense tuntuu yhtä keinotekoiselta kuin muissakin alan teoksissa, kannattaisi ehkä harkita sen unohtamista. Lukijat ovat sivistyneitä, harva enää tämmöistä odottaa. Mutta silti, laatutekstiä, luin oikein mielellään.