Jarkko Nikkanen: Viskien maailma

Kuten olen blogissa useampaan otteeseen maininnut, olin viskiharrastaja 80/90-luvuilla ennen kuin olut vei mennessään. Michael Jacksonin Malt Whisky Companion vuodelta 1989 on yksi plärätyimpiä kirjojani. Suhde viskiin on säilynyt, vaikkakin etäisempänä, ja ilmeisesti syksyllä 2012 osallistuin Oulun St. Michaelissa viskimaistelutapahtumaan, jota veti omalaatuisen intensiivinen tyyppi Jarkko Nikkanen. Hieman harmittavasti en silloin tapahtumaa blogiin raportoinut, mutta mies jäi kyllä mieleen. Ensimmäinen maininta Nikkasesta löytyy helmikuulta 2013 ja sittemmin mies on tullut vastaan useampia kertoja.

Nikkanen on ollut mukana jo useammassa kirjaprojektissa, mutta tänä syksynä tuli sitten ulos varsinainen magnum opus. Viskien maailma painaa lähes kolme kiloa, sivuja on 500. Paperi on kallista ja kuvia on runsaasti, viskipornon raja ylittyy reilusti. Kirja on silti omituisen edullinen, itse maksoin Adlibris-verkkokaupalle 20,90€. Kuulin tällä viikolla Nikkaselta selityksen edullisuudelle, kustannussopimus oli tehty noin 200-sivuisesta kirjasta ja hinnoittelu suunniteltu sen mukaan. Hieman omalaatuiselta kuulostaa silti, mutta tämähän on viskin ystävän etu.

En ole Nikkasen aiempia teoksia lukenut, ikävä kyllä. Odotin, että näin massiivisessa teoksessa käsiteltäisiin viskin historiaa todella muinaisista hämäryyksistä asti. Näin ei ole, Nikkanen on nautintomiehiä ja asiaan mennään heti syväluotauksella tammitynnyrin vaikutukseen viskin makuun. Muu valmistusprosessi ohitetaan pikaisesti ja sitten esitellään jo viskilaseja ja säilytysvinkkejä. Vaikutelma on hieman artikkelikokoelman tyylinen, mutta ainakin itselle näkökulma sopi hyvin. Historiaa ja prosesseja on käsitelty tarpeeksi jo alan muissa kirjoissa.

Nikkanen käyttää paljon tilaa viskin maistelutermien esittelyyn mm. hedelmien, marjojen, mausteiden yms. kautta. Erittäin mielenkiintoinen osa ja sovellettavissa oluidenkin arviointeihin. Seuraavaksi Nikkanen käy yksityiskohtaisesti läpi suomalaisen viskinvalmistuksen historian uusiin lähteisiin pohjautuen. Tämä oli pieni yllätys, koska Nikkanen on jo aiemmin kirjoittanut suomalaisviskeistä kirjan, mutta ilmeisesti tämä historiaosuus ei silloin ollut mukana. Äärimmäisen arvokasta kansanperinnettä, vaikka Alkon omat tuotokset eivät loppupeleissä sitten häävejä olleetkaan, itsekin muistan 80-luvun puistattavat Alko Whisky -sessiot. Itse pidän kyllä suomalaisen viskikulttuurin syntynä Beer Hunter'sin ja Teerenpelin pelinavauksia 2001-2002. Historiaosuudessa uudempi kehitys sivuutetaan lyhyesti, mutta Nikkanen esittelee Beer Hunter'sin ja Teerenpelin viskit todella yksityiskohtaisesti, samoin uudempien yrittäjien aikaansaannokset. Esim. Kyrön osalta ehkä turhankin seikkaperäisesti, kun varsinaista viskiä ei kuitenkaan vielä saatavilla.

Kirjassa on monia haastatteluosuuksia. Viskibaari Pikkulinnun Markku Ristevirta aloittaa ja jatkoa seuraa maahantuojien ja tislaamopäälliköiden seurassa. Viihdyttävää luettavaa, mutta kokonaisuus hieman hajaantuu, kun Nikkasen oma ääni vaikenee.

Kaikesta edellä mainitusta huolimatta kirjan ytimen muodostavat Nikkasen makukuvaukset viskeistä, niitä on yli 500. Suomalaisten jälkeen runsaasti tilaa saavat muut Pohjoismaat, varsinkin Ruotsi. Muualta Euroopastakin viskejä on löytynyt ennen kuin Skotlannin mahtava arsenaali jyrää painokkaasti. Maisteluarvioiden lomassa on Nikkasen anekdootteja makumatkoilta ja tislaamojen yleisempää historiaa. Nämä on kuitenkin kätketty hieman huomaamattomasti viskiarvioiden sekaan. Kun kyseessä on osittain hakuteostyyppinen tuotos, kerralla ei jaksa jokaista viskiä lukea. Samalla voi harmittavasti jäädä sivuun nämä kerronnallisemmatkin elementit. Lievästi viimeistelyssä on tullut kiire, joidenkin viskien otsikoista on jäänyt tislaamo pois. Esimerkiksi Port Ellenin tuotteita käsitellään sivun verran ennen kuin tislaamon nimi tulee vastaan. Saattaapa kyseessä olla jopa ladontaongelma, sivut ovat väärässä järjestyksessä. Samaa epäilin jossain muuallakin.
 
Skotlannista on mallasviskien ohella otettu mukaan joitakin sekoiteviskejä. Tätä osuutta olisi ehkä kannattanut miettiä lisää. Kaupallisesti merkittävä tuotesegmentti, mutta jotenkin toisella tavalla sen olisi voinut käsitellä. Hieman epäselvää esimerkiksi, miksi juuri nämä viskit ovat mukana. Irlanti ohitetaan aika nopeasti, selvästikään Nikkasen intohimo ei kohdistu vihreään saareen. USA painottuu enemmän, mutta kun muistiin on jäänyt Jim Murrayn intohimoiset Kentucky-tarinat, niin selvästi Nikkanen ei tässä liiku mukavuusalueellaan. Kanadakin jää sivuhuomautukseksi merkittävästä historiastaan huolimatta, mutta Taiwanin Kavalan saa kovaa hehkutusta ja tässä on selvää löytämisen riemua, hieman harmittaa etten äskettäin Olutexpossa näitä kokeillut. Japanikin tulee kattavasti kartoitettua. Toisaalta Australia ja Uusi-Seelanti puuttuu kokonaan, vaikka esim. Lammerlaw on ollut Suomessakin hyvin esillä.
 
Nikkasen intohimo ja innostus tulevat hyvin esiin, vaikkakaan ei ehkä niin itsestäänselvästi kuin show-tilanteessa. Se on ymmärrettävää, kun media on toinen. Jossain vaiheessa tuntui, että Nikkanen sortuu liiallisiin superlatiiveihin lähes Peter von Bagh -tyyliin. Nikkasen positiivinen asenne on kuitenkin terve ja vaatimattomammastakin tuotteesta hän jaksaa löytää hyvää. Kritiikkiäkin silti irtoaa tarvittaessa, jopa vakiintuneiden klassikoiden suuntaan. Nikkanenhan toimii mm. Ardbegia ja Glenmorangieta edustavassa firmassa, mutta mitään puolueellisuutta niiden tai kilpailijoiden suuntaan en havainnut.
 
Kirja on hankalasti käsiteltävää sohvapöytämallia ja monta viikkoa kului kirjan läpikäyntiin lyhyemmissä sessioissa. Kaikkia arvioita en siis lukenut, mutta silti ihailtavasti jännite säilyi. Hakuteoksena kirjalla on pysyvää arvoa. Täytyy vain ihmetellä, millä energialla Nikkanen on saanut näin massiivisen paketin kasattua. Olutmiehenä on myös harmiteltava, että suomalaisessa olutkulttuurissa ei toimi näin aikaansaavaa henkilöä, vaikka monia mahtavia persoonallisuuksia löytyykin.