Norman Jewison: The Cincinnati Kid

Norman Jewisonin maine ei ole kovin ihmeellinen, mutta 60-luvun töiden arvo tuntuu kestävältä. Pidän kovasti The Thomas Crown Affairista ja In the Heat of the Night on kirkas mestariteos. Kaikkein kovin saattaa olla The Cincinnati Kid, jossa kaikki tuntuu klikkaavan kohdalleen. Alkupuolella New Orleansin miljöö asetellaan lähes ainutlaatuisesti hautajaismarsseja, Preservation Hallin jazzia ja Algiersin lauttaa myöten. Sököpelin intensiteettiä rakennetaan hitaasti ja monipuolisesti, mutta täydellisesti onnistuen. Roolimiehitys on poikkeuksellisen inspiroitunut, Steve McQueenin tavanomainen suoritus sopii erinomaisesti pokerin pelaajaan. Edward G. Robinson välttää tyypilliset maneerinsa vanhana mestarina, joka näyttää silti haavoittuvalta. Robinsonia yrittää heikentää 30-luvun stara Joan Blondell jatkuvilla herjoillaan ikääntymisestä. Tuesday Weldiä ja Ann-Margretia parempaa roolitusta kiltin ja pahan tytön rooleihin ei 60-luvulta löyty. Karl Malden oli aina luuseri, mutta harvemmin näin viiltävästi. Rip Tornin uralla Sladen rooli taisi jäädä huipentumaksi. Sököpöydän ääressä nähdään jopa Cab Calloway aina yhtä hikisen Jack Westonin rinnalla. Ehkä 30-luvun fiilis jää ohueksi, mutta lähes täydelliseltä elokuva tuntuu. Näin leffan ensi kerran 80-luvun alussa opiskelijakämpän mustavalkoisesta matkatelevisiosta, mutta kolahti siinäkin formaatissa välittömästi. Ruskeasävyiset värit sopivat alakuloiseen tunnelmaan loistavasti. En ole lukenut St. Louisiin sijoittuvaa Richard Jessupin pohjaromaania. Jessupin vaisuhkosta tuotannosta päätellen skenaristeilla Ring Lardner ja Terry Southern saattaa olla suuri rooli onnistumisessa. Ehkä uhkapelileffan ykkössuoritus?