Viskin Ystävien Seuran itseoikeutettu päällikkö Jarkko Nikkanen julkaisi viime syksynä massiivisen Viskien maailma -opuksen. Nyt markkinoille tärähti jatko-osa tai sisarteos, yhtä suuri ja samassa formaatissa. Sain tämänkin teoksen mukaani Primulan julkistusbileistä olutviiniviski-kirjan tapaan.
Samalla otteella siis mennään, mutta painotukset ovat hieman toiset. Johdannossa Nikkanen paljastaa aiempaa enemmän omaa viskiuraansa. Kun kirjan alaotsikkona on intohimo, niin tämä näkökulma sopii hyvin. Kirjan vahvuudet ja heikkoudet ovat muuten suunnilleen samoja kuin edeltävässä teoksessa. Johdanto-osuus on taas napakka, eniten paneudutaan tynnyrikypsytykseen ja makukuvausten analysointiin. Runko koostuu taas viskien persoonallisista, jopa henkilökohtaisista, makuarvioinneista, joiden lomassa taustoitetaan tislaamojen asioita. Suomesta lähdetään liikkeelle kohti kaukaisempia tislauspannuja päätyen Afrikkaan asti. Pohjoismaat käydään kattavasti läpi, kirjan massiivinen ydin painottuu Skotlannin mallasviskeihin ja sitten hieman episodimaisemmin tulee esittelyjä kauempaa. USA:n viskit eivät nytkään ole mukana kovin perusteellisesti, esim. viime syksynä Coloradossa satunnaisesti kokeilemani yksilö ei ole esittelyssä. Oseania on nyt mukana, mutta ei esimerkiksi jo kauan Suomessa tarjolla ollutta Lammerlaw'ta.
Nikkasen oman tekstin katkaisevat taas henkilöhaastattelut, joissa on kovaa kamaa esim. Balvenien David Stewartin ja viskibloggari Hannu Juutilaisen tapaan, mutta myös luvattoman löysää markkinointilörpöttelyä. Nikkasen intensiteetin rinnalla näiden osuuksien keveys korostuu. Ja ei siitä mihinkään pääse, että päällekkäisyyttä edellisen kirjan kanssa on huomattavasti. Olisi ehkä lopputuloksen kannalta ollut parempi tehdä selvästi kaksiosainen teos, jossa päällekkäisyydet olisi vältetty. Taustalla on oletettavasti kustannusbisneksen lainalaisuuksia, joihin kuuluu ainakin julmettu kiire. Oikoluku on nytkin jäänyt osin vaillinaiseksi. Kirjan lopussa suomalaiset baarimestarit esittelevät viskipohjaisia juomasekoituksia. Tähän kohtaan voinee todeta Seppo Rädyn tyyliin hyi saatana. Minä juon kahvinkin mustana, en todellakaan diggaa juomien sotkemisesta.
En väitä lukeneeni kirjaa sanasta sanaan, mutta useita nautinnollisia tunteja opuksen parissa tuli vietettyä. Syntyi mm. pakonomainen tarve vierailla Juutinrauman Ven-saarella Landskronan edustalla, siellä on Spirit of Hven -tislaamo. Tämä on Nikkaselta melkoinen suoritus, sillä en ole Islayn saarellakaan käynyt. Islaylla Nikkasen superlatiivit ehkä ovat jo kärsineet inflaatiota, mutta Hven-kuvaus svengaa juuri oikein. Muita huippuosuuksia oli esim. Tobermoryn turvesavuisten Ledaig-viskien hehkutus ja lopulta lievää Irlanti-innostustakin Tullamoren uuden tislaamon parissa. Nikkasen innostus siis tarttuu ja miehen tuottavuuden täytyy olla kansainvälisestikin ainutlaatuista luokkaa. Nikkanenhan kirjoittaa samalla nopeudella kuin Paavo Väyrynen lukee Dostojevskia. Ja ei tämä tähän lopu, eiköhän uutta kamaa kohta taas ilmaannu.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti