Sonnisaaren punkkari Timo Kanniainen suositteli äskettäin Litku Klemettiä. Nyt sitten artisti saapui ilmaiskeikalle puolen kilometrin päähän hyvässä säässä. En keksinyt mitään syytä olla menemättä paikalle Alppipuistoon, moni muukin oli saanut saman idean. Sen verran otin selvää, että Jyväskylään asettunut Sanna Klemetti on kotoisin Kuhmosta ja levyn nimi on Juna Kainuuseen. Kuhmohan ei oikeastaan ole Kainuuta. Tai no on, mutta omaperäisellä tvistillä, seassa on ehkä jotain vienankarjalaista. Olen asunut ympäri Kainuuta ja muutaman vuoden Kuhmossakin. Litku Klemetti on naisen taiteilijanimi, tai ehkä nelihenkisen bändin nimi.
Tunnin konsertti käynnistyi kuivasaundisella voimapopilla, jossa punkahtavia uuden aallon piirteitä. Solisti lauloi jääkuningattaresta ironisesti ja mieleen tuli jopa alkuaikojen Pretenders. Välillä musiikki oli suoraa punkiakin ja lavaliikehdintä balalaikan kanssa ehti muistuttaa Angus Youngia. Sannan tai Litkun välispiikit olivat poikkeuksellisen koomisia hyvällä ajoituksella, ne etäännyttivät jonkin verran musiikista, mutta daamilla täytynee olla stand-up-komiikka -taustaakin. Loppupuolen kommenteissa taisi ollakin siihen viittauksia. Laulujen teksteissä oli huvittavasti aiheita 1970-luvun Kainuusta, josta nuori nainen on ehkä kuullut vanhemmiltaan. Kuhmon viimeisin suuruudenaika ajoittui 1970-luvun jälkipuoliskolle, Kostamuksen rajantakaisen jättityömaan aikaan. Äärimmäisen raikasta musiikkia, vaikka laulusuoritus ei ehkä kaikkein puhdasoppisinta. Intensiteetti hieman löystyi jälkipuoliskolla, kaikki materiaali ei aivan huikean aloituksen tasoa. Ehkä rockin nykyisyys on sitten tämänkaltaista, kaikki on jo tehty, nyt on jäljellä enää ironista kommentointia rockin eri arkeologisiin kerroksiin. Litkussa niitä on kaikenlaisia, glamrockista Yes-progeen. Pitkästä aikaa lupaavalta tuntuva kotimainen artisti, vaikka en tietenkään seuraa alaa aktiivisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti